Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Visio tiimiyrittäjänä



Kirjoittanut: Kasper Sinkkonen - tiimistä Roima.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

 

Kun Roima palasi taas normaaliin arkirytmiin Proakatemialle, oli listalla paljon asioita, jotka mietityttivät tiimiä ja yksi niistä oli meidän keväällä päättämämme missio, visio sekä arvot. Tässä esseessä keskityn pelkästään visioon ja siihen, kuinka tärkeä se on niin normaalissa arjessa, että tiimiyrittäjänä. Keväällä päättämämme Roiman visio on Legendat 2024. Keskustelimme tiimini kanssa siitä, että nykyinen visiomme on hyvin pintapuolinen, eikä siinä ole tarpeeksi konkretiaa. Tulimme yhdessä siihen tulokseen, että sitä tulisi hieman päivittää sellaiseksi, joka muistuttaa meitä jokapäiväisessä toiminnassamme siitä, mitä me haluamme saavuttaa Proakatemian aikana. Tiimiyrityksen vision määrittäminen Proakatemialla saattaa olla haasteellinen, sillä tiimi kostuu noin kahdestakymmenestä erilaisesta persoonasta ja samalla tiimillä voi olla eri toimialoilla toimivia projekteja. Kun tiimissä on aivan eri kategoriassa olevia projekteja, tiimiyrityksen visio voi jäädä mielestäni hyvin pintapuoliseksi, niin sanotusti kliseeksi, jossa ei välttämättä ole tarpeeksi konkretiaa. Ainakin Roiman viime keväänä päätetylle visiolle kävi näin. Kyseessä on kuitenkin oikea yritys, joten mielestäni vision tulisi olla kaikille selkeä ja sellainen, joka ohjaa toimintaamme. 

 

Yrityksen visiolla tarkoitetaan sitä tulevaisuuden näkymää, jossa yritys haluaa olla tietyn ajanjakson jälkeen (Yrityksen-perustaminen.net). Mielestäni Roiman visio tällä hetkellä ei ole tarpeeksi konkreettinen, joka näkyisi meidän jokapäiväisessä tekemisessämme. Kun yritykseemme mahtuu 20 erilaista persoonaa, olisi mielestäni hyvä, että lähdettäisiin liikkeelle siitä, mitkä jokaisen henkilökohtaiset visiot esimerkiksi Proakatemian loppuun mennessä saattaisivat olla, ja sitä kautta lähdettäisiin rakentamaan jotakin yksinkertaista ja yhdistävää visiota meidän tiimillemme, jota kohti voimme joka päivä edetä omalla työllämme. Sellaista, jota voisit joka päivä koulupäivän jälkeen miettiä, että tänään tein asioita, jotta tiimimme on lähempänä yhteistä visiotamme.  

 

Se, että jokaisen henkilökohtainen visio saadaan selville ja tarpeeksi konkreettiselle tasolle, vaatii jo itsessään paljon työtä koko tiimiltä. Jokin suunta on mielestäni löydettävä ja se lähtee yksinkertaisesti siitä, että jokainen tiimiläinen tosissaan pohtii omia mielenkiinnon kohteitaan ja tavoitteita Proakatemian seuraaville kahdelle ja puolelle vuodelle. Mielestäni liian ympäripyöreät tavoitteet eivät aja kohti todellisia tavoitteita, vaan mahdollistavat joka paikkaan poukkoilemisen, josta mielestäni ei ole mitään hyötyä. Aika on kuitenkin rajallinen Proakatemialla ja itse ainakin ajattelen, että olisi valmistuessaan hyvä osata jokin osa-alue yrittäjyyden tai työelämän osalta todella hyvin, kuin kaikkea vähän, ellei jopa heikosti. Se, että kaikkea osaa tasaisen heikosti, eikä ole mihinkään tiettyyn osa-alueeseen syventynyt sen enempää, ei anna valmiuksia tulevaisuudessa niin paljon, kuin se, että Proakatemialta valmistuessasi olisit esimerkiksi markkinoinnin tai myynnin ammattilainen, sekä ymmärtäisit yrittäjyyden eri osa-alueiden perusasiat. Esimerkiksi itse olen kesästä lähtien keskittynyt pääasiassa Puhdistustiimin myyntiin ja siihen aion jatkossakin panostaa. Itseä kiinnostaa myynti, jota olen jo päässyt tekemään ja myynnin eri osa-alueilla haluan kehittyä enemmän ja olla myynnissä todella hyvä ja se liittyykin juuri minun henkilökohtaiseen visiooni Proakatemialla. 

 

Kaikki eivät välttämättä ajattele samalla tavalla kuin minä, joten juuri sen takia tiimin tulisi jakaa omia henkilökohtaisia visioitaan, unelmiaan ja tavoitteitaan muille, jotta kaikkia yhdistävän ja eteenpäin vievän vision rakentaminen olisi mahdollista. Elämä muuttuu, niin myös visiokin voi muuttua. Etenkin jokaisen henkilökohtaiset visiot voivat muuttua todella paljon, mutta silloin ne pitää tuoda vain ilmi, jotta muu tiimi on tietoisia asiasta, jotta he voivat olla tukenasi, sekä kannustaa sinua eteenpäin kohti visiotasi. Mielestäni haasteena onkin tiimiyrittäjänä vision luomisessa se, että jokaisella tiimiläisellä on oma henkilökohtainen visio, joka voi olla monesti vahvempi, sekä konkreettisempi, kuin tiimin yhteinen visio. Sen takia vision tulisi olla todellakin kaikille merkittävä, sekä tavoittelemisen arvoinen, sillä se loisi myös yhteenkuuluvuuden tunnetta, sekä yhdistäisi tiimiä entistä enemmän yhteen.  

 

Lähteet: 

Yrityksen-perustaminen.net. Yrityksen arvot, missio ja visio. Luettu 30.8.2022. 

https://yrityksen-perustaminen.net/yrityksen-arvot/ 

Kommentoi