Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Yhdessä jaksamme paremmin



Kirjoittanut: Mari-Anne Kuosa - tiimistä Empiria.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Jaksamisesta innostumiseen työssä ja elämässä
Pekka Hämäläinen
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Johdanto

Empirian ollessa tiimiyrityksen perustamisen alkutaipaleella, olemme kaikki tiimiläiset uuden äärellä. Kaikilla pyörii mielessä varmasti paljon ajatuksia siitä, mihin suuntaan olemme Empiriaa yhdessä viemässä, mitkä ovat yhteisiä tavoitteitamme ja kuinka tulemme ne yhdessä saavuttamaan. Sanonta ”ei se määränpää, vaan se matka” on varmasti usealle tuttu, ja niin se pätee myös tässäkin tapauksessa. Otamme valtavan paljon mallia vanhemmilta tiimiyrityksiltä ja olemmekin tähän mennessä kysyneet paljon apua ja neuvoja niin käytännön asioihin kuin onnistuneen tiimihengenkin luomiseen.

Yksi asia, jonka olen useamman kerran vanhemmilta tiimiyrittäjiltä kuullut, on liittynyt vahvasti omaan hyvinvointiin, ja siihen kuinka tärkeää on huolehtia omasta jaksamisesta läpi yhteisen polkumme. Tiimiyrityksen pyörittäminen, projektit ja koko ”proakatemiaelämä” ovat toisinaan vieneet mennessään, ja onkin päädytty työskentelemään oman hyvinvointinsa kustannuksella. Miten siis onnistua huolehtimaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista niin yksilöinä kuin koko tiiminäkin?

 

Jaksamisen neljä pilaria

Hämäläinen kuvaa kirjassaan Jaksamisesta innostumiseen työssä ja elämässä (2001, 75) jaksamista neljän pilarin varassa seisovaan rakennukseen: Pilareina toimivat fyysinen ja psyykkinen terveytemme, läheiset ihmissuhteemme, sekä mielekäs työ ja kokemus elämän tarkoituksesta ja mielekkyydestä. Nämä neljä pilaria vaikuttavat kaikki kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme, joten niiden jokaisen merkitys on jaksamisen kannalta erittäin merkittävässä roolissa. Kun eri projektit ja tiimiyrityksen pyörittäminen tuntuvat vievän mukanaan, on kaikkien yhteinen etu, että jokainen pyrkii kiinnittämään erityistä huomiota siihen, että huolehtii jokaisen pilarin olevan kunnossa omalla kohdallaan. Tiiminä toimimisen sisäinen voima on myös se, että voimme yhdessä auttaa ja muistuttaa toisiamme huolehtimaan näistä neljästä pilarista.

Hämäläisen (2001, 75) mukaan kuormittunut elimistö on kuin kovalla käytöllä ollut pesukone ja hän tarkasteleekin jaksamista ylikuumenemissuoja -termin kautta: Ylikuumenemissuoja varjelee konetta suuremmilta vaurioilta sen ollessa liiallisessa kuormituksessa, ja vastaavasti toimii myös ihmisen elimistö – Kun omien voimavarojen loppumista ei tunnisteta, muuttuvat hälytyskellot kokoaika voimakkaammiksi. Masennus, ahdistus sekä työuupuminen kertovat ihmisen ylikuumenemissuojasta. Kun työ on mielekästä, vie se helposti mukanaan, eikä omia hälytyskelloja osaa pysähtyä kuuntelemaan, ennen kuin on jo niin pitkällä, että oma elimistö pakottaa pysähtymään. Oman hyvinvoinnin kannalta on tärkeää oppia kuuntelemaan hälytyskelloja jo niiden varhaisessa vaiheessa.

Vaikka työntekijä tunnistaisikin omat tunteensa, asettaisi itselleen rajat ja huolehtisi riittävästä palautumisesta, ei se riitä yksinomaan takaamaan yksilön jaksamista pitkällä aikavälillä. Työntekijän jaksamisen varmistamisessa on työyhteisöllä myös merkittävä rooli. Tiiminä toimiessa vastuun jakaminen auttaa siinä, että tiettyjä työtehtäviä ei jätetä vain yhden tiimiläisen harteille kannettavaksi, vaan pyrimme jatkuvasti huomioimaan muut, sekä rohkenemme pyytää itse apua sitä tarvitessamme. On jokaisen tiimiläisen niin oikeus kuin velvollisuuskin pitää omia puoliaan, ja jos työ tai työtehtävät rasittavat liikaa, on niistä puhuttava ääneen.

 

Jaksamisen uhkatekijät

Ulkopuolisten syiden etsiminen on monelle tuttua ja erittäin helppo lähestymistapa niin työssä kuin elämässä ylipäätään. Omaa toimintaa ei lähtökohtaisesti haluta katsoa kriittisestä näkökulmasta, ja ongelmien ilmetessä löytyy syy muista, ja tällöin myös helposti ajattelee, ettei itse pysty asioihin myöskään vaikuttamaan. Tämänkaltainen ajattelu vaikuttaa suoraan omaan jaksamiseen. Pystyvyyden tunne on äärettömän rohkaisevaa ja motivoivaa työn tekemisen ja onnistumisen kannalta. Jos ei itse koe voivansa vaikuttaa työpaikan tapahtumiin ja oman työnsä tekemiseen, laskee se innostuksen ja mielekkyyden kokemista työssä. Motivaatio alkaa myös hiljalleen hiipua ja työ tuntua raskaammalta ja uuvuttavammalta. On siis niin jokaisen tiimiläisen kuin tiimin yhteisenäkin vastuuna kiinnittää huomiota siihen, että jokainen kokee voivansa vaikuttaa yhteisiin päätöksiin ja tarvittaessa myös kyseenalaistaa omaa toimintaa ja ajattelua.

Vastuun välttelyn ja ulkopuolisten tekosyiden etsimisen lisäksi on mahdollista seistä oman jaksamisen tiellä myös monella muullakin tapaa. Onko esimerkiksi valmis jakamaan vastuuta muiden kanssa, vai onko tarve saada pitää langat omissa käsissä tehden kaiken itse. Sen lisäksi, että kaikki on tarve saada tehdä itse niin ne täytyisi saada tehdä myös samanaikaisesti. Kun kykenemme tarkastelemaan itseämme tarkemmin, ja rohkenemme muuttamaan omaa ajatteluemme, jakamaan vastuuta, sekä organisoimaan ja luottamaan toisiimme, edesautamme automaattisesti omaa jaksamistamme. (Hämäläinen 2001, 178-179)

Yhdessä pärjäämme paremmin kuin yksin. Tarvitsemme toisiamme niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla. Kyvyttömyys kohdata toinen ihminen on myös jaksamisen yksi uhkatekijöistä. Tapaamme muita, mutta aitoa kohtaamista ei aina välttämättä synny. Työpaikalla tapaamamme henkilöt merkitsevät meille vain heidän tekojen ja suoritustensa kautta. On haastavampaa näyttää omaa keskeneräisyyttään sekä haavoittuvuuttaan, jos suoriutuminen on se, mikä toimii ihmisarvon mittarina. (Hämäläinen 2001, 29) Tärkeää onkin kiinnittää huomiota siihen, että kohtaamme toisemme oikeasti ja luomme välillemme aidon ja välittävän yhteyden ja pidämme huolen siitä, että jokainen voi olla täysin oma itsensä niin vahvuuksineen kuin heikkouksineenkin. Tärkeää on myös muistaa pitää hauskaa työn tekemisen ohella, ja näin myös syventää yhteyttä toisiimme.

 

Pohdinta

Kun pohdimme Empirian sisäisiä arvoja, nostimme rakkauden yhdeksi tärkeimmistä arvoistamme. Rakkaus pitää sisällään valtavan paljon: välittämistä, ystävyyttä, luottamusta, yhteyttä – mainitakseni vain muutaman. Hämäläisen kirja tiivistyy pitkälti rakkauden merkitykseen yhtenä jaksamisen voimavarana – rakkauden pohjalta syntyvään toimimiseen niin itseään, kuin muitakin kohtaan. Hyvä yhteishenki on tiimissä pitkälle kantava voima. Ei tarvitse jaksaa yksin, kun muut ovat ympärillä kannattelemassa ja tukemassa. Rakkaudentäyteisessä ja luottamuksellisessa tiimissä on helpompi puhua avoimemmin ja mahdolliseen uupumukseen sekä muihin tiimiläisiä ja tiimiä kohtaaviin haasteisiin on myös helpompi puuttua ajoissa – yhdessä. Hämäläisen (2001, 76) sanoin: ”Hyvä työyhteisö ei ole ongelmaton. Ongelmia saa olla, mutta hyvässä työyhteisössä niitä ei jätetä käsittelemättä, vaan niihin tartutaan.”

Yhdessä jaksamme paremmin.

 

Hämäläinen, P. 2001. Jaksamisesta innostumiseen työssä ja elämässä. Helsinki: Tammi

Kommentit
  • Susanna Kankaanpää

    Erittäin hyvä ja ajatuksia herättävä essee! Hyvin pohdittu jaksamista yksilötasolla ja tiimin näkökulmasta, kiitos! 🙂

    5.5.2022
Post a Reply to Susanna Kankaanpää cancel reply