Olen jatkanut matkaa Tiimimestareista Ihmevalmentajiin. Tiimimestareissa keskitytään tiimin johtamiseen ja valmentamiseen, Ihmemestareissa näkökulman kohteeksi osoittautui koko organisaation tai yhteisön valmentava johtaminen. Valmennussetit ovat yleensä sen näköisiä minkälaisia ihmisiä siellä on. Reflektoin tässä esseessä muutamia mieleen jääneitä asioita mitä yritän ajatella kirjoittaen ja tarkastella vielä tarkemmin.

Ensimmäinen juttu mitä yritän tuoda muille, mutta varsinkin myös itselleni näkyväksi on erilaiset rakenteet. Ja ne ovat: näkyvät rakenteet, näkyväksi tehdyt rakenteet ja näkymättömät rakenteet. Näihin me keskityimme jo ensimmäisellä valmennuskerralla Ihmevalmentajissa.

Näkyviä rakenteita meillä Proakatemialla ovat vaikkapa säännölliset dialogiringit oman tiimin kanssa, projektorit ja prosemmat sekä vuosikellon tapahtumat. Nämä jollain tavalla rakentavat vuosittaista, kuukausittaista tai viikottaista tekemistämme. On hassua kuvitella, että olen Promisian kanssa istunut pajoissa kahden vuoden ajan joka viikko kaksi kertaa neljä tuntia, eli yhteensä kahdeksan tuntia. Nämä näkyvät rakenteet johtoryhmä sekä tiimien BL:t tai TL:t ottavat yleensä jollain tavalla vastuulleen, että nämä viikoittaiset pajat ja muut tapahtuvat. Niistä myös me keskustelemme promisialaisten kanssa lukuvuosien alussa, mitä halutaan oppia ja mikä on nyt meistä tärkeää, mistä pitäisi käydä dialogia.

Näkyväksi tehtyjä rakenteita ovat esimerkiksi arvot ja pelisäännöt. Näistäkin olemme tiimimme kanssa keskustelleet aika ajoin, ja BL taas pitää viimekädessä huolta, että yhdessä luotuja sääntöjä noudatetaan. Nyt seuraavaksi ehkä teemme tiimin kanssa tiimisopimukset. Se on taas yksi toimintaan vaikuttava rakenne, mikä tuodaan yhdessä näkyväksi. Proakatemian arvot ovat luottamus, rohkeus, teot, oppiminen ja menestys. Palkitsemme kerran vuodessa opiskelijan, joka on toiminut jonkun arvon mukaan. Toisaalta taas Proakatemian ovet eivät ole lukossa, vaan ovet ovat auki mikä kielii luottamuksesta opiskelijoita kohtaan. Myöskin johtamisjärjestelmä perustuu luottamukseen, eikä esimerkiksi kontrolliin. Ja koska se ei perustu kontrolliin, yllättäviä käänteitä ja tapahtumia sattuu. Erityisesti johtajan olisi hyvä osata kääntää nämä positiivisiksi tai mahdollisuuksiksi. Tai, mikäli käänne on epämiellyttävä niin tuoda se keskusteluun tiimin kanssa. Näistä asioista voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon.

Näkymättömiä rakenteita ovat asiat, miten pohjimmiltaan uskoo jonkun asian olevan. Esimerkiksi jos saan tiukkaa palautetta tiimiläiseltäni, niin ajattelenko hänen haluavan minulle hyvää vai pahaa. Nähdäänkö minut nyt ihan assholena kun sain palautetta esimerkiksi Matiakselta, että minua voisi näkyä pajoissa enemmän? Tuskin. Ajattelen, että palaute on ensisijaisesti toisen hyväksi tehtävä asia ja välittämisen osoitus (Kiitos Matias). Loppujen lopuksi se, miten toimitaan määrittää kulttuurin. Kulttuuria ohjaa teot ja toiminta. Eli minä koen painetta siitä, että en sovi _mitään_ opparihommia pajojen päälle. Ja tämä tunne on hyvä asia! Ihan sama, mitä ollaan yhdessä sovittu jos ei pystytä pitämään siitä kiinni ja toimimaan sen mukaan. Tähän kategoriaan kuuluu myös se vanha tuttu erilaisuuden arvostaminen. Kaksi tiimiläistä voi ajatella nimenomaa haluavansa tiimilleen parasta, mutta käytännön toiminta voi näyttää todella erilaiselta. Tiedostamattomat asiat voivat sössiä ne asiat mitä muuten yritetään viedä eteenpäin. Yrityselämästä esimerkiksi voisi ottaa kellokortit. Jos muuten yritetään viedä luottamusta eteenpäin niin, että työyhteisössä vallitsisi luottamus, mutta sun täytyy kuitenkin tägätä itsesi sisään koska olet tullut töihin, koska pidät tauot ja ruokailut ja koska lähdet pois jotta esimies voi hyvillä mielin tuntea pitävänsä kaikki langat visusti käsissään.

Entä onko sellaisia näkymättömiä rakenteita, jotka estävät sellaisia rakenteita, mitkä voisivat tulla näkyväksi? Hmm. Promisian kohdalla tämä voisi olla toisilta vaatiminen. Tarkoitan tottakai hyvässä hengessä, mutta mikäli sikäli halutaan luovuutta että tehokkuutta, tarvitaan silloin kovia tavoitteita sekä vahvaa psykologista turvallisuutta. Toisilta vaatiminen tuntuu itsestäni siksi vaikealta, koska ei ole täysin varma siitä, että mikä toiselle riittää ja mitkä ovat toisen voimavarat. Tässä konkretisoituu alussa mainitsemani asia siitä, että pyrin ajattelemaan samalla kun kirjoitan (ajatuksella kirjoittaminen=ajattelu). Voisipa jatkossa keskustella tarkemmin tavoitteista ja toisen ajatuksista siitä, että mikä riittää ja mitä tavoittelee. Nyt pitää muistaa ottaa tämä tavaksi!