Onnellisuus on tutkitusti tarttuvaa. Mitä onnellisempia ihmiset ovat, sitä enemmän se tarttuu muihin ihmisiin ympärillä – sekä toki myös sitä kautta heidän lähipiireihinsä. Tämä ei toki ole tae siitä, että sinäkin olet onnellinen siitä syystä – mutta mahdollisuutesi onnellisuuteen kasvaa huomattavasti heidän ansiostaan.

Big Potential-kirjassaan Shawn Achor haastaa perinteistä näkemystä menestymisestä ja sen mittareista. Usein yhteiskunnassamme korostetaan yksilön henkilökohtaisia saavutuksia. Vähemmälle huomiolle jäävät ne ihmiset, joilla on ollut vaikutusta menestyksemme suhteen. Yksin puurtaminen johtaa yhä enemmän niin sanottuun nollasummapeliin, jossa menestyksen tavoittelun tapahtuu usein hyvinvoinnin kustannuksella. Achorin sanomana on, että yksin pystymme saavuttamaan vain rajallisen potentiaalin ja yhdessä voimme päästä kaikki tuota potentiaalia paljon pidemmälle ja samalla voimme paremmin.

Ympäristön vaikutus yksilön potentiaaliin

Achor kannustaa ympäröimään itsensä ihmisillä, joilla on positiivisinen vaikutus toisiin ihmisiin. Hänen mukaansa meitä ympäröivillä ihmisillä on vaikutusta menestykseemme, vaikka emme sitä aina itse huomaakaan. Kannattaa siis kiinnittää huomiota siihen, keiden kanssa olet tekemisissä. Oikeat ihmiset ja heidän vaikutuksensa auttavat sinua kasvamaan ja kehittymään, mutta huonojen ihmisten vaikutus vetää sinua alaspäin. Hän käyttää vertauskuvana trampoliinia – yksin pystyt hyppäämään sillä tiettyyn korkeuteen, mutta muiden avustuksella ponnistat vielä korkeammalle. Hyvänä esimerkkinä toimivat myös urheilujoukkueet: vaikka joukkue olisi täynnä tähtipelaajia, ei se menesty, jos kaikki tiimin sisällä kilpailevat keskenään. Suomen viimeaikainen menestys jääkiekossa ja jalkapallossa on loistava esimerkki tiimityöskentelyn merkityksestä ja taitavasta johtajuudesta.

Käyttäytyminen tutkitusti tarttuu. Achor kertoo esimerkin lapsista, jotka olivat sosiaalisten tai ahkerien ikätoveriensa seurassa ja alkoivat myös käyttäytymään sosiaalisemmin ja työskentelemään ahkerammin. Samoin tutkitusti kävi, jos lapset olivat seurassa, jossa oltiin huomioivia ja leikkisiä – myös he lisäsivät tätä käyttäytymistä omassa toiminnassaan. Tämä toimii myös päinvastoin – jos lapset olivat seurassa, jossa oltiin kurittomia tai impulsiivisia, lapset omivat tätä käytöstä lisää omaan toimintaansa. Tämä tuntuu pätevän Kajon toiminnassa, esimerkiksi kun on puhuttu kirjapisteistä tai siitä kun asioita jää tekemättä – tämä tarttuu muihin helposti, koska muillakin on samat asiat tekemättä.

Kajon kuten muidenkin Proakatemian tiimien polku on ollut täynnä ylä- ja alamäkiä. Meni luonnollisesti jonkin aikaa, ennen kuin havaitsimme mikä vaikutus meillä kaikilla yksilöillä oli toistemme käytökseen esimerkiksi pajatilanteissa. Tiimissämme oli myös yksilö, jonka passiivinen ja sarkastinenkin läsnäolo veti osaa tiimiläisistä alaspäin heidän sitä ehkä huomaamatta. Koen, että tiimimme vahvistui, kun tämä yksilö päätti jatkaa opintojaan akatemian ulkopuolella, sillä sitä ennen tiimissä leijui vaiettu epävarmuus hänen osuudestaan tiimitoiminnassa.

Oman asenteen valitseminen

Ympäröiviä ihmisiä paremmin voimme valita oman asenteemme. Oman asenteensa voi valita ja etenkin negatiivisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota ja pyrkiä suojautumaan siltä. Achorin oma vinkki on, että kun olo on turhautunut tai allapäin, hän pyrkii miettimään kolme positiivista asiaa, jotka hän on kokenut viimeisen 24:n tunnin aikana.

Tässä Kajo on petrannut ensimmäisestä vuodesta ja etenkin pajoista oppineena. Tiimimme huomasi jossain vaiheessa, että sillä on suuri merkitys, miten aloitamme pajamme ja kuinka jokaisella yksilöllä on vastuu omasta asenteesta pajan kokonaisuuden onnistumisen kannalta. Jos menemme suoraan asiaan tai paja alkaa epämäärisellä puheensorinalla, jatkuu tilanne usein levottomana ja ihmisten on vaikea keskittyä. Pajojen alkuun onkin ollut tarve suunnitella aktivointia, joka kohottaa mielialaa ja saa ajatukset positiivisiksi. Tähän toimii vaikka oikeanlaisen musiikin valinta tai nopeat aktiviteetit. Esimerkiksi chileläiset vieraamme pitivät pajan alkuun meille pareittain pulmatehtävän, jossa parien piti selvitä yhdessä lankasolmusta irti toisistaan. Tämä oli nopea ja hauska tehtävä, jossa lopullisella onnistumisella ei sinänsä ollut merkitystä eikä kyse ollut kilpailusta parien kesken, vaan aktiviteetti sai aikaan iloisen puheensorinan ja paja jatkui todella positiivisissa merkeissä sen jälkeen.

Hyveellinen kierre auttamalla muita

Oppimalla auttamaan muita ja työskentelemään muiden kanssa yksilö voi kasvattaa samalla myös omia mahdollisuuksiaan. Achor kutsuu tätä termillä ”virtuous cycle”, eli vapaasti suomennettuna hyveellinen kierre, jossa muita auttamalla kaikki loistavat kirkkaammin ja pystyvät saavuttamaan hänen kutsumansa ”big potentialin” eli suuren potentiaalin.

Yksilösuorittamisella voi saavuttaa vain pienen ja rajallisen potentiaalin. Yksilö voi siis päättää jatkaako menestyksen tavoittelua yksin vai tekeekö sen yhdessä muiden kanssa. Suuri potentiaali ei siis ole jotain, joka yksilöllä joko on tai ei, vaan sen voi ainoastaan saavuttaa tekemällä töitä sen eteen. Hyveellisen kierteen vastakohta taas on ”vicious cycle” eli noidankehä, jossa paha kiertää ja esimerkiksi auttamatta jättäminen voi johtaa siihen, ettei yksilö itsekään saa apua silloin kun sitä tarvitsisi.

Achorin mukaan yleisesti maailmalla koulujärjestelmät perustuvat yksilöiden arviointiin ja arvosanoihin, mikä taas johtaa usein hyvin vahvaan kilpailuasetelmaan yksilöiden kesken ja vahvaan yksilösuorittamiseen. Olen Proakatemialla unohtanut tyystin sen, että mehän emme saa arvosanoja. Alussa koin tämän todella haastavana, sillä myönnän olleeni vahva yksilösuorittaja vielä akatemialle tullessani, ja arvosanoilla on aina ollut minulle suuri merkitys.

Yksilösuorittamiseen on opetettu pienestä lähtien ja nyt aikuisena siitä on pyrkinyt oppimaan pois, kun on huomannut, miten paljon paremmin voi itsekin, kun menestyy muiden kanssa eikä vain yksin. Proakatemian kautta koen, että olemme luoneet hyveellisen kierteen, jossa olemme yhdessä osallisina ja monet haluavat myös levittää tätä kierrettä eteenpäin. Achor tuo myös esiin toisten auttamisen merkityksen johtamisessa: kun auttaa muita näkemään merkityksellisyyden elämässään ja työssään, ei se ole itseltä pois. Päin vastoin, sen avulla myös oman tekemisen merkityksellisyys kasvaa ja se motivoi johtamaan.

Projektien ja tiimityöskentelyn kautta olen oppinut arvostamaan arvosanojen sijaan palautetta ja mittaan esimerkiksi projektien onnistumista ennemmin sillä, miten hyvin koen suoriutuneeni projektista ja paljonko sen aikana olen oppinut. Aina oppi ei myöskään ole enää teoriaa. Aiemmin ehkä olen kuvitellut, että teorian osaaminen on oppimisen tavoite. Nyt oppiminen on vahvasti myös havaintoja käyttäytymisestä ja mielenmalleista, kuten tiimityöskentelystä ja siihen vaikuttavista seikoista sekä omasta persoonasta ja sen kehittämisestä. Akatemialla koetut vastuut johtamisesta sekä projektipäällikkönä että tiimin johtajana eli BL:nä ovat auttaneet näkemään myös sen, mikä merkitys johtajalla on antaa palautetta muille ja auttaa sen kautta kehittymään lisää.