Tampere
19 Apr, Friday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Work sucks: kun työ imee



Kirjoittanut: Jetro Sukkela - tiimistä Motive.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Palkkatyö, tai miksikä sitä haluaa kutsua, auttaa ylläpitämään hyvää elämänlaatua rytmittämällä arkea ja pitämällä virkeänä. Ilman säännöllistä työtä ihminen vajoaa kadotukseen. Työn avulla pääsee osallistumaan sosiaalisiin yhteisöihin tai viimeistään yhteiskuntaan jollain tasolla, jos työkaverit ovat pälliäisiä. Työ voi rakentaa itsetuntoa ja arvostusta, ellei se ole halventavaa ja omien arvojen vastaista. Siellä opitaan uusia asioita ja kehitetään taitoja, mutta ei välttämättä toistuvassa liukuhihnatyössä. Kun työstä tuntee selviytyvänsä määrällisesti ja laadullisesti, saadaan onnistumisen kokemus. 

Koko työyhteisön toimivuus on riippuvainen jokaisen työntekijän hyvinvoinnista. Koska mieli on aina mukana kaikessa tekemisissämme vaikuttaen energisyyteen ja kuormittumiseen, ovat kaikki osallisia omaan ja muiden hyvinvointiin. Turvallisessa, terveyttä edistävässä ja työuraa tukevassa työympäristössä on hyvinvoivia työntekijöitä, jotka tekevät osaavasti, tuottavasti, elämänhallintaa tukevaa työtä. Autonomia, kyvykkyys ja sosiaalinen liittyminen ovat tärkeimpiä työn mahdollistamia tarpeita. Tärkeää on, että työ vastaa osaamista, sen suoritustapaan voi vaikuttaa, ja että on yhteisöön kuulumisen kokemus 

 

HYVIN VOIVA TYÖNTEKIJÄ 

Mietitään tilanne. Hyvinvoiva työntekijä, Kalervo, tulee töihin ja lähtee töistä hyvällä mielellä. Hän kokee olevansa arvostettu ja tarpeellinen mukavassa työporukassa. Työ tuntuu tärkeältä ja tehtävät valmistuvat. Johtaja on mainio tyyppi ja töissä on hauskaa. Eri tilanteissa koko työyhteisö osaa toimia ja kaikki tuntuu oikeudenmukaiselta. Kuinka lojaali ja ahkera tämä työntekijä on? Hän voi tehdä töitä hyvässä flow’ssa ilman paineita ja tuottavuus syntyy hänen vastuuntunnosta. Kalervolla palautuu lounas- ja kahvitauoilla työstään. Hän osaa jättää työt töihin ja kodin asiat kotiin. Jos työ tuottaa hänelle liikaa kuormaa, hän osaa puhua siitä työyhteisössä. Mikä ihana työ. 

 

TOIMIVA TYÖYHTEISÖ 

Kalervon työyhteisö antaa yksilöille väätimuksiltaan sopivia työtehtäviä ja auttaa haasteiden edessä. Se huomioi yksilölliset ominaisuudet ja vahvuudet ja varsinkin onnistumiset. Se auttaa yrittämään entistä paremmin. Kalervo saa rakentavaa, vuorovaikutteista ja faktuaalista palautetta työstään. Kalervon työpaikalla osataan hoitaa ristiriidat, jos niitä ylipäänsä koskaan ilmenee. Psykologinen turva ja tuki on taattu Kalervon työpaikalla. Siellä ymmärretään yksilö rajallisuus ja tilan tarve. 

 

MIKÄ IMEE KALERVOA TÖIHIN? 

Kalervo saa palautetta myös myönteisistä asioista ja hyvistä suorituksista, joista hänellä on lupa nauttia ja iloita. Onnistumisista osoitetaan myös kiitosta. Hänellä on tavoitteita ja vastuullisuutta monipuolisessa työssään. Kalervo uskoo tulevaisuuteen. Hänellä on mahdollisuus kouluttautumiseen, työnkiertoon ja urakehitykseen. Johtaja on edelleen huipputyyppi ja vuorovaikutus työpaikalla toimii. Kalervo haluaa tehdä töitä. Hän on onnen possu. 

Työn imu, tuo työhön liittyvä tunne- ja motivaatiotila, joka sisältää innostusta, inspiraatiota, ylpeyttä ja työn merkityksellisyyden tuntoa. Siihen omistautuu ja uppoutuu hyvällä sykkeellä. Aika kuluu huomaamatta flow-tilassa, joka on melko pysyvä ja kokonaisavaltainen kokemus työhön nähden. Se kokemus sitouttaa, auttaa suoriutumaan, lisää onnellisuutta, aloitteellisuutta ja innovatiivisuutta. Silloin muukin elämä on nautinnollisempaa vähentäen masennusoireita. Työn imu tarttuu myös koko yhteisöön, kunhan siitä ei pidä liikaa meteliä ja vain ärsytä muita. Työn ei tarvitse aina olla kamalaa, vaan se voi olla mukavaa. 

Kalervo pysähtyy toisinaan miettimään työnsä arvoa. “Noice”, hän toteaa. Olisinpa Kalervo. 

 

LÄHTEET

Mieli ry. 2022. Mielenterveys elämäntaitona: Mielenterveyden ensiapu 1. Helsinki: Alocon-Yhtymä Oy

Kommentoi