Tampere
29 Mar, Friday
6° C

Proakatemian esseepankki

Venäjän kielen hyöty



Kirjoittanut: Svetlana Staaf - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Olen ensimmäistä kertaa täällä, asuvani Suomessa, tajusin, kuinka ihana on olla kaksikielinen ja kuinka paljon hyötyä siitä saan, varsinkin opiskellessa Proakatemialla.

Äidinkieleni on venäjä, jolla puhumme aina kotona perheeni sekä kavereiteni kanssa. Työelämässä taas en ole käyttänyt sitä ollenkaan. Minulle aina sanottiin, että kahden kielen osaaminen on rikkautta, mutten tiennyt missä sitä voisin käyttää. Vasta kun olen päässyt Proakatemialle, olen kokenut, että minulla on ”portaali” maailmaan, josta voi saada todella paljon ja käyttää sitä täällä Suomessa.

Ensinnäkin olen huomannut, että kirjojen hinnat eivät ole niin korkeita, kuin Suomessa. Olen hankkinut itselleni business-kirjoja 3-20€:lla, jotka täällä maksavat 50-70€. Toki kirjoja voi ottaa ilmaiseksi kirjastosta, mutta valitettavasti hyvät kirjat ovat aina varattuja, niitä ei voi pitää itsellä kauan eikä voi palata sivulle ja lukea yksityiskohtia uudestaan. Itse tykkään kerätä kirjoja ja haaveilen omasta kirjastosta. Lisäksi elektroninen kirjaversio maksaa vain kolikoita. Tähän investointiin haluan kyllä panostaa, koska se tuo monikertaisesti takaisin myöhemmin.

Toinen tärkeä asia, mitä en ole arvostanut ennen niin paljon, on se, että informaation määrä venäjän kielellä on valtava. Venäjä on iso maa, jossa asuu paljon ihmisiä ja jossa on paljon yrityksiä. Olen huomannut, että venäläiset jaksavat laittaa kaikkia mahdollista nettiin ja jakaa osaamista. Sieltä voi löytää vastauksia aivan kaikkiin kysymyksiin. Sovelluksesta ”Telegram” löytyy paljon kanavia koskien yrittäjyyttä ja sijoittamista. Olen käyttänyt sieltä poimittua tietoa suoraan omaan toimintaan.

Olen maininnut aiemmin, että venäläiset jakavat paljon tietoa ja osaamista ja olen päässyt hyödyntämään sitäkin. Esimerkiksi olen pääsyt muutamalla eurolla webinaareihin, joita pitävät todella isojen firmojen toimitusjohtajat ja jossa ne kertovat yrittäjyyden salaisuuksista.

Lisäksi Venäjältä voi ostaa palveluita ja valmiskonsepteja hyvin edullisesti. Sieltä löytyy paljon ”verkkokauppoja”, missä myydään omia keksintöjä teemoittain.

Onneksi nykypäivänä nettisivuja voi suoraan kääntää eri kielisiksi, siksi suosittelen etsimään tietoa myös sieltä päin, koska se määrä erilaisia ideoita ja esimerkkejä on todella suuri.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close