Tampere
28 Nov, Tuesday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Viisi kommenttia muiden esseisiin



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Tehosta työtapojasi ja kaappaa itsellesi aikaa – Arttu Vitikainen

”Mielenkiintoista pohdintaa ja erilaisia näkemyksiä ajankäytöstä! Varsinkin asioiden hinnan määrittely ajassa rahan sijaan on selvästi omasta normaalista tavastani poikkeavaa ja sai minut todella miettimään asiaa uudesta näkökulmasta. Onko esimerkiksi se railakas baari-ilta oikeasti yhden tai jopa kahden kokonaisen työpäivän arvoinen?

TAMK:n puolella opiskellessa itselläni ei ollut juurikaan ongelmia ajankäytössä, mutta proakatemialle siirryttyä vapaa-aikani on vähentynyt selvästi. Tämän kirjoituksen innoittamana käyn kyllä tutustumassa mainitsemaasi kymmenen kohdan malliin ja nappaan 30% lisää aikaa.”

 

Jos haluut olla mintis – Janne roivas ja Miikka Koskinen

”Nyt oli sellainen essee, jonka aihe kiinnostaa minua suuresti ja oli mielenkiintoista nähdä, miltä kannalta te olette lähteneet voimantuottoa lähestymään. Moni kertomanne asia oli minulle jo entuudestaan tuttua, mutta aina tulee jotakin uutta tietoakin, kuten esimerkiksi stressin kasvua estävä vaikutus.

Tämäkin on sellainen aihe, josta nykyään kaikki “Sali-Maket” kertovat omia näkemyksiään ja niitä pidetään tosina. On kuitenkin mielenkiintoista lukea asiasta tutkittua tietoa. Luulen että tästäkin aiheesta löytyy vielä paljon uusia faktoja tutkimusten ja laitteiden kehittyessä. Tekstinne lukemisen jälkeen tuli halu syventyä asiaan vielä paremmin. Hyvä jätkät!”

 

Lannistumattomat – Johanna Lamberg

 

” Tekstisi perusteella tämä kirja vaikuttaa kiinnostavalta luettavalta ja ainakin näitä esiin nousseita neuvoja voi ja kannattaa hyödyntää mielestäni jo Proakatemiallakin. Täällä voimme itse opiskella ja tehdä meitä kiinnostavia asioita jo koulun aikana.

Myös verkostoitumiseen Proakatemia luo mielestäni loistavat mahdollisuudet ja se kannattaa hyödyntää tänä aikana. Voimme luoda suhteita niin muihin opiskelijoihin kuin jo valmiisiin yrityksiin. Kaikista luoduista suhteista voi olla jatkossa jotakin hyötyä.

Olen huomannut meillä Motivessa, että hyviä ideoita projekteihin syntyy paljon, mutta juuri niiden toteuttaminen jää vaiheeseen. Tähän pitää jatkossa panostaa tosissaan.”

 

 

Viisaimmat tiimit eivät olekkaan tehokkaimpia – Anton Klemola

 

” Todella hyvää pohdintaa samasta aiheesta, josta juuri olemme pajassa puhuneet Motive 3.0 kanssa. Yksi keskustelun aiheista oli luottamus ja sen tärkeys toimivassa tiimissä. Luottamuksen kerääminen todellakin vie aikaa ja ei olekkaan ihme, että vanhemmat tiimit pärjäävät jatkuvasti hyvin erilaisissa haasteissa. Toinen asia oli avoimuuuden tärkeys. Toimivassa tiimissä kaikkien tulee pystyä sanomaan omat mielipiteensä ja ajatuksensa rohkeasti, jolloin yleensä luovia ratkaisuja.

Olen kanssasi samaa mieltä työpaikkojen rekrytointimenetelmän puutteellisuudesta. Pelkkien arvosanojen ja tutkintojen perusteella valittu tiimi ei välttämättä toimi ollenkaan.”

 

Kivulla on monet kasvot – Janne Kivioja

 

” Olipa todella ajatuksia herättävä teksti. Pystyn samaistumaan täysin kokemukseesi katsoa oman joukkueen peliä kentän laidalta kivun takia. Olen ollut samassa tilanteessa useasti loukkaantumisen johdosta ja se ottaa todella päähän. Nämä kokemukset olivat myös minulle yksi syy lähteä tälle alalle.

Olen samaa mieltä, että tulevaisuudessa meidän täytyy työssämme ymmärtää kipua ja sen subjektiivisuutta. Juuri oikeanlaisen haastattelun ja ihmisten kohtaamisen merkitys on varmasti tässä tärkeä asia. Odotan innolla mitä mahdollisesta yhteistyöprojektista tulee ja miten tulevaisuudessa teknologiaa voidaan hyödyntää.

On myös hienoa pystyä oikeuttamaan omaa kiroilua tutkimustiedolla!”

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close