Tampere
28 Mar, Thursday
9° C

Proakatemian esseepankki

Onko laiskuutta olemassa?



Kirjoittanut: Aleksi Röyhkiö - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Laziness does not exist
Prize Devon
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

 

Laiskuus on sana, jota käytetään yleisesti kuvaamaan henkilön haluttomuutta tehdä jotain tai motivaation puutetta suorittaa tiettyjä tehtäviä. Monet asiantuntijat mukaan lukien psykologi Devon Price, ovat kuitenkin kyseenalaistaneet termin, joka väittää, että laiskuus ei ole totta. Price tutkii kirjassaan “Laiskuus ei ole olemassa” erilaisia ​​tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen mitä yleisesti kutsutaan laiskuudeksi ja väittää, että se on usein epäoikeudenmukainen käsite ihmisille, jotka kamppailevat muiden ongelmien kanssa (Prize 2020).

 

Ensimmäinen huomio, jonka Price tekee on, että laiskuuden käsite on pikemminkin kulttuurinen kuin tieteellinen tai lääketieteellinen niin sanottu ”sairaus”. Hän väittää, että laiskuuden määritelmä vaihtelee kulttuurin mukaan ja, että leimaa käytetään usein ihmisiin, jotka eivät täytä yhteiskunnan odotuksia. Esimerkiksi henkilöä, joka ei tee pitkiä työpäiviä tai joka pitää usein taukoja, voidaan pitää laiskana joissakin kulttuureissa, kun taas toisissa tällaista käyttäytymistä voidaan pitää merkkinä terveestä työ- ja perhe-elämän tasapainosta. (Prize 2020). Price viittaa siihen, että laiskuuden käsitettä käytetään usein tekemään häpeää ihmisille, jotka eivät täytä näitä odotuksia sen sijaan, että he ymmärtäisivät heidän mahdollisia heikkouksia tai ongelmiaan.

 

 

Toinen Pricen esittämä argumentti on, että laiskuus on usein oire taustalla olevista ongelmista, ei syy sinänsä. Hän kertoo, että ihmiset, jotka on leimattu laiskoiksi, kamppailevat usein mielenterveysongelmien, fyysisten terveysongelmien tai muiden haasteiden kanssa, jotka vaikeuttavat tiettyjen tehtävien suorittamista. Esimerkiksi jonkun, joka on masentunut voi olla vaikea nousta sängystä aamulla, kun taas fyysistä kipua kärsivän voi olla vaikea suorittaa kotitöitä. Näissä tapauksissa Price väittää, että ei ole reilua leimata näitä henkilöitä laiskoiksi. (Prize 2020).

 

 

Price huomauttaa myös, että laiskuudella peitetään usein rakenteellisia eriarvoisuuksia ja systeemisiä ongelmia. Hän väittää, että esimerkiksi köyhyydessä elävät ihmiset leimataan usein laiskoiksi, vaikka he saattavat kamppailla resurssien puutteiden, mahdollisuuksien puutteen tai muiden esteiden kanssa, jotka vaikeuttavat heidän menestymistään. Leimaamalla nämä yksilöt laiskoiksi, yhteiskunta voi syyttää heitä heidän omista kamppailuistaan ​​sen sijaan, että käsiteltäisiin suurempia yhteiskunnallisia ongelmia, jotka vaikuttavat heidän olosuhteisiinsa. (Prize 2020). Tämä argumentti todella avasi omia silmiäni. Olen varma siitä, että yhteiskunta pystyisi todella tekemään enemmän näiden niin sanottujen ”laiskojen” ihmisten hyväksi, koska suurimmalla osalla heistä olisi varmasti potentiaalia johonkin suurempaan.

 

 

Price väittää, että laiskuuden käsitettä käytetään usein ylläpitämään vallan epätasapainoa yhteiskunnassa. Hän kertoo, että vallanpitäjät käyttävät usein laiskuuden leimaa häpeäkseen niitä, jotka eivät täytä heidän odotuksiaan ja pitämään hallinnassa niitä, jotka kamppailevat vaikeuksien kanssa. Työnantajat voivat esimerkiksi leimata työntekijöitään laiskoiksi, jos he pitävät liikaa taukoja tai eivät tee pitkiä työpäiviä perustellakseen alhaisia ​​palkkojaan ja huonoja työolojaan. Näin työnantajat voivat välttää vastuun ottamista työntekijöidensä huonosta kohtelusta ja säilyttää valtansa heihin. (Prize 2020).

 

 

Lopuksi Price toteaa, että laiskuuden käsite on usein haitallista. Hänen mukaansa leimaamalla ihmiset laiskoiksi estämme heitä hakemasta apua tai tukea ongelmiin, jotka aiheuttavat heidän motivaation puutetta. En itse ole tästä täysin samaa mieltä, koska uskon kaikkien ei fyysistä sairautta sairastavien voivan hakea apua ongelmiinsa. (Prize 2020). Siinä olen tietysti samaa mieltä, että resursseja avun hankkimiseen ja sen saamiseen tulisi olla hieman lisää.

 

 

Yhteenvetona voidaan todeta, että Devon Pricen väite, jonka mukaan laiskuutta ei ole olemassa, on väitteenä mielenkiintoinen ja se pakottaa meitä itseämme miettimään tätä asiaa hieman eri kantilta. Kun kuvittelemme, että laiskuus on kulttuurinen ongelmakohta ja että sitä käytetään usein muiden ongelmien kanssa kamppailevien ihmisten häpeämiseen, voisimme alkaa tuntea enemmän empatiaa ja ymmärrystä niitä kohtaan, jotka on leimattu laiskoiksi. Voisimme myös alkaa käsitellä taustalla olevia ongelmia, jotka vaikuttavat siihen. En edelleenkään kirjan jälkeen tiedä omaa näkökulmaani tähän laiskuus -aiheeseen, mutta sen tiedän, että minulla on paljon argumentteja Pricen teorioiden puolesta ja vastaan. Jokainen tietysti huolehtii loppuen lopuksi itsestään.

 

Lähteet

Prize D. 2020. Laziness does not exist.

 

20-vuotias mies kotoisin Ylöjärveltä. Ylioppilas

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close