Tampere
30 Nov, Monday
-2° C

Proakatemian esseepankki

Yksi hetki, yksi kohtaaminen.



Kirjoittanut: Amanda Teuho - tiimistä Waure.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Ichigo ichie
Francesc Miralles
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Inchigo ichie. Yksi hetki, yksi kohtaaminen.

Lempikirjojani ovat aina olleet kirjat, jotka kertovat jostain japanilaisesta elämänohjeesta, ajattelutavasta tai kulttuurista. Niiden ajattelutapa avaa aina silmiäni ja saa minut ajattelemaan uudella tavalla asioista. Tämän kirjan alussa ensimmäisiä sanoja oli, että toivottavasti tämä kirja mullistaa elämääsi ja ajatteluasi. Sen se todellakin teki!

Lyhykäisyydessään Ichigo Ichie on siis japanilaiseen kulttuuriin liittyvä ajattelutapa, jonka mukaan jokaista hetkeä olisi syytä vaalia kuin kallista aarretta. Sen voi suomentaa myös ”tässä hetkessä, yksi mahdollisuus”. Kirjassa painotetaan, että Ichigo Ichien harjoittaminen arkielämässämme johtaa onnellisuuteen. Se vapauttaa menneisyyden taakoista ja tulevaisuuden murheista, ja johtaa lopulta tarkoituksen mukaiseen elämään. Elämään, jossa jokainen hetki on kuin suuri lahja. Keskity täysillä siihen mitä teet juuri nyt, koska se sama hetki ei toistu enää koskaan samanlaisena.

Tässä ajattelumallissa ihmisellä on kolme perustunnetta: suru, ilo ja pelko. Kun oppii yhdistämään tunteita aikoihin, ymmärtää paremmin hetkessä elämisen taidon ja pääsee nauttimaan siitä.
Suru on aina tunne jostain menetyksestä tai tapahtumasta, joka ei mennyt niin kuin olisit halunnut, kuten radikaalisti läheisen menettäminen tai vaikkapa puhelimen rikkoutuminen. Jo tästä pystytään yhdistämään, että jos olet surullinen elät menneisyydessä.
Jos taas olet peloissasi, elät tulevaisuudessa, koska pelkäät jotain mitä voi tapahtua.
Ilo ja onni on siis tämän ajattelumallin mukaan ainut tunne, jota voit tuntea jos elät hetkessä, eli tässä ja nyt.
Olen testaillut tätä ajattelumallia ihan perusarjessani ja se tuntuu kyllä toimivan. Jos jokin asia pelottaa, voi aina ajatella ns. aikajanaa eli tiedostamalla, että elät pelon tulevaisuudessa voit palata nykyhetkeen, olla onnellinen ja nauttia siitä mitä nyt on.

”Mennyttä ei voi muuttaa, tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta tämä hetki on mahdollisuuksia täynnä.”

Hetkessä eläminen ei suinkaan tarkoita sitä, ettei voisi olla tavoitteita tai unelmia (kun silloinhan on ajatukset tulevaisuudessa). Näen, että se tarkoittaa enemmänkin sitä miten menet kohti tavoitteita ja kohtaat vastoinkäymisiä . Se opettaa nauttimaan enemmän hetkestä, vaalimaan hetkien ainutkertaisuutta ja tarttumaan hetkeen (kirjassa kyllä sanotaan, että kun olet onnellinen niin hetki tarttuu sinuun).

Käytäntöön tätä voisi hyvin viedä vaikka tällä esimerkillä: Akatemialla usein puhutaan, että on monta rautaa tulessa, eikä pysty keskittymään täysillä mihinkään kun pitäisi keskittyä vähän kaikkialle. Ja tällä tavalla harvoin saadaan haluttuja lopputuloksia kun ajatukset sinkoilevat aina siellä sun täällä. Mieti siis mikä on tällä hetkellä sinulle tärkein asia, johon haluaisit keskittyä ja keskity siihen. Helpommin sanottu kun tehty, mutta kun se on tehty se oli yllättävän helppoa 🤪.

Vaikka kirjassa puhutaan tyylillä, että nyt on syytä elää kuin tämä olisi viimeinen hetki, se ei kuitenkaan pelottele ketään kuolemalla vaan enemmänkin kannustaa tarttumaan mahdollisuuksiin ja pysähtymään hetkeen. Kirjassa erityksen hyvä sanonta meni myös näin: ” Yhtenä päivänä sinä kuolet, mutta kaikkina muina päivinä sinä et kuole.”

Iso lukusuositus siis tälle kirjalle ja ichigo ichie ❤️

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close