Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Voiton huumaa, Myyntipäivät 2020



Kirjoittanut: Olivia Pynnönen - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Nyt vähän reilu kuukausi jälkikäteen myyntipäivien voitosta (ja siitä aiheutuneesta krapulasta) päätin kirjoittaa hieman omia mietteitäni auki. Palaaminen siihen hetkeen, ja tunteeseen kun tajusimme, että Revena voitti Proakatemian myyntipäivät(!!) saa edelleen ihoni kananlihalle, sillä se oli ehkä yksi elämäni hienoimmista ja jännittävimmistä spektaakkeleista. Vaikka, jos totta puhutaan en muista tästä hetkestä enää juuri pääkohtia enempää kaiken adrenaliinin ja shokin vuoksi.

 

Asetimme syyslukukauden alussa tavotteiksimme 150 000€ liikevaihdon, tiimiytymisen sekä myyntipäivien voiton, joidenka kunkin oli tarkoitus tukea toinen toistaan. Ja näin lukukauden lopussa on mahtavaa huomata, että yksi toisensa jälkeen Revena on saavuttanut tavotteet!

 

Avaintekijät

Mitkä sitten olivat niitä avaintekijöitä, joiden avulla saavutimme voiton?

Kukka, Nelly ja Matilda muodostivat myyntipäivien projektiimin, joka organisoi Revenan myyntipäivät. Jakauduimme kolmeen eri heimoon, joista omani oli ”Agressiiviset myyjät”. Heimomme strategiana oli ylittää itsemme astumalla pois omalta mukavuusalueelta, joka ainakin itselleni oli jo puoli voittoa! Myytipäivätiimi piti huolen eri tuotteiden perehdytyksistä, sekä ennen kaikkea siitä, että jokainen löysi itselleen sopivimman tavan myydä. Myyjiä motivoitiin erilaisilla kisoilla ja palkinnoilla, joka on Revenan sisällä todistetusti toimivaksi todettu taktiikka. Projektiimi teki aivan huikean suorituksen!

 

Koko tiimin sitoutuminen yhteiseen tavoitteeseen ja päämäärään – eli voittoon oli huikea! Puhumattakaan esipinkuista, jotka painoivat duunia sata lasissa tekemällä kylmäsoittoja, vaikka myyntikokemusta ei olisi entuudestaan ollutkaan ja lähtemällä myymään Herkkää Helsinkiin, Turkuun ja vaikka minne! Uskoisin, että ennen myyntipäiviä pidetyt pajat ja pinkkujen ajaminen sisään revenaan, osaksi tiimiä, oli tässä se avaintekijä. Tuntemalla kuuluvansa tiimiin yhtälailla, kuin jokainen meistä revenalaisista sai heidätkin tekemään töitä voiton eteen.

 

Vaikka myyntipäivien voittaminen itsessään oli jo suuri palkinto, koen että ehkä jopa sitäkin suurempi palkinto oli se, että tiimiydyimme, kun pääsimme tekemään yhdessä. Viime kevään vastoinkäymiset ovat vihdoin takana ja tiiminä olemme vahvempi kuin koskaan tähän mennessä. Yhteinen tavoite, työn kautta toisista opitut uudet puolet ja piirteet, sekä hauskuus, väsymys ja yhdessä koettu jännitys, voitonjuhlat, kaikki hitsasivat meitä yhteen. En voi sanoa muuta kuin, että olen pirun ylpeä meidän jengistä ja siitä, että saan olla osa Revenaa!

Kommentoi