Tampere
16 Jan, Saturday
-13° C

Proakatemian esseepankki

Yksilöessee: Reflenktointi Eventan tammikuusta



Kirjoittanut: Johanna Sauvula - tiimistä Eventa.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Dettmann ja johtamisen taito
Saska Saarikoski
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Reflektointia Eventan tammikuusta

 

Vuosi alkoi pienenpienen tiimimme tilannekatsauksella ja tähän vuoteen orientoitumisella. Vilillä oli hyvä startti vuoteen, joskaan kotona työskentely ei onnistunut. Jasmiina palasi sairaslomalta ja keskittyi oman hyvinvoinnin kohottamiseen ja jälkeen jääneiden opintojen kirimiseen. Idalle joululoma oli raskas, mikä vaikutti tammikuussakin. Marialla oli vuoden alusta hyvä boogie, joskin silmät vaivasivat. Sussi pohti isoja kysymyksiä, mitä Akatemialta tänä vuonna haluaa. Itse olin loman jäljiltä nihkeissä fiiliksissä koulua kohtaan. Ajatus aiempien lukukausien tapaisesta monen asian sähläämisestä etoi. Halusin tältä vuodelta rauhaa työskentelyyn ja vapaa-aikaa omaan hyvinvointiin. Kaikki taisimme olla yhtä mieltä siitä, että silti jokaisen innostus tiimin kokoonnuttua yhteen nousi ja se sellainen tekemisen meininki ja tahtotila oli hyvin havaittavissa positiivisina ja aktiivisina viboina.

Käytännön tasolla ennakkosuunnittelumme ontui loman jäljiltä. Arkisten asioiden, viikkopalaverin ja pajojen rakenteessa oli toivomisen varaa, mikä heti alkuun aiheutti lannistusta ja harmitusta. Ensimmäinen, ja mielestäni hyvin merkittävä oivallus meille oli, ettei dialogi sellaisenaan näin pienessä tiimissä enää meille anna uutta oppia. Tunnemme toisemme jo niin hyvin ja käsiteltävät aiheet ovat meille jo tuttuja. Ratkaisu tähän olisi vieraat ihmiset, yritysvierailut tai merkittävästi syvemmälle vietävät pajat, mikä tarkoittaisi myös intensiivisempää ennakkovalmistautumista pajaan. Oli huojentavaa ymmärtää tämä seikka, koska siitä tuli koko ajan vähän sellainen riittämättömyyden ja turhautumisen tunne, että miksi tämä homma ei toimi, eikä pajat tunnu hedelmällisiltä.

Eventan aikataulut saatiin melko mutkattomasti loksahtamaan kalenteriin. Tiistaisin meillä oli tiimipäivä, jolloin kokoonnumme koko tiiminä, muuten ollessamme hajallaan. Tiimipäiviä pidettiin Akatemian ulkopuolella ja käytännön järjestelyt tuottivat niiden tiimoilta haasteita, mikä ei toki ihme ole uutta käytäntöä sisään ajaessa. Oma huoleni on siinä, että riittääkö kerran viikossa tiimiläisten kanssa työskentely. Tiimiläiset, joiden kanssa ei työskentele samassa projektissa, tuntuivat tästä johtuen vähän etäisiltä, eikä vapaalle kuulumisten vaihdolle ollut kaipaamaani aikaa ja paikkaa. Kokoontuminen kerran viikossa hankaloitti myös kommunikointia, kun emme olleet yhteisymmärryksessä hyvipäivän keskustelujen jälkeen, mikä kävi ilmi vasta seuraava päivänä Teamsin viestien kautta. Vaikka Tirri on sitä mieltä, että kommunikointi tulisi tehdä naamatusten, mielestäni Teamsin kautta tätä kyseistä asiaa saatiin kuitenkin hyvin juurta jaksaen käsiteltyä ja se sikäli oli onnistunutta, vaikkakin aikaa vievää ja hidasta. Oma epäilykseni on tosin ehkä myös vähän edelleen siinä, onko meidän luottamus ja toistemme hyväksyminen vielä silti huipussaan, että tosipaikan tullen asioista kyettäisiin avoimesti ja rehellisesti keskustelemaan kasvotusten. Luottamus ja avoimuus on tiimissämme hyvää, mutta voisiko se olla vielä parempaa? Uskoisin, että kyllä ja luulen, että tiimin hajallaan oleminen vaikuttaa tähän asiaan kuitenkin. Esimerkiksi jo sillä, että kun kokoonnumme harvemmin, meillä on useampia asioita aina yhdellä kertaa hoidettavana ja silloin kommunikointi on helposti tehotonta poukkoilua.

Tiimityötä ja yhteistä aikaa pohtiessa mieleeni tuli koripallovalmentaja Henrik Dettmannin sitaatti johtamisesta ja menestymisestä, joka osuu mielestäni tiimiorganisaatioonkin hyvin:

”Kun missä tahansa toiminnassa pyritään huipputasolle, ihmisille joudutaan asettamaan kohtuuttomia vaatimuksia. Heidät joudutaan ajamaan epämukavuusalueelleen, äärirajoilleen, joskus niiden ylikin. Sellainen vaatii poikkeuksellista rehellisyyttä, avoimuutta ja luottamusta niin johdettavilta kuin johtajaltakin. Silloin kyse ei ole enää alaisista ja johtamisesta vaan ihmisenä olemisesta. Valmentaminen on äärimmäistä ihmisenä olemista.”  (Saarikoski, 2015, 13.)

Tiimitoiminta on ennenkaikkea ihmisyyttä, ja se on seikka, jota meidän jokaisen on vaalittava, mikäli me millään saralla halutaan olla huipputasolla.

Tiimissämme ei tänä vuonna ole ollut johtajaa. Tiimin toiminta on siitä huolimatta ollut mielestäni yllättävänkin hyvää. Vastuu on jakautunut kaikilla ja kaikki sitä kantavat. Tammikuussa sitouduimme yhteisiin aikatauluihin ja vastuisiin hyvin. Idan hoitaminen saikulle oli mielestäni myös onnistuneesti käsitelty tilanne koko tiiminä. Läsnäolo tiimin sovituissa aikatauluissa oli mallillaan ja haasteiden kohdalla muistimme olla itsellemme myös armollisia. Tiimissä vallitsi hyvä vire tammikuussa ja kuukausittainen hyvitoiminta starttasi mainiosti!

Kehitettävät asiat olivat enemmän rakenteellisia muutoksia. Kommunikoinnissa voimme pitää etäpalavereja kinkkisissä tilanteissa, jos kokoontuminen samaan paikkaan ei onnistu. Voimme työskennellä enemmän myös Aksulla yhdessä torstaisin. Yhteisöpajojen pitämisessä ja osallistumisessa meilläkin vielä oli kehitettävää tammikuulta, koska kaikki emme niihin osallistuneet tai pajoja pitäneet. Pajojen muokkaaminen oli yksi suurimmista kehityksen kohteista, johon saatiin muutosta jo tammikuun aikanakin.

Suurin oppi minulle oli pajojen rakenteessa, luottamuksen kasvamisessa tiimiin koko tiimistä näkyvän sitoutumisen myötä ja huomio siitä, että yhteinen aika ja oleminen tiimille on elinehto.

 

LÄHTEET
Saarikoski, S. 2015. Dettmann ja johtamisen taito. WSOY

Aihetunnisteet:
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close