Tampere
15 Jan, Friday
-16° C

Proakatemian esseepankki

Ympäristön vaikutus lapsena



Kirjoittanut: Jimi Hautamäki - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Lapsena meille alkaa muodostua ajatus siitä, mitä elämä on, kuka minä olen ja miten tämä maailma toimii. Opimme pienin askelin, miten kulttuurimme toimii. Lapsen kehitys on alkuvaiheessa todella nopeaa. Jo kolme vuotias lapsi osaa kävellä ja tarpeen tullen valehdella. Jos kasvoilla on keksinmuruja, eikä keksejä olisi saanut syödä ja lapselta kysyy, söikö hän keksejä, hän osaa pudistaa päätään. Kolmevuotias on tutustunut jo petokseen ja myötätuntoon. Pieni lapsi osaa myös tulla lohduttamaan, kun huomaa jonkun olevan surullinen. Tämä aika on todella tärkeää kasvun ja tulevaisuuden kannalta. Perus käyttäytymismallit ja ihmissuhteet määrittyvät nopeasti perheen arjen kautta.

 

Pienelle lapselle lähes jokainen kokemus on uusi. Jokainen interaktiivinen tekeminen tai muiden toiminta tallentuu pienen lapsen muistiin, jota hän itse prosessoi ja yhdistää aiempiin kokemuksiin. Tämä aika ihmisen kasvussa onkin äärimmäisen tärkeää aikaa ja sitä ei pidä aliarvioida kuinka paljon aivot reagoivat lyhyessä ajassa ääniin, valoon, kosketukseen ja liikkeeseen. Näitä ärsykkeitä tulisi tarjota lapselle mahdollisimman paljon kasvun alkuvaiheessa. Heidän tapansa tarkkailla maailmaa ja luontoa on aivan ainutlaatuinen, siinä missä me aikuiset kuljemme kuin silmät ummessa. Aikuisina jätämme huomioimatta paljon ympärillämme tapahtuvaa, koska olemme jo nähneet linnut puissa ja autojen paljouden ruuhkassa. Voisimmeko me aikuisina saada takaisin pienen lapsen innon tutkia ja havainnoida ympäristöä?

 

Tutkijoiden kuva lapsesta on muuttunut kovasti viimeisen 30 vuoden aikana. Ennen ajateltiin, että vauvat ja lapset elävät hämmennyksen vallassa, eivätkä osaa keskittyä yhteen asiaan. Tilanne on nyt päinvastoin, sillä tutkijat ovat ymmärtäneet, että lapset nimenomaan keskittyvät lähes liikaa yhteen asiaan, sillä esine tai asia voi olla lapselle uusi, jolloin hän on kiinnostunut siitä, minkä värinen esine on, paljonko se painaa, miltä se maistuu ja voiko sen hajottaa. Tutkijat ovatkin alkaneet tajuta, että he ovat maailman parhaita tutkijoita. Lapset löytävät uutuuden viehätystä mitä tavanomaisimmista asioista. Esimerkkinä hiekka on mielenkiintoinen aine, sillä hiekka omaa useita eri sävyjä, se valuu sormien välistä, siihen voi piirtää ja siitä voi rakentaa hiekkakakkuja. Lapsilla on uniikki taito saada paljon iloa irti pienistä asioista yhdistämällä niitä keskenään tai käyttämällä esineitä johonkin muuhun tarkoitukseen.

 

Proakatemialla uusia tuotteita innovoidessa voisikin ottaa mallia lapsen omaisesta käytöksestä. Valitaan yksi elementti tai esine ja pyöritellään sitä. Voisiko sitä yhdistää johonkin toiseen leluun tai ajatukseen. Voisiko sitä syödä tai olisiko siitä enemmän iloa, jos se olisi kahdessa osassa? Aikuisiällä turrumme kulkemaan samoja polkuja ja uskomaan, että laitteella tai esineellä on vain yksi käyttötarkoitus. Se on normaalia, koska peilaamme tekemisiämme kokemuksiin ja muihin ihmisiin. Jos suurin osa tiimeistä tai opiskelijoista ovat tehneet näin, niin todennäköisesti meidänkin kuuluisi tehdä samoin. Arkkitehdit ja sisustussuunnittelijat ovat hyvin kokeilunhaluisia ja tekevät mitä hulluimpia piirustuksia ja mallinnuksia. Arkkitehti voi saada ihan uuden idean, jos hän kääntää 3D mallin väärinpäin tai nostaa sen pystyyn. Lapsenomainen kokeileminen ja leikkiminen voi saada aikaan aivan uudenlaisia ajatuksia tai viedä työn kehitystä huimasti eteenpäin.

 

 

 

Vanhempia saattaa joskus turhauttaa se, kuinka lapsi tahtoo tehdä saman asian monta kertaa peräkkäin. Esimerkkinä koota pienen palapelin, joka on kasattu jo monta kertaa saman päivän aikana. Meissä on sisäänrakennettu tarve harjaannuttaa taitojamme, eikä se katso työn haastavuutta tai laajuutta. Haluamme jatkuvasti kehittyä ja tulla tehokkaammaksi ja nopeammaksi. Meillä kaikilla on lapsena tarve myös oppia se, kuinka ennalta arvattava maailma on ja miten se toimii. Tästä esimerkkinä, jos pudotan lusikan, tuleeko siitä ääni? Jos pudotan lautasen toisen kerran niin nostaako äiti sen uudestaan. Lapset ikään kuin tekevät pieniä manipulointikokeita vanhemmilleen selvittäessään, miten he reagoivat lapsen omaan tekemiseen. Jos äiti käskee lastansa lopettamaan, niin lapselle tämä viesti kertoo sen, että ymmärrän äitiäni. Saan hänet tekemään tuollaisen ilmeen tai päästämään tietynlaisen äänen. Se on yksi syistä, miksi vauvat toistavat asioita.

 

Tärkeä aspekti kasvamista ja oppimista käsitellessä on epäonnistuminen. Liian korkealle sohvalle kiipeäminen tai lelun pudottaminen pöydältä ovat oppimisen kannalta kriittisiä tapahtumia. Nämä takaiskut harmittavat lasta, jolloin vanhempien on kasvatettava heidän itsetuntoaan, jotta he pärjäävät elämässä. Epäonnistumisien kohtaaminen ja käsitteleminen on tärkeää edelleen vanhemmalla iällä, sillä niitä tulee elämässä vastaan jatkuvasti. Se, kuinka kokenut epäonnistumisien kohtaaja olet ja onko tilanne kääntynyt loppujen lopuksi paremmaksi, auttaa tulevaisuudessa, niin koulussa kun työelämässä. Jos lasta suojellaan epäonnistumisilta ja hänelle annetaan kaikki mitä hän vaatii, se voi näkyä myöhemmässä vaiheessa elämää hemmoteltuna. Jos lapsen ei ole koskaan tarvinnut jakaa lelujaan toisten kanssa, tai kukaan vanhempi ei ole korottanut ääntään lapselle, voi tällainen tilanne tuntua ylitsepääsemättömältä muissa sosiaalisissa ympäristöissä. Jos sitä kokemusta ei saa ja aina jotain turhauttavaa tehdessä aikuinen tekee asian puolesta, miten voi oppia kestämään turhautumista. Lapsen vahva itsetunto auttaa häntä ottamaan riskejä ja pienentää kynnystä epäonnistumisen vaikutusta uuden opettelussa ilman, että uteliaisuus kärsii.

 

Seuraavaa aihetta voidaan soveltaa lähes suoraan akatemian ympäristöön. Me tarvitsemme tekemiseemme vähän haastetta ja pientä turhautumista, jotta jaksamme yrittää. Tarkoitus ei ole ainoastaan oppia taitavaksi jossain tietyssä asiassa, vaan myös kehittää käsitys siitä, millaista on yrittää jotain hankalaa. Jotta jaksamme tarttua uusiin haasteisiin, tarvitsemme hyvän itsetunnon lisäksi kiinnostusta ja rohkeutta. Jos kaikki on liian helppoa, emme voi kehittyä. Jos kaikki on liian vaikeaa, ei sekään kehitä meitä. Tätä asiaa voi soveltaa meillä kaikilla vauvasta vaariin.

 

Aivojen kehitys ei lopu ennen kuolemaa. Jos satavuotiaana oppii vielä jotain uutta ja muistaa sen vielä huomenna, niin aivosi tekevät uusia yhteyksiä. Kokemukset ja uusi opittu tieto auttaa meitä ymmärtämään maailmaa ja toisia ihmisiä. Mutta nopein aivojen kehitysvaihe on ensimmäisinä elinvuosina. Silloin aistimme ovat avoinna kaikille ärsykkeille ja jokainen niistä opittu kokemus kasvattavat meitä. Se on aikaa, kun luomme perustaa tuleville kokemuksille ja opeille. Aikuisenakin kannattaa välillä pysähtyä miettimään, voisiko sitä lapsuuden innokkuutta ja ympäristön vaikutukselle alttiina olemista saada tuotua tähän päivään.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close