Tampere
03 Dec, Sunday
-12° C

Proakatemian esseepankki

Viimeinen koitos motivena



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Viimeiset 3,5 on tullut opiskeltua fysioterapeutin ammattia. Tämä reissu alkaa olemaan kohta takanapäin, mistä olen erityisen tyytyväinen. Koulutuksesta viimeiset puolitoista vuotta olen syventänyt opintojani yrittäjyyden ja tiimijohtamisen puolella, jossa on päässyt lähemmäksi yritysmaailmaa. Motive on se yritys tai paremminkin osuuskunta, jonka kanssa on tullut pyörittyä viimeiset puolitoista vuotta.

Teimme näiden kuukausien aikana kaikenlaisia projekteja, jotka ovat vieneet meitä eteenpäin tavalla tai toisella. On ollu projekteja, jotka ei liity millään tavalla fysioterapiaan vaikka sitä opiskelemme. Näiden avulla olemme keränneet hieman rahoja opintojen ohella, mutta samalla on tullut oppia milloin mistäkin asiasta. Rahoja keräsimme pääasiassa siihen, että pääsemme opintojen loppupuolella päätösmatkalle. Rahat kertyi ja pääsimme matkaan trooppiseen Tukholmaan.

Matkan aikana olemme käyneet tutustumassa paikallisten yrityksien toimintaan, sekä käyneet ohjaamassa liikuntaa lapsille ja ergonomiaa aikuisille. Päällimmäisenä matkasta jäi mieleen koulu nimeltä Fryshuset, jonka tarkoituksena on saada lapset opiskelemaan ja menestymään elämässä omien intohimojensa kautta. Paikka jäi mieleen, koska tällaista mallia ei ole missään muualla maailmassa samalla tavalla toiminnassa. Kuitenkin matkan tarkoitus oli se, että pääsemme viimeiseen koitokseen tiimin kesken.

On ollut hienoa toimia tämän tiimin kanssa tiiviissä yhteistyössä reilu vuoden verran. Olen etuoikeutettu, että olen saanut olla osa tätä tiimiä. He ovat opettaneet minulle paljon. Monellakin tavalla. On tullut huomattua, että vaikka luulet tuntevasi tiimiläiset läpikotaisin niin heistä nousee esiin uusia piirteitä uudestaan ja uudestaan. Olen viimeisen päälle joukkuepelaaja, enkä pidä lainkaan työskentelystä yksin. En ainakaan, jos sitä täytyy pitkät pätkät tehdä. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän viihdyn omissa oloissa tai ainakin vain puolison kanssa kotona. Työskentely ja urheilu ovat kuitenkin eri asia. Silloin tarvitsen ympärilleni ihmisiä, jotka potkivat ja tsemppaavat minua eteenpäin sekä kannustavat ja antavat apua silloin kuin sitä tarvitsee.

Tukholman matkan aikana olen huomannut, että tämän tiimin taival alkaa pikkuhiljaa olla takana. Toivon, että tulevassa työssäni pääsisin työskentelemään samalla tavalla tiimissä, jossa kaikki ovat samalla viivalla. Jokainen tiimin jäsen on yhtä tärkeä, mutta jokaisella on oma rooli tiimissä. Olit sitten porukan johtaja tai mikä tahansa, olet silti isossa kuvassa yksi muiden joukossa. Mikäli haluat menestyä elämässä olen sitä mieltä, että tarvitset tukijoukon ympärillesi. Olen kiitollinen kuvassa esiintyvästä tiimistä sekä heidän osanotosta tämän kaiken eteen, jotta olemme päässeet tähän pisteeseen. Toivottavasti pystymme tulevaisuudessakin pyytämään toisiltamme jeesiä tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka emme enää työskentele porukassa. Kiitos.

Blokijulkaisu: https://www.linkedin.com/pulse/viimeinen-koitos-motivena-miikka-koskinen/

Aihetunnisteet:
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close