


Viimeinen vuosi akatemialla
Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
KIRJALÄHTEET
KIRJA | KIRJAILIJA |
---|---|
- |
- |
Aika akatemialla alkaa pikkuhiljaa tulemaan kohti loppuaan, mikä on sinänsä tietysti hieno juttu, että valmistun ammattikorkeakoulusta ja saan itselleni tutkinnon. Mutta täytyy kyllä myöntää, että pieni haikeus alkaa puskemaan asian tiimoilta päälle. On haikeaa, että ihana ja rakas tiimi, joka on ollut osa arkeani kohta 3 vuotta, ei pian olekaan aktiivinen ja näin iso osa arkeani. Uskon ja tiedänkin että varmasti tulemme vielä tekemään asioita yhdessä, mutta on tämä silti suuri ja haikea muutos nykyiseen. Tuntuu myös jokseenkin hullulta, että pitää todella ruveta miettimään työelämää ja mitä sitä sitten oikeasti haluaakaan akatemian jälkeen tehdä. Mutta nyt tässä esseessä keskitytään siihen, mitä minä haluan vielä akatemialla kokea ja tehdä ennen valmistumista. Mitkä ovat minulle tärkeitä asioita, joihin haluan aikaani akatemialla käyttää.
Opinnäytetyö
Opinnäytetyö on itsenäisesti suoritettava opintosuoritus, jonka laajuus on ammattikorkeakoulututkinnossa 15 op ja siitä saa erillisen arvosanan. Opinnäytetyöprosessiin kuuluu mm. opetusta, työn ohjausta, itsenäistä työskentelyä sekä seminaareja. Ammattikorkeakoulussa tehtävät opinnäytetyöt ovat yleensä työelämän tarpeista lähteviä aiheita. Luovuudesta, rohkeudesta ja omaperäisyydestä on hyötyä opinnäytetyöprosessissa. (TAMK, 2019)
Tällä hetkellä opinnäytetyön tekeminen on minulle se yksi suurimmista prioriteeteistä. Opinnäytetyötä olen tehnyt vuoden alusta alkaen, ja se alkaakin olemaan jo ihan hyvässä vauhdissa. Täytyy myöntää, että en olisi uskonut tämän prosessin olevan näin rankka ja aivoja raastava mitä se on jo tähän mennessä ollut. Olen pyrkinyt pysymään asetetuissa aikatauluissa, ja yritän edistää työtäni tasaiseen tahtiin. Siitä huolimatta välillä tulee suuri turhautuminen ja ehkä pieni pelkokin siitä, että saanko tämän työn omaan vaatimustasooni nähden aikataulun mukaisesti valmiiksi. Tahtotilani on saada opinnäytetyöstä numeroksi 5. Tähän vaikuttaa paljon haluni jatkaa opiskeluja vielä akatemian jälkeen. Uskon, että myös tavoitetasoni takia tämä prosessi on ollut niin hankala kuin mitä se on ollut.
Opinnäytetyön valmiiksi saaminen on tällä hetkellä se asia mitä odotan kuin kuuta nousevaa. Opinnäytetyön onnistumiseksi tarvitaan toki vielä todella paljon töitä, ja seuraavaksi minulla onkin edessä teemahaastattelujen toteuttaminen, joka kieltämättä hieman jännittää. Työn tekeminen on hyvin hidasta ja aivotyöskentelyä kuluttavaa. Nyt tätä esseetä kirjoittaessani, huomaan miten suuri ero opinnäytetyön kirjoittamisella on tällaiseen ”normaalin” esseen kirjoittamiseen. Kuinka paljon nopeammin tällaista omaa vapaata tekstiä on tuottaa.
Opinnäytetyön haasteet on itselle tullut epävarmuudesta siihen omaan tekemiseen. En kuitenkaan koskaan ole mitään näin isoa työtä tehnyt, ja vielä sellaista missä pitää itse tutkia jotakin uutta aihetta ja tehdä siitä oikea tutkimus. Vaikka koko prosessi on hyvin mielenkiintoinen ja aiheeni on todella itselleni osuva, on välillä erittäin hankalaa hahmottaa tämän työn kokonaiskuvaa. Joten summa summarum: opinnäytetyön valmiiksi saaminen hyvällä arvosanalla ja aikataulussaan on yksi isoimmista tavoitteistani tällä hetkellä.
Final Camp
Final camp on akatemialla opiskelevien tiimiyrittäjien opintojaksoon kuuluva ”loppuhuipennus” jossa tiimi antaa viimeiset näyttönsä osaamisestaan. Tavoite on, että Final Camp suoritettaisiin ulkomailla. Tiimin tulee osoittaa se, että he osaavat yhdistää kirjallisuuden käytännön tekemiseen. Tavoitteena on se, että tiimiyrittäjät ymmärtävät kansainvälistä liiketoimintaympäristöä, sekä osaavat rakentaa itsellensä verkostoa myös kansainvälisesti. Tiimiyrittäjä pystyy soveltamaan kansainvälisessä ympäristössä erilaisia innovointityökaluja ja ratkaista erilaisia kansainvälisten yritysten toimeksiantoja. (TAMK n.d.)
Olemme jo heti tiimimme perustamisesta lähtien ruvenneet keräämään rahaa yhteiselle Final Campillemme, joka on jo ihan oven takana! Final Camp kohteemme ei ole vielä varma, mutta Aasiaan olemme loppuvuodesta tiimimme kanssa suuntaamassa. Olen koko akatemialla oloni ajan ajatellut, että Final Camp tulee varmasti olemaan minulle yksi mahtavimmista kokemuksista akatemialla. Mietin pitkään, että lähdenkö mukaan Final Camp tiimiin, joka koko reissun järjestää. Päätin kuitenkin, että aikataulullisten asioiden vuoksi jättäydyin tiimistä. Haluan kuitenkin olla mukana auttamassa Final Camppiin liittyvissä asioissa ensi syksynä, kun reissua vielä tarkemmin ruvetaan suunnittelemaan. Haluan että tiimimme pääsee kokemaan unohtumattoman loppuhuipennus reissun yhdessä.
Tiimin dialogi
Dialogissa on lähtökohtana tasa-arvo ja se että jokaisen mielipide on yhtä arvokas, ja muun elämän valta-asemat tulisivat jättää syrjään. Dialogissa tavoitteena on ymmärryksen kasvattaminen osallistuvien osapuolien kesken. Jos kuulija ei ymmärrä voi hän kysymyksien avulla tarkentaa ymmärrystään. Vaikka dialogissa pyritään ymmärtämään toista ei se tarkoita, että keskustelussa tavoiteltaisiin yhteisymmärrystä. Dialogissa ei ole tarkoituksena pitää peräkkäisiä monologeja, vaan rakentaa keskustelua jo edellä sanotun jatkeeksi. Luottamus on tärkeää dialogissa, kun ihminen luottaa toiseen kuuntelee hän tarkasti. Jos luottamus on puutteellinen, ei ihmisellä ole syytä kuunnella toista. (Holm, R. & Poutanen, P. & Ståhle P. 2018)
Tiimimme dialogitaidot ovat olleet jo hetken tarkkailun alla ja olemme todella nyt pyrkineet yhdessä niitä parantamaan. Itse henkilökohtaisesti koen, että olen kehittynyt dialogiin osallistujana paljon verrattuna siihen, mitä olin ennen tiimimme perustamista. Kuitenkin huomaan vielä paljon kehitettävää omassa toiminnassani, niin kuin muidenkin. Haluan vielä loppuajaksi ottaa itselleni henkilökohtaisen tavoitteen keskittyä dialogimme kehittämiseen, sekä sen huomioimiseen. Tahdon kehittää itsestäni parempaa kuuntelijaa ja keskustelijaa. Koen että hyvät dialogitaidot kantavat pitkälle monessa asiassa niin henkilökohtaisessa elämässä, kuin työelämässä, jonka vuoksi pidän niitä merkityksellisinä. Asiat, joihin haluan jatkossa kiinnittää huomiota tiimimme ja omassa dialogissa ovat aidosti toisten kuunteleminen, kysymysten kysyminen ja se, että ei puhuttaisi toistemme päälle.
Pohdinta
Koen että nämä esseessäni mainitsemat asiat ovat minulle ne tärkeimmät vielä saavutettavat asiat ja myös ne mitä odotan eniten. Opinnäytetyön osalta minulla on selkeät tavoitteet ja aikataulut mihin mennessä ne pitää olla valmiit. Final Campin osalta tekemistä ei minulla ole ainakaan vielä paljon, mutta varmasti syksyn mittaan tekemistä siinäkin hommassa riittää muillekin, kun nykyiselle Final Camp tiimillemme. Tietysti yksi tärkeimmistä asioista vielä akatemia ajalle on se, että pääsen vielä yhdessä tiimin kanssa tekemään ja kokemaan huippujuttuja vielä ennen Final Campiakin!
Lähteet:
Holm, R. & Poutanen, P. & Ståhle P. 26.11.2018. Mikä tekee dialogin: Dialogisen vuorovaikutuksen tunnuspiirteet ja edellytykset. Luettu 16.4.2023
https://www.sitra.fi/artikkelit/mika-tekee-dialogin-dialogisen-vuorovaikutuksen-tunnuspiirteet-ja-edellytykset/
TAMK. N.d. Opinto-opas. Luettu 15.4.2023.
https://opinto-opas-ops.tamk.fi/en/realization/3H00CA61-3009?lang=fi
TAMK. 25.2.2019. Opinnäytetyö (ohje opiskelijalle, TAMK). Luettu 15.4.2023
Katja Asbill
Kiitos avoimesta pohdinnastasi viimeisen vuoden tavoitteiden suhteen. Vertaisarvioimme tämän Kipinän pajassa keväällä 2023.
Julius Hirvonen
Oli mukavaa lukea asioita, mitä haluat vielä kokea ja saavuttaa ennen valmistumista. Kaikki mainitsemasi asiat ovat myös minulla edessä tämän vuoden puolella.
Opinnäytetyö kuumottaa jo ovella. Itse aloitan opinnäytetyön kirjoittamisen kesällä, mutta olen mielenkiinnosta kuunnellut, miten muilla tiimiläisillä opinnäytetyön tekeminen on lähtenyt käyntiin. Se on varmasti rankka kokemus ja vaatii aikamoista aivojumppaa. On hienoa kuulla, että tähtäät vitosen arvosanaan. Itselläni ei ole varsinaisia tavoitteita arvosanan puolesta. Tavoitteeni on saada opinnäytetyöstä mahdollisimman paljon hyötyä irti tulevaisuutta ajatellen ja toki saada se ajallaan valmiiksi syksyllä. Toimeksiantaja saisi olla kuukauden sisällä jo tiedossa.
Final Camp tulee olemaan minullekin yksi akatemian parhaista kokemuksista. Ainakin toivon niin ja odotan innolla kansainvälistä toimintaa Kipinän kanssa. Lähdin itse yhdeksi projektijohtajaksi Final Campia varten. Viimeisen kahden viikon aikana hommat ovat lähteneet mukavasti käyntiin ja pian saamme tietää, mikä on meidä toimeksiantaja ja minne päin Aasiaan olemme menossa.
Kipinän dialogi ei ole aina ollut ruusuilla tanssimista, koska välillä ei tunnu saavan puheenvuoroa ja hiljaista hetkeä ei ole. Pajan dialogi niin sanotusti “kipinöi” kenties liikaa. Kehitystä on ollut paljon ja nykyään moni meistä on kehittynyt omassa dialogissaan. Olen itsekin kehittynyt omassa dialogissa, varsinkin jos vertaa dialogi taitojani kolmen vuoden takaa.