Kuvittele eläväsi keskiajalla. Kuljet maaseudulla pientä kinttupolkua, tuon aikaista pääväylää. Ympärillä on paljon erilaisia ääniä ja pölyä. Tapaat miehen, joka rikkoo kiviä lekalla. Kysyt häneltä mitä hän tekee. Mies vastaa rikkovansa kiviä.

Jatkat kulkuasi ja kohtaat toisen miehen, joka niin ikään rikkoo lekalla kiviä. Esität saman kysymyksen. Mies keskeyttää työnsä hetkeksi ja vastaa ansaitsevansa elantoaan.

Jatkat kulkemista eteenpäin. Jonkun matkan päässä näet vielä kolmannen työntekijän. Päätät kysyä saman kysymyksen myös häneltä. ”Mitä teet?” Kolmannen miehen vastaus kuuluu: ”Rakennan katedraalia.”

Edellä mainittu tarina jäi elävästi mieleeni kirjasta. Kyseessä on tarina, jota erään suuren yrityksen johtaja on käyttänyt rakentaakseen yrityksensä kulttuuria. Hän päättää kertomuksen kuvaamalla kuinka kolmas mies ei ollut vain rikkomassa kiviä tai ansaitsemassa elantoaan. Hän oli osana näkyä, toteuttamassa jotain itseään suurempaa tehtävää. ”Jos olet täällä vain ansaitsemassa elantoasi, tämä paikka ei välttämättä ole sinulle. Jos olet täällä tehdäksesi jotain suurta, olet oikeassa paikassa.”

Tarinankerronta on tapa, jolla tietämystä on välitetty historiassa aikana, jolloin luku- ja kirjoitustaito ei ollut yleistä. Edelleen tarinat ovat jotain sellaista, jota aivomme janoavat. Ehkä olet lukenut Patrick Lencionin tuotoksia. Hän on yksi maailman kysytyimpiä johtamisen ja tiimienrakentamisen asiantuntijoita. Hänen kirjoistaan voisi odottaa jotain teoreettista sisältöä siitä, kuinka johtaa. Ja sitä hänen kirjansa toden totta sisältääkin. Mutta vain murto-osan kirjan sisällöstä. Suurimman osan teoksistaan hän kertoo tarinaa. Tarinaa, johon lukija pystyy mielikuvituksensa avulla hyppäämään sisään. Kuin opetuksen sisällään pitävä iltasatu lapsille. Sillä erotuksella, että kirjan lopussa tarjoillaan teoriaa ja kaavioita. Kaikki loppuosan teoreettinen sisältö on kuitenkin sidottu tarinaan, jossa lukija pääsee seuraamaan tapahtumia sen sijaan, että katsoisi kaavioita.

Ehkä juuri siksi kirjat ovat menestyksiä. Ne on helppo muistaa ja ymmärtää. Kun ymmärtää jotain, on mahdollista soveltaa sitä käytännössä.

Me muistamme hyvät tarinat, juhlissa, kahvitauoilla ja ruokapöydissä haluamme kuulla mehukkaita tarinoita. Lähestulkoon jokainen kuulumisten vaihto tai nolo sattumus on tarinan muodossa. Vähintään kaikki niistä parhaimmista, jotka muistamme.

”Yksi tunteita puhutteleva asiakastarina on vakuuttavampi, kuin tietovyöry 85 PowerPoint diasta.”

Aivomme reagoivat tarinaan tavalla, joka voi tuntua yllättävältä. Samat aivoalueet aktivoituvat tarinoita kuullessamme, kuin silloin kun koemme itse jonkin kokemuksen. Tästä on kyse, jos koskaan olet uppoutunut johonkin elokuvaan, sarjaan tai kirjaan. olet sukeltanut sisälle tarinaan ja mielikuvituksesi avulla elät todeksi tilanteita ja tunteita, joita tarina herättää. Parhaimmat tarinat vapauttavat aivoissamme kemikaaleja. Dopamiini, oksytosiini ja kortisoli herättävät tunteita. Kortisoli saa meidät kiinnittämään huomiota puhujaan, oksytosiini taas herättää empatiaa toista kohtaan.

Kuinka tätä voisi käyttää liiketoiminnassa?

Tapoja on monia. Tarinat ovat tapoja, joilla monet esimerkkien yrityksistä ylläpitävät yrityksen kulttuuria. Ne on helppo muistaa, ja niiden sisälle on kätketty selkeästi syyt, miksi jollain tavalla toimitaan.

Ehkä muistamme tarinan viidestä apinasta, jotka asetettiin samaan aitaukseen. Aitauksen keskelle sijoitettiin tikapuut, joiden huipulla oli banaaniterttu. Aina, kun joku apinoista yritti lähteä kiipeämään kohti palkintoa koko porukan päälle kaadettiin kylmää vettä. Muut vetivät äkkiä kiipeämistä yrittävän apinan alas tikkailta. Jossain kohtaa apinoita alettiin korvaamaan uusilla yksilöillä. Yksi vanha pois ja uusi tilalle. Uudet apinat eivät päässeet edes kiipeämään, kun muut vetivät ne aina alas, kun pyrkimys oli kohti tikapuita. Uudet oppivat kuvion nopeasti. Lopulta päädyttiin tilanteeseen, jossa aitauksessa ei ollut yhtään alkuperäistä apinaa jäljellä.

Silti kukaan ei kiivennyt tikapuille. Aina kun uusi apina tuli aitaukseen, se vedettiin alas nopeasti. Vaikka tilanne tässä kohtaa oli se, että yksikään alas vetäjistä ei tiennyt miksi niin toimittiin. Kukaan heistä ei ollut kiivennyt tai saanut vettä niskaansa. He vain toistivat opittua kaavaa.

Tämän kaltaisesti saattaa käydä myös yritystemme kulttuurissa. Ohjeet ja toimintatavat välittyvät eteenpäin, mutta kukaan ei oikeastaan tiedä miksi niin tehdään ja miksi se on tärkeää. Silloin ohjeet ja toimintatavat alkavat tuntumaan turhilta. Niitä ei välttämättä noudateta, tai jos noudatetaan tulos ei ole tarkoituksenmukainen. Luomalla lyhyitä nopeasti kerrottavia tarinoita, pystyy yrityskulttuuria rakentamaan tavalla, jossa syyt toimintaperiaatteiden takana pysyvät kirkkaana. Kulttuuria voi suunnitella ja rakentaa, tai voi olla uhraamatta siihen yhtään ajatusta. Kulttuurin syntymistä ei silti pääse pakoon. Se rakentuu joka tapauksessa, joko ohjatusti tai ajautuen.

Parhaimmat tarinankertojat harvoin ovat vain syntyneet sellaisiksi. Kyseessä on taito, joka muiden taitojen mukaan on opittavissa ja harjoiteltavissa. Monet puhujat kertovat harjoittelevansa puheitaan tunteja ennen sen livenä toimittamista. Tällä tavoin saat karsittua täytesanoja pois ja pystyt sisäistämään puheesi. Vaikka et muistaisi puhetta sanasta sanaan ulkoa, muistat tarinan, jota olet kertomassa. Tätä kautta pystyt olemaan tilanteessa läsnä sen sijaan, että käyttäisit energian seuraavan lainin muistelemiseen.

Gallo mainitseekin kirjassaan, että useimmiten ne puhujat ja tarinankertojat, jotka eivät ole hermostuneita ja jännittyneitä ovat heikkoja kommunikoijia. He eivät kanna huolta kehittymisestään eivätkä näin ollen käytä aikaa taitojensa hiomiseen.

Itse olen huomannut tämän puheissa ja esityksissä, joita olen vetänyt. Valmistautumattomana olen monesti ollut kaukana sulavasta puhujasta. Kuitenkin kertoina, joina olen esittänyt puhetta tyhjille seinille, olen pystynyt kompastumaan kankeisiin kohtiin etukäteen, ennen oikeata vetoa. Monesti harjoittelemme kaikkia muista esityksiä paitsi puheitamme, miksi puhe tai oppitunti olisi tähän mikään poikkeus?

Jos haluamme pitää perehdytyksen tai jakaa informatiivisen ja selkeän viestin työyhteisöllemme, miksi luulemme suoriutuvamme siitä harjoittelematta? Toki tässäkin asiassa ammattitaito kehittyy, mutta pelkästään se, että on tehnyt jotain paljon, ei välttämättä takaa taidon kehittymistä.

Oletko tietoisesti kiinnittänyt huomiota näihin hetkiin pyrkien parantaa puhumisen hetkeäsi? Mikäli kyse on jostain arkipäiväisestä eikä niin ”tärkeästä” voi olla, että annamme tilanteiden mennä omalla painollaan päivästä toiseen. Onko täysin mahdoton ajatus, että syy huonoon viestintään liittyy tähän?