Tampere
15 Nov, Friday
2° C

Proakatemian esseepankki

Yliväsymyksen kynnyksellä – Sekava matka sekavaan mieleen



Kirjoittanut: Karoliina Kovalainen - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Jo pienestä pitäen olen ollut luonteeltani periksiantamaton perfektionisti, joka ei anna itselleen lupaa rauhoittua. Tai jos kerran rauhoitun, alitan välittömästi oman rimani, jota en oikeastaan ole edes asettanut. Muita ohjeistan rauhoittumaan ja vähentämään tehtäviään, koska se helpottaa. Kuitenkin omassa mielessäni kuohuu, ja käyn täysin ylikierroksilla. Ulkokuoreni on kova, enkä halua antaa sen pehmittyä liikaa, jotta en pääse omasta mielestäni turhan helpolla.

Kirjoitan tätä tekstiä sängylläni mahdollisesti pienissä ”kuumehöyryissä”, sillä annoin parin viikon flunssataistelun jälkeen flunssalle vihdoin periksi ja vetäydyin sängyn pohjalle. Syy sille, että annoin itselleni ”luvan sairastaa” on se, että sain kevään toistaiseksi suurimman tehtäväni tiimissä päätökseensä.

Hurma suoritti eilen pääosin minun johtamanani todella haastavan, mutta silti erityisen innostavan 12H-innovoinnin. Olen odottanut innovointia siitä asti, kun sain kaupat toimeksiantajan kanssa sovittua marraskuussa. Nyt se odotettu päivä vihdoin koitti, ja yhdessä tiimiläiseni Kiian kanssa suunnittelimme päivän rakenteen äärettömällä tarkkuudella niin, että onnistuisimme kerrankin pysymään aikatauluissa ja ratkaisu olisi mahdollisimman kattava. Saimme arvosanaksi numeron 4. Se ylitti odotuksemme täysin! Mutta sitten tulee vastaan taas se sama ajatus, kuin monessa muussakin suorituksessa; en koe, että projektijohtajana, saati projektitiimiläisenä olisin onnistunut tehtävissäni tarpeeksi hyvin.

Olen jo useampia viikkoja, ehkä jopa kuukausia kokenut jonkin asteista stressiperäistä uupumusta. Välillä tuntuu, että olen hyödytön, kun en mielestäni tee tarpeeksi, mutta välillä taas koen olevani todella pahan kiireen keskellä, eikä vuorokausi riitä juuri mihinkään. Minä en riitä mihinkään. Koen tekeväni parhaani ja antavani itsestäni irti kaiken, mitä annettavana on – niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla. Mutta se ei riitä. Aina tulee jokin vastoinkäyminen tai koen, että joku muu olisi kuitenkin tehnyt tehtäväni huomattavasti paremmin. Tämän tekstin kirjoittamisen voisi varmasti suorittaa paremmin, mutta koetan nyt antaa itsestäni kaiken, minkä irti saan. On päästävä tiimin esseepisterajoihin, ja samalla avattava omaa mieltäni kirjoittamalla, kun se ei suullisesti onnistu.

Huomaan päivien mittaan väsyväni yhä vain enemmän. Luulin jo, että väsymys olisi vihdoin ohi, kun hommatkin ovat vähentyneet syksystä huomattavasti. Mutta tässä olen taas ja muistelen muun muassa eilistä itkunpurkaustani innovoinnin keskellä siitä, että en halua pitchata Hurman ratkaisua toimeksiantajille, koska olen epäonnistunut ja tiimiläiset ovat väsyneitä. Illalla klo 21.

Kuten tekstistäni voi huomata, tiedostan pääosin ne hetket, joissa yliväsymys ottaa valtaa ehkä jopa naurettavallakin tavalla. Tänään voin nauraa sille, että eilen itkin pienestä, lopulta mielessäni kuitenkin hölmön suureksi kasvaneesta, ylireagoinnista. Olen tietoinen, etten voi itse vaikuttaa kaikkeen ja olla kaikessa paras. Annan itselleni ylireagointini huomattua lähes aina ns. anteeksi, mutta aina tulee uusi hetki, jolloin minä ja tekemiseni eivät riitä. On taitanut syntyä uupumuksen polku, jolta en osaa vielä poiketa voimavarojen lisääntymisen, innostumisen polulle (Manka, M-L. Stressikirja, 2015).

Stressin ja uupumuksen tason tulkitsemiseksi luin Marja-Liisa Mankan Stressikirja – Mistä virtaa? vuodelta 2015. Minuun kolahti hurjan kovasti kirjan luku, jossa avataan teoria ”Stressitalosta”.

 

Kuva 1. Marja-Liisa Manka. Stressikirja, 2015. ”Stressitalo”

Stressitalo on asteikko stressin ja samalla uupumuksen tasosta. Ensimmäisen tason stressi ei tässä kuviossa ole sitä parasta mahdollista, eli positiivista stressiä. Ensimmäisellä tasolla stressin merkit ovat suhteellisen vähäisiä, lyhytkestoisia ja ilmenevät tilapäisesti. Tämän tason stressiä kokeva henkilö kokee henkistä väsymystä yleensä päivän lopuksi. Hän kokee olonsa riittämättömäksi ja turhautuu melko helposti etenkin muiden ihmisten seurassa. Fyysisiä oireita voivat olla päänsärky ja vatsa- sekä selkäkivut. Päivittäisten tehtävien vaatimustaso tuntuu ehkä liian kovalta käytettävissä oleviin resursseihin nähden. Ensimmäisen tason stressiä läpikäyvä kokee mahdollisesti lieviä unihäiriöitä ja saattaa heräillä aamuöisin.

Toisen asteen stressissä merkit ja oireet ovat tulleet näkyvämmiksi, kestävät kauemmin ja niistä on vaikea päästä eroon. Innostus on hiipumassa ja pettymyksen tunteet ovat tulleet jokapäiväisiksi. Yleinen mielenkiinto itseä kohtaan on ollut kadoksissa vähintään kuukauden. Toisen asteen stressiä kokeva tylsistyy ja turhautuu, ja se valtaa hänen mielensä. Hän tuntee kalenterin hallitsevan elämäänsä, eikä kykene oikein virkistäytymään. Tällainen henkilö saattaa kokea esimerkiksi viikon mittaisia masennuksen, ärtymyksen ja stressinpurkausten jaksoja. Hän usein myös nukkuu levottomasti läpi yön.

Kolmas aste on Stressitalon tasoista alin, mutta myös kriittisin. Kolmannen asteen stressissä ihminen on lopen uupunut, eikä koe kykenevänsä enää mihinkään. Hänelle on saattanut jo kehittyä jokin fyysinen sairaus tai vakava masennus.

Ehkä onnekseni, koen olevani tasolla yksi. Jotkut ”oireeni” viittaavat myös tasoon kaksi, mutta enemmän itseäni löydän silti ensimmäiseltä tasolta. Stressitekijät ovat huomattavan samanlaisia kuin uupumuksenkin. Molemmat alkavat kytemään usein siitä, että kalenteri tulee ylibuukattua, jolloin lepo ja rentoutuminen jäävät vähäiseksi, välillä jopa olemattomaksi.

Koska uupumus ja stressi johtuvat ensisijaisesti yliväsymyksestä, on ensiapu tietysti lepo. Nyt, kun kuumeilu antoi minulle vihdoin syyn levätä, koetan pitää siitä kiinni ja parannella itseni kunnolla niin itse flunssasta kuin myös stressistä ja yliväsymyksestä. Ensi viikolla pääsenkin onneksi reiluksi viikoksi muutaman ihanan tiimiläiseni sekä monen muun opiskelijan kanssa tutustumaan uusiin maisemiin Kosovon Pristinaan. Jospa irtiotto arjesta toisi hieman lisäbuustia arjen ikävyyksiin, ja se innostuneisuuskin kasvaisi taas, kun mieli saa hetken lomailla kaikesta ”oikeasta” työnteosta ja opinnoista. Samalla kuitenkin opintopisteet kertyvät, joten en pistä pahakseni ollenkaan!

Kommentit
  • Jesse Pihkanen

    Tosi hyvä essee Karo!
    Hyvää ja rohkeeta pohdintaa, toit myös kivasti kirjan vinkkejä lukijalle. Aihe on tärkee erityisesti nyt akatemialla, mutta myös myöhemmäs työelämässä.

    23.1.2019
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close