Tampere
18 Apr, Thursday
0° C

Proakatemian esseepankki

Yksilö: LCA Life Coach® to be



Kirjoittanut: Noora-Emilia Hassinen - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Ratkaisukeskeinen coaching
Louis Cauffman
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

1 JOHDANTO

 

Aloitin nyt syksyllä 2019 vuoden mittaisen koulutuksen LCA Life Coach Academyssa® elämäntaitovalmentajaksi. Olen aina ollut todella kiinnostunut ihmisistä, minulla on kova auttamisen tarve, omaan ongelmanratkaisukykyä ja olen saanut paljon kehuja kuuntelemisen taidostani. Olen miettinyt todella pitkään, että kuinka voisin yhdistää noita edellä mainittuja elementtejä tulevaisuudessa, kunnes se vihdoin kolahti.

Muistelen törmänneeni life coachingiin ensimmäisen kerran viime keväänä 2019, jonkin lehtiartikkelin kautta. Luin silmät pyöreänä kyseistä artikkelia ja jäin janoamaan lisää tietoa tästä ammatista. Päädyin etsimään lisää artikkeleita, nettisivuja, kursseja, kirjoja, kaikkea tietoa mitä siltä istumalta läppäristäni irti sain. Lopulta päädyin LCA Life Coach Academyn® -sivuille ja tuntui, että vihdoin palaset loksahtelevat paikoilleen. Sivuilla oli tosiaan tarjolla vuoden mittainen, kymmenen moduulia, paljon harjoittelua ja loppukokeen sisältävä koulutus, johon päätin saman tien hakeutua. Päätöstä en ole sen jälkeen katunut hetkeäkään.

Nyt koulutusta on takana muutama kuukausi ja olen todella onnellinen, että siihen tuli lähdettyä mukaan. Silmäni ovat avautuneet tulevaisuuteni suhteen ja uskon, että olen nyt oikealla polulla. Kaikki valintani tähän mennessä, partio, työ lasten ja nuorten parissa, nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan perustutkinto, kaksinkertainen NY-yrittäjyys ja meneillään olevat yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tradenomiopinnot ovat vieneet minua tähän pisteeseen. Minusta on tulossa LCA Life Coach®.

 

 

2 COACHING

 

Coaching on ratkaisukeskeistä valmentamista. Se on ohjausmuoto, jossa tarkoituksena on dialogin avulla auttaa toista ihmistä itse oivaltamaan ratkaisut hänen tilanteeseensa. Tehtäväni ei ole neuvoa asiakasta millään lailla, vaan päinvastoin se on kiellettyä. Tehtäväni on kysyä oikeanlaisia kysymyksiä, jotta asiakas oppii etsimään ratkaisuja omasta itsestään ja hänellä jo olemassa olevista tiedoista. Tarkoitukseni on auttaa ja kannustaa valmennettavaa saavuttamaan hänen omat tavoitteensa. Coachingia voidaan hyödyntää yksityiselämän osa-alueisiin ja myös työelämässä sekä organisaatioissa.

”Coaching on ajatuksia herättävä ja luova yhteistyösuhde, jonka tavoitteena on inspiroida asiakasta hyödyntämään kokonaisvaltaisesti henkilökohtainen ja ammatillinen potentiaalinsa.”
– International Coach Federation

Valmennuksen seitsemän periaatetta ovat:

  1. Itsetuntemus (awareness): Coachingin avulla lisätään valmennettavan itsetuntemusta ja tietoisuutta omista mahdollisuuksista.
  2. Vastuullisuus (responsibility): Coachingissa kannustetaan asiakasta ottamaan vastuuta elämästään. Coach vastaa prosessista, valmennettava sisällöstä. Valmennettava on vastuussa päätöksistään.
  3. Usko omiin kykyihin (self-belief): Coach vahvistaa valmennettavan uskoa omiin kykyihinsä.
  4. Ei oikeita tai vääriä ratkaisuja (blame-free): Coachin tehtävä ei ole tuomita.
  5. Ratkaisukeskeisyys (solution focus): Huomio ongelmista ratkaisuihin.
  6. Haaste (challenge): Coach haastaa asiakasta kehittymään ja katsomaan asioita eri näkökulmista.
  7. Toiminta (action): Coach tukee ja kannustaa tarvittavien muutosten tekemiseen, esim. toimintatavan muutokseen.
    (Wilson Carol, Best Practice in Performance Coaching. LCA Life Coach Academy®, LCA Life Coach® -koulutuspaketti).

 

Coachauksen perus työkaluna toimii GROW-malli. GROW-malli rakentuu vahvojen avoimien kysymysten, GROW-mallille ominaisen rakenteen ja dialogin avulla. GROW-malli tulee sanoista:

Goal = Tavoite
Reality = Nykytilan kartoitus
Options, Obstacles = Vaihtoehdot, haasteet
Will, Way forward = Tahtotila, miten, toiminnan ylläpito

 

GROW-mallin lopussa asetetaan valmennettavalle tavoite ja tehdään toimintasuunnitelma sen saavuttamiseksi. Hyvän tavoitteen asettamisen avuksi käytetään SMART-mallia. SMART-tulee sanoista:

Spesific = Tarkka kuvaus asiasta, joka halutaan saavuttaa
Measurable = Mitattavissa oleva
Attainable = Saavutettavissa oleva
Relevant = Relevantti, tavoittelemisen arvoinen
Timebound = Aikaan sidottu, milloin tavoite on saavutettu

 

 

3 KENELLE COACHING SOPII?

 

Jos olet miettinyt coachingiin hakeutumista, mieti seuraavia kysymyksiä: Onko sinulla haaste tai haasteita, johon etsit ratkaisua? Oletko valmis muutokseen? Oletko valmis haastamaan itseäsi? Oletko valmis oppimaan? Oletko valmis oivaltamaan? Oletko valmis menemään eteenpäin?

Jos vastasit kaikkiin edellä lueteltuihin kysymyksiin KYLLÄ, silloin coachaus voisi olla sinua varten. Valmennus on tarkoitettu yksilöille tai tiimeille, jotka ovat valmiita ottamaan vastuuta omasta elämästään, oppimaan ja oivaltamaan ja kaikista tärkeimpänä, menemään eteenpäin. Kaikki eivät välttämättä tarvitse coachausta haasteidensa ratkaisemiseksi, mutta niille ketkä sitä tarvitsevat, se voi olla hyvin voimaannuttava ja avartava kokemus, josta jää paljon työkaluja tulevaisuuttakin varten.

Coachauksen teemoina voi olla esim. kokonaisvaltainen hyvinvointi, tunteet ja ihmissuhteet, henkinen hyvinvointi, työhyvinvointi, ura- ja vaurausvalmennus. Coachaus voi olla sekä yksilö-, että tiimivalmennusta.

 

 

4 POHDINTA

Minusta on upeaa, että olen vihdoin löytänyt nimikkeen sille työlle, jollaista olen aina halunnut tehdä. Voin työkseni kuunnella ihmisiä ja auttaa heitä löytämään ratkaisuja elämän kiperiin haasteisiin. Onko mitään sen parempaa! Voin yhdistää coachausta myös muihin kiinnostuksen kohteisiini, kuten luonto- ja elämystoimintaan, business coachingiin tai lapsi- ja nuorisotyöhön. On mielenkiintoista nähdä, että minkälaisen työkalupakin tulen tulevaisuudessa vielä tiedoistani ja taidoistani kyhäämään… Tiedän kuitenkin jo sen, että jotain todella motivoivaa siitä on tulossa ja en malttaisi odottaa, että mitä tulevaisuus coaching saralla tuo vielä tullessaan.

“I cannot teach them anything. I can only make them think.”
– Aristoteles

Kommentoi