Pelolla on ääni. Sitähän yliajattelu pääasiassa kai on. Pelkoa. Epävarmuutta siitä, mitä käy, jos valitseekin väärin. Uskomusta, että ei ole vielä valmis. Tai täydellinen. Entäpä jos otankin tuon toisen, koska tässä tapauksessa voi käydä nämä kolme asiaa, joita saattaa seurata nämä viisi muuta. Pitääkö jonkin olla täydellinen, jotta se on riittävän hyvä? Mielestäni ei. Ei täydellinen, mutta liikkeessä. Oli sitten kyseessä tuotteen julkaiseminen tai päätöksen tekeminen. Amerikassa tehdyn tutkimukseen, jossa kysyttiin 10 000 vastaajalta kokivatko he kärsivänsä yliajattelusta ja 99,5% vastasi myöntävästi. Merkittävä osa heistä myös ajatteli olevansa yksin ongelmansa kanssa.

Erään tutkimuksen mukaan 81% amerikkalaisista haluaisi kirjoittaa kirjan. Kuitenkin vain noin 1% päätyy tekemään niin. Kohtuullisen iso rako. Jokseenkin villin kuuloinen prosentti kirjailijoiksi unelmoivia muutenkin, en tarkalleen tiedä mikä tutkimus tai otanta tässä on kyseessä. Itse tutkimusta en ole itse lukenut. Lisään linkin tekstin loppuu, josta pääset kuuntelemaan podcast -jakson, jossa keskustellaan yliajattelun teemasta ja jossa tähän tutkimukseen viitataan. Kuitenkin, vaikka kirjan kirjoittamisesta haaveilevien määrä olisi huomattavastikin pienempi, rako olisi silti valtava. Ja sitä tässä pohditaan.

Miksi niin moni päätyy jättämään äänensä piiloon? Jos peilaan ajatusta itseeni ja omaan toimintaani, niin uskon että kyse ajatusmalleista. Itseni kohdalla ainakin. Kuinka näet itsesi ja toimintasi? Uskotko kykeneväsi tekemään hyviä ja kannattavia valintoja? Uskotko itselläsi olevan annettavaa?

Itse vetäytyessäni jostain, jota kohti oikeasti haluaisin kulkea, sävy, jolla itselleni vastaan näihin kysymyksiin on negatiivinen. Joku muu on tehnyt sitä ennenkin. On parempi kuin minä. Entä jos vaan epäonnistun ja muut näkevät sen? Oon miettinyt, että pidänkö unelmiani niin halpana, että oon valmis luopumaan niistä vain sen takia, etten koskaan epäonnistuisi. Egon takia. Oon tullu siihen tulokseen, että liian usein kyllä. Unelma voi olla iso sana. Yleensä ne on aika pieniä juttuja. Mutta sellasia, mitkä veis vähän lähemmäksi. Mut vaan just niin pienen askelen, ettei haittaa jättää tekemättä. Ei se siihen kaadu.

Harkitseva ja viisas toiminta on hyvä. Totta kai on ajateltava. Jos tekee paskoja valintoja, niin tulee paskoja seurauksia. Aika yksinkertaista matikkaa loppupeleissä. Se, että osaa katsoa tulevaan ja tehdä suunnitelmia on siis hyvä. Sanoisin jopa, että suuri vahvuus. Lahja. Mutta valjastamattomana se voi olla heikkous, joka lamauttaa jättäen tilaan, jossa ei tehdä päätöstä kumpaankaan suuntaan. Ainoastaan spekuloidaan ja harkitaan vaihtoehtoja. Jos ei tee mitään, ei edes anna itselleen mahdollisuutta korjata kurssia. Ei voi tietää, oliko päätös hyvä vai ei. Mitään päätöstä ei edes ole tehty. Jos joku ei tunnu viisaalta, voi päättää myös ei. Sekin on päätös. Päätös, joka vapauttaa katsomaan toisaalle, kohti muita vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Tuskin koskaan on mahdollista tietää aivan kaikkea. Useimmiten riskit on arvioitava ja päätökset on tehtävä sen tiedon pohjalta, mitä käsillä on.

En kannusta itseäni, saati ketään muutakaan hätiköimään. Se on hönttien hommaa. Kuitenkin huomaan usein harkitsevan kohtuullisen pieniä asioita kohtuuttoman kauan. Sen vois pyrkiä lopettamaan. Ehtis tehdä enempi. Olis parempi ehkä tehdä päivittäin vartti työtä tavoitteen eteen, kun käyttää puoli tuntia vain sen miettimiseen. Vartti päivässä on muuten vuodessa 91 tuntia. 91 tuntia on muuten reilu kaks työviikkoa.

Maailma ei tuhoudu niiden toimesta, jotka tekevät pahaa, vaan niiden, jotka seuraavat sivusta tekemättä mitään. -Albert Einstein. Unelmat tai tavoitteet ei kaadu siihen, että sulle sanotaan, ettei ne ole mahdollisia saavuttaa. Ei edes siihen, että sanot joskus niin itsellesi, vasta siihen, että valitset olla samaa mieltä ja toimit sen mukaan.

Me kaikki tiedetään, että pelolla on ääni. Mutta ootko varmasti valmis antamaan sille oikeuden äänestää?