Tampere
18 Apr, Thursday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Yhdessä loistamme kirkkaammin



Kirjoittanut: Rosa Salminen - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Big Potential: How Transforming the Pursuit of Success Raises Our Achievement
Shawn Achor
Esseen arvioitu lukuaika on 7 minuuttia.

Soluessee, kirjoittanut Rosaliina Salmela & Rosa Salminen.

 

Big Potential on todella suosittu kirja ympäri maailman ja ei ihmekään, että meidän valmentajamme Antti Vuento vinkkasi myös tämän kirjan meille. Big Potential tarjoaa yksinkertaisia työkaluja kehittämään yksilön sekä tiimin toimintaa. Teos perustuu tutkittuun tietoon, siinä esitellään Achorin omia ja muiden tutkimuksia. Big Potential kertoo nimensä mukaisesti, siitä kuinka ihminen pytstyy saavuttamaan parhaimman mahdollisen potentiaalinsa.

 

Pieni ja suuri potentiaali

Achor (2018, 24) jakaa kirjassaan potentiaalin pieneen sekä suureen potentiaaliin. Pieni potentiaali on rajallinen menestys, jonka voit vain saavuttaa yksin. Suuri potentiaali on taas menestys, jonka voit saavuttaa vain toisten kanssa. Yksilökeskeisessä maailmassa meidän tulisi kiinnittää huomiomme enemmän suureen potentiaaliin, jonka voimme saavuttaa ainoastaan toisten kanssa.

Suurella potentiaalilla ei kumminkaan tarkoiteta sitä, että laitettaisiin huoneen fiksuimmat samaan ryhmään vaan mahdollisimman erilaiset yksilöt. Tutkijat MIT, Union Collegen ja Carnegie Melonista ovat löytäneet tavan mitata ryhmän älykkyyttä. Tutkimus osoitti, että laittamalla fiksuimmat henkilöt samaan ryhmään, ei saatu optimaalisimpia tuloksia. Tutkimus itse asiassa osoitti, että tiimi, jossa oli mahdollisimman erilaisia ihmisiä, saavutti suuremman onnistumisprosentin verrattuna tiimiin, jossa oli yksilöllisesti erittäin älykkäitä ihmisiä. (Achor 2018, 37.)

Ryhmän menestys on yleensä kiinni itse ryhmästä ei yksilöistä siinä. Yksilönä auttaessasi muita ympärillä tulemaan paremmaksi et pelkästään nosta ryhmän menestystä vaan jokaisen ryhmässä olevan yksilön. Muiden nostaminen on suoraan yhteydessä siihen myös, miten itse menestyt. (Achor 2018, 38.)

 

Miten saavutamme potentiaalimme?

Yltääksemme mahdollisimman hyviin tuloksiin tulee meidän ympäröidä itsemme ihmisillä, jotka kannustavat meitä eteenpäin ja auttavat meitä kehittymään matkallamme. Ihmiset, jotka keskittyvät vain omaan suoritukseensa eivät pysty saavuttamaan parasta mahdollista potentiaaliaan.

Achorin esittelee kirjassaan teorian, joka perustuu SEEDS-metodiin.  SEEDS muodostuu viiden toiminnan ensimmäisistä kirjaimista, joiden avulla voimme luoda ja kehittää ”hyveellisyyden syklin” (Virtous Cycle). Nämä viisi toimintoa ovat: Surround, Expand, Enhance, Defend, Sustain. Sana itsessään kuvastaa myös kasvua. (Achor 2018, 52–53.)

 

Surround

Ihmiset, jotka ympäröivät sinua määrittelet paljon potentiaalisi täyttymisen. Meidän tulisi ympäröidä itsemme ihmisillä, jotka nostavat meitä, eivätkä vedä alas. Meidän tulisi löytää ympärillemme ihmisiä, jotka ovat positiivisia, sitoutuneita ja motivoituneita. Meidän itse tulisi myös olla tällaisia, jotta voimme auttaa toisiamme pääsemään potentiaaliinsa. Ihmiset toimivat nopeammin, ovat luovempia sekä paljon yhteistyökykyisempiä, kun heidän ympärillään on muita ihmisiä. (Achor 2018, 70–71.)

Evoluutioteorian mukaan avain selviämiseen on monimuotoisuus. Mitä erilaisempi ryhmä ihmisiä ympärilläsi on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä selviydyt erilaisista elämän esteistä. Jos ympäröimme itsemme aivan täysin samanlaisilla ihmisillä kuin me olemme. Samanlaisilla ihmisillä meinataan sellaisia, jotka jakavat saman sukupuolen, iän, poliittiset mielipiteet, kiinnostuksen kohteet sekä tavoitteet. Jos ympärillämme ei ole ihmisiä, jotka ajattelevat asioista eri tavalla niin estämme meidän potentiaalimme ja kasvun kehityksen. Tämä perustuu siihen, että jos ympärillämme on vain samanlaisia ihmisiä niin emme ikinä ajaudu konflikteihin ja kuulemaan erilaisia näkökulmia. Ongelmanratkaisutilanteissa erilaisten ihmisten merkitys korostuu suuresti, koska joudumme menemään omilta mukavuusalueiltamme pois ja harkitsemaan muiden esittämiä vaihtoehtoja ja mielipiteitä. Saamme aikaan parempia ratkaisuja ongelmiin, kun ympärillämme on mahdollisimman erilaisia mielipiteitä. Näin ollen myös oma potentiaalimme kasvaa, koska opimme näkemään muita näkökulmiakin asioille. (Achor 2018, 75–76.)

 

Expand

Expand, laajenna vastuuta. Vastuun laajentamisen avaintekijöitä ovat tulla tunnistetuksi, halutuksi ja vahvistetuksi. Auttamalla jokaista henkilöä johtamaan riippumatta heidän asemastaan, moninkertaistaa sinun potentiaalisi sekä auttaa ympärilläsi olevia saavuttamaan heidän potentiaalinsa. Mitä enemmän uskallat antaa vastuuta ja jaat  johtajuutta ympärillä olevillesi, sitä paremmaksi johtajaksi tulet. (Achor 2018, 109.)

Vastuun laajentamisessa on pitkälti kyse muiden voimaannuttamisesta ja saada heidät loistamaan. Saada jokainen henkilö ymmärtämään tiimissäsi, että he voivat johtaa omalta tasoltaan muutosta. Tämä voi kuulostaa epäuskottavalta tai ei samaistuttavalta, koska työnkuvasi voi olla hyvin yksinkertainen tai et koe olevasi osa muutosta. Achor kirjoittaa teoksessaan, että melkein jokaisesta työstä voi löytää tien johtajuuteen, mutta ensin on löydettävä tie merkitykseen. Johtajuus on valinta ja sama sääntö pätee myös oman tarkoituksen löytämistä. (Achor 2018, 109–111.)

Meidän jokaisen omalla vastuulla on löytää oma tarkoituksemme nykyisestä asemastamme.  Näiden neljän kysymyksen avulla voit harjoitella oman merkityksen löytämistä asemastasi:

  1. Autatko työlläsi parantamaan ihmisten elämää?
  2. Pystytkö muodostamaan yhteyden ihmisiin syvemmällä tasolla?
  3. Onko sinulla mahdollisuus piristää jonkun päivää vuorovaikutustesi ansiosta?
  4. Autatko parantamaan maailmaa edes pienellä tavalla?

Nämä kysymykset eivät ole tarkoitettu ainoastaan henkilökohtaisen merkityksen löytämiseen, vaan ovat erittäin tehokkaita kysymyksiä käydä myös isommissa ryhmissä. Monet ihmiset vaikeroivat nykypäivänä oman merkityksen ja kutsumuksen löytämistä. Usein haaveilemme tulevaisuuden unelma-ammateista, mutta emme pysty näkemään omaa potentiaaliamme nykyhetkessä. (Achor 2018, 111.)

Unelmat ja tavoitteet eivät ole pahasta, mutta on tärkeää muistaa nykyhetken mahdollisuudet. Liika unelmoiminen tulevaisuudesta voi lamaannuttaa tässä hetkessä elämisen ja siitä kaiken potentiaalin ja kehityksen löytämisen. (Achor 2018, 111–112.)

Ollessamme tarpeeksi rohkeita laajentamaan vastuuta muille, huomaamme työtaakkamme kevenevän. Tämä lisää omia resurssejamme lisäämään vastuuta itsellemme. Voimme jokainen auttaa toisiamme unelmoimaan enemmän, oppimaan enemmän, tekemään enemmän ja kehittymään enemmän, riippumatta asemastamme. (Achor 2018, 114.)

 

Enhance

Kehuminen, palautteen anto, on tärkeä osa tiimin toimintaa. Kehu on uusiutuva vara ja silti käytämme sitä erittäin vähän. Se ei maksa kenellekään mitään ja luo vain parempaa ilmapiiriä työpaikallemme. Kehumalla ja antamalla palautetta muille, saamme kehuja sekä palautetta itsekin enemmän. Kehut saavat aivoissa aikaan reaktion, jolla toimimme paremmin ja näin ollen saamme aikaan menestystä. Parantamalla toisen mielialaa saamme heidät motivoitumaan ja näin ollen koko ryhmä motivoituu ja menestyy paremmin.  (Achor 2018, 117.)

Kuulostaa helpolta antaa positiivista palautetta, mutta meillä on paljon kehitettävää positiivisen palautteen antamisessa. Palautetta antaessa tärkeää olisi olla vertailematta toisiin. Jos annamme positiivista palautetta esimerkiksi, että ”kirjoitit parhaan esseen tänään”, emme itseasiassa kehu vaan vertailemme. Suuren potentiaalin saavuttamiseksi tämä on tiedostettava, sillä väärällä tavalla palautetta antaessamme aiheutamme enemmän vain eriarvoisuutta. (Achor 2018, 120.)

Useasti myös palautetta antaessa putoamme sudenkuoppaan, jossa annamme kehuja nostaen yksilön menestystä ja potentiaalia. Olisi tärkeää myös kehua organisaatiota tai ryhmää, joka saavutuksen takana on, vaikka tietty yksilö olisikin loistanut erityisillä toimillaan. Kumminkin ryhmä ympärillä on mahdollistanut tämän loistamisen. Jos saavutus tai voitto on osunut ryhmälle, niin kuuluisi kehua koko ryhmää, ei vain yksilöä. Kumminkin ryhmä ympärillä on mahdollistanut tämän loistamisen. (Achor 2018, 130–131.)

Tukemalla, kehumalla ja auttamalla toisiamme näkemään onnistumisemme luomme positiivista ilmapiiriä organisaatioomme, jossa kaikki tukevat toisiaan. Suuri potentiaali näkyy juuri tällaisessa toiminnassa.

 

Defend

Puolustuksessa on tärkeää ymmärtää negatiivisuuden voimaa ja vaikutusta. Pelkästään negatiivisille ajatuksille altistuminen vähentää halukkuuttamme kehittyä ja saa meidät epäilemään omia saavutuksiamme. Onneksi neljäs toimenpide matkalla suureen potentiaaliin on puolustaa itseämme negatiivisilta vaikutuksilta.

Kuinka vastustaa, voittaa ja milloin on järkevintä paeta negatiivisuutta? Toisin kuin monet ihmiset uskovat, tunteet, kuten suru, pelko ja viha, eivät ole esteenä suureen potentiaaliin. Suorastaan päinvastoin, ne ovat tarpeellisia ja hyödyllisiä. Ilon vastakohta ei ole suru, vaan apatia, joka on energian menetystä tavoitteiden saavuttamisesta. Jos menetät ilosi suureen potentiaalin, tulee siitä sekä merkityksetöntä ja turhaa. (Achor 2018, 146.)

Luottaminen kykyyymme saavuttaa suurin potentiaalimme, kun maailma näyttää palkitsevan vääriä asioita ja rankaisevan hyviä ihmisiä on Achorin mukaan lukijoiden suurin kompastuskivi. Maailma ei tule muuttumaan, vaikka kuinka odotamme sen muuttuvan juuri meitä varten täydelliseksi. Meillä ei ehkä ole valtaa hallita maailmaa, mutta meillä on valta puolustaa siinä olevaa hyvää. Tärkeintä on puolustaa itseämme negatiivisia voimia vastaan, jotka yrittävät työntää meidät reunan yli. (Achor 2018, 146–147.)

Achor esittelee viisi strategiaa aseista riisumiseen, puolustamiseen ja niiden voimien voittamiseen, jotka uhkaavat meidän energiaamme, luovuutta, intohimoa sekä potentiaaliamme. (Achor 2018, 151.)

Rakenna vallihauta: Sodan aikana, kun vallihaudat pysäyttävät vihollisia, niin paljon kuin pystyvät, linnoitukset auttavat isäntäänsä saamaan voimansa takaisin. Voimme kehittää omaa “vallihautaamme” jokapäiväisessä elämässämme. Esimerkiksi pidättäytymällä negatiivisista paikoista, kuten televisiosta ja internetistä. Achor esittelee esimerkkinä oman vallihautansa: ei sosiaalista mediaa ennen aamiaista tai ennen nukkumaanmenoa. Hän suosittelee rakentamaan vallihaudasta mahdollisimman yksinkertaisen, että se on toteutettavissa. (Achor 2018, 150–155.)

Rakenna henkinen linnake: Henkinen linnake on käytäntö, joka luo varaston henkisiä varantoja, joihin voit aina turvautua haastavissa olosuhteissa. Päivittäinen kiitollisuuden harjoittaminen on yksi esimerkki henkisestä linnoituksesta. Johda itseäsi optimismiin ja aloita mahdolliset negatiiviset keskustelut positiivisella äänellä. (Achor 2018, 159–160.)

Opi henkisen aikidon taito: ohjaa stressin voimaa “heikentävästä-tehostamiseen”. On tärkeää oivaltaa, että jokaiseen stressin lähteessä on jokin merkitys. Kysy itseltäsi, miksi tällä on, niin suuri merkitys? Aikido auttaa taistelijoita muuttamaan vihollistensa hyökkäyskulkua. Samalla tavalla negatiivinen suunta voidaan muuttaa positiiviseksi. (Achor 2018, 164–166.)

Ota lomaa ongelmistasi: Vastoin yleisiä väärinkäsityksiä, ajan ottaminen omiin ongelmiin voi itse asiassa auttaa sinua saamaan yhden tämän päivän suurimmista kilpailueduista. Positiivinen ja sitoutunut mieli ovat nykyajan isoimpia kilpailuetuja. (Achor 2018, 172–173.)

Valitse taistelusi: On hyvä pysyä optimistisena, mutta jos olet todella onneton ja sinulla on keinot tehdä muutos, älä taistele häviävää taistelua katkeraan loppuun asti. Ole rehellinen itsellesi. Sen sijaan, että taistelisit häviävää taistelua loppuun asti, miksi et valitsisi sen sijaan voitettavaa taistelua? (Achor 2018, 176–177.)

Puolusta rakentamaasi järjestelmää negatiivisilta hyökkäyksiltä. Mitä enemmän ympäröit itsesi positiivisella ympäristöllä, sitä helpompi positiivinen muutos on ylläpitää ja jopa vahvistaa. Pystymällä käsittelemään suurempia haasteita, sinusta tulee ajan kanssa vahvempi ja pystyt siten käsittelemään tulevaisuudessa entistä suurempia haasteita. (Achor 2018, 53.)

 

Sustain

Positiivisuus motivoi sinua ja ympärilläsi olevia ihmisiä jatkamaan taistelua tavoitteidesi puolesta. Big Potentialin viimeinen toimenpide on; ylläpito. Ilman voimaa, joka auttaa sinua ylläpitämään vauhtia kohti tavoitteitasi, tulee ympärillä vallitsema maailma hidastamaan sinua. Positiivisen voiman vetämänä voit saada enemmän ja enemmän positiivista energiaa ympärillesi.  Ymmärrettyämme energiamme olevan yhteydessä toisiimme. Pystyt kehittämään itseäsi eteenpäin ja samalla edesauttamaan muita positiivisuuden kehään. (Achor 2018, 179–180.)

Koemme usein positiivisuuden ylläpitämisen hyvin hankalaksi.  Etenkin, kun olemme ahdistuneita tai teemme asioita, jotka eivät saa meitä innostumaan. Tätä varten on tarpeen jatkuvasti lisätä positiivisuutta hyvyyden kiertoon. Näissä olosuhteissa Achor suosittelee kehittämään oman merkityksellisyyden löytämistä. Merkitys on avaintekijä, joka auttaa meitä eteenpäin elämän vaikeina hetkinä. Kun sinulle esitetään kysymys, mitä teet työksesi? On useimmiten vastauksemme ammattinimike. Achor suosittelee yksinkertaisen vastauksen sijaan luomaan vastauksen ympärille tarinan, joka kuvaa ammattiasi. Kerro yleisölle, mikä tekee ammatistasi merkityksellisen. (Achor 2018, 187–188.)

Achorin toinen ohje tavoitteiden saavuttamiseen on laatia niistä visuaalinen tarina. Yksi tehokkaimmista ja tutkituimmista tavoista kuvitella elävästi tulevaisuuttamme, on kirjoittaa siitä. Tarinan tietoinen laatiminen menneisyydestä tai tulevaisuudesta ohjaa energiamme sitä kohti. (Achor 2018, 195–197.)

Viimeinen ohjenuora on juhliminen. Savutettuasi sen, mitä halusit tai olet pystynyt kuvittelemaan sen mielessäsi, on sinulla aihetta onnitella itseäsi.  Menestyksen itsessään ei tule olla ainoa käännekohta, mitä saa juhlia. Pitää yrittää muistaa juhlia koko matkan ajan. Pienet tai suuret juhlat, voivat edesauttaa ja jopa lisätä vauhtia kohti menestystä. Juhliminen auttaa muistamaan tähänastista edistymistä ja voi motivoida saavuttamaan vielä enemmän.  (Achor 2018, 202–205.)

Teoksessa todetaan juhlimisen olevan ikään kuin suuren potentiaalin “happi”. Mikäli haluamme ylläpitää saavutuksiamme, on meidän hengitettävä niitä jatkuvasti. On tärkeää muistaa, että voimme luoda juhlimisen arvoisia muutoksia riippumatta asemastamme. (Achor 2018, 209.)

 

YHTEENVETO

Kirjan luettuamme koimme ristiriitaisia tunteita, ehkä odotimme kirjalta liikoja. Se ei pottia räjäyttänyt, mutta emme siihen pettynytkään. Big potential (2018) on ehdottomasti teos, johon voi varmasti palata myöhemmin. Kirja pohjautuu hyvin paljon Achorin omiin ja muiden tekemiin tutkimuksiin. Tutkimukset ja niiden kautta avatut esimerkit olivat ajoittain varsin mielenkiintoisia, mutta myös samalla sekoittivat lukemista toden teolla. Välillä oli vaikeaa löytää punaista lankaa lukiessaan, jos ei muistanut aikaisemmin mainittuja tutkimuksia tai esimerkkejä. Kirja kannattaa paloitella pienempiin osiin, jotta voi ymmärtää suuremman kokonaisuuden. Tämä on ehdottoman hyvä kirja yleisölle, joka ei ole vielä ymmärtänyt tiimin voimaa tai lukenut samantapaisia teoksia jo ennestään. Kuinka paljon parempia tuloksia saavutamme tiiminä, kun yksilönä.

Achor yrittää osoittaa teoksessaan, että lähes kaikki potentiaalimme ominaisuudet älykkyydestä luovuuteen, johtajuudesta sitoutumiseen ovat yhteydessä ympärillämme oleviin ihmisiin. Meidän on lopetettava yksiksemme ponnistelu ja ryhdyttävä työskentelemään yhdessä ollaksemme vahvempia.

 

Lähteet

Achor, S. 2018. Big Potential. How Transforming the Pursuit of Success Raises Our Achievement Happiness, and Well-Being. New York: Currency.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close