Tampere
29 Mar, Friday
8° C

Proakatemian esseepankki

Väsynyt olemaan väsynyt



Kirjoittanut: Titta Savolainen - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 6 minuuttia.

Väsymys, uupumus, burnout. Miltä se ihan oikeasti tuntuu, kun päätyy oman jaksamisensa äärirajoille? Nyt ei ole kyse yhden, kahden eikä kolmenkaan kuukauden ajanjaksosta. En osaa tarkalleen sanoa koska se alkoi enkä osaa arvioida, koska se varsinaisesti loppuu.  Tiedän vain, että olen ollut jo pitkään todella väsynyt ja saavuttanut oman jaksamispisteeni rajan ajat sitten. Minulla meni kuitenkin kauan aikaa tajuta ja hyväksyä se edes itse. Lopullinen herääminen tapahtui, kun viime kesänä kävin työorganisaatiopsykologian etäkurssin ja yhtenä aiheista oli työuupumus. Aihetta käsittelevä kirjallisuus tuntui siltä kuin olisin lukenut kuvausta itsestäni.

On aika tulla virallisesti kaapista ulos, jotta oma parantuminen voi kunnolla alkaa. Kun tapasin tiimini ensimmäisen kerran syksyllä, en voinut aloittaa lukuvuotta myöntämällä vieraille ihmisille olevani rikkinäinen ja uupunut ihminen. Kuka sellaista haluaisi tiimiinsä, mitä annettavaa minulla olisi? Nyt kun tiimi on hitsautunut paremmin yhteen ja keskustelut ovat muuttuneet avoimemmiksi, on uupumisen merkkejä havaittavissa hälyttävän monessa yksilössä. Oma terveys ei ole leikin asia ja toivonkin, että viimeistään omat kokemukseni herättäisivät muita ajattelemaan tarkemmin omaa jaksamistaan ja tekemään tarvittavia muutoksia elämässään ennen kuin on liian myöhäistä. Kulissien rakentaminen ja sen esittäminen, että jaksaa mitä vain on melko helppoa, mutta nyt pyrin tämän esseen avulla purkamaan niitä parhaani mukaan.

Mikä on burnout?

Tieteellisesti ja kuivasti ilmaistuna burnout on pitkittyneen työstressin seurauksena aiheutunut häiriötila. Vastaavasti voidaan käyttää termejä työuupumus tai loppuun palaminen. Yleisimpiä oireita ovat uupumisasteinen väsymys, kyynistynyt asenne työtä kohtaan sekä heikentynyt ammatillinen itsetunto. Työhön liittyvät ajatukset seuraavat kotiin asti eikä kuormituksesta palaudu vapaapäivinäkään. Uni ja lepo eivät enää virkistä kuten ennen. Arjesta katoaa mielekkyys. Silläkään ei enää ole merkitystä oliko töissä oikeasti kiire vai ei, sillä työn kuormitus ei kohdistu enää yksittäisin ruuhkahuippuihin. Viimeistään töihin mennessä mieliala laskee ja oman työn ja työpanoksen merkitys tulee kyseenalaistettua. Epävarmuus omista taidoista ja tehokkuudesta kasvaa ja suhtautuminen työhön ei ole enää samanlainen kuin ennen.

Burnout ei lääketieteellisesti ole sairaus eikä siitä siten saa palkallista sairaslomaa sellaisenaan. Kun siihen kuitenkin yhdistyy jokin diagnosoitava sairaus, voi näiden oireiden perusteella lääkäri arvioida sairausloman tarpeen. Näitä ovat useat stressioireet kuten unihäiriöt, sydämen rytmihäiriöt sekä fyysiset oireet kuten selkäkipu, niskasäryt ja jatkuva päänsärky. Se myös altistaa muille sairauksille kuten masennus, ahdistushäiriöt sekä päihdeongelmat. Toisinaan sairausloman määräämisen sijaan työpaikalla voidaan kokeilla myös tilapäisiä muutoksia työntekijän työajassa tai työn toimenkuvassa.

Mikä siihen johtaa?

Ihmiset ovat erilaisia ja siten myös eri ihmisillä burnoutin laukaisevat eri tekijät. Toiset myös kestävät työtaakkaa enemmän kuin toiset ja siinä missä jokin asia on yhdelle raskas suorittaa, voi se toiselle olla mieluinen haaste. Yleisimpiä syitä työuupumukseen ovat kuitenkin korkeat tavoitteet työssä, vahva sitoutuminen työhön ja korostunut velvollisuudentunto. Burnout johtuu usein siitä, kun henkilö kokee ristiriidan omien mahdollisuuksiensa ja työnsä todellisten tai koettujen vaatimusten kanssa. Henkilö kokee syyllisyyttä asioista, joita ei ole ehtinyt hoitaa tai kokee itsensä riittämättömäksi työhönsä. Henkilö voi myös kokea, ettei hänen työpanostaan arvosteta riittävästi ja työpaikalla vallitsee epätasa-arvo palkitsemisen suhteen.

Omalla kohdallani altistavana tekijänä olivat tunnollisuus ja perfektionismi. Yritin olla sinnikäs ja ylpeä siitä, että jaksoin painaa kolmivuorotyössä menemään. Sen lisäksi, että vuorotyö ja sekalainen elämänrytmi itsessään rasittivat, koin velvollisuudekseni hoitaa mm. asioita, jotka oikeasti kuuluivat myös kollegoideni työnkuvaan, mutta joihin kaikilla ei riittänyt aika. Hämäläinen (2001) kutsuu kuvailemaani suorittamista osuvasti ”korvaamattomuuden harhaksi”. Oikeasti kukaan ei ole korvaamaton, mutta onnistumme rakentamaan itsellemme illuusion siitä, että meitä tarvitaan.

Huomaamattani elin ”sitten kun ”-elämää: sitten kun on vapaapäivä, sitten kun on vapaa viikonloppu, sitten kun on kesäloma… Mutta kun ne päivät lopulta tulivat vastaan, en oikeasti jaksanut tehdä niitä asioita joita halusin tai edes muistanut enää mitä halusin. Elämästä alkoivat kadota värit. Minulle oli käymässä kuten Hämäläinen asian ilmaisee tämän päivän suomalaisesta työyhteiskunnasta: ”…ensin puurramme itsemme näännyksiin ja sen jälkeen siirrymme surkean menneisyytemme muistelijoiksi. Elämme joko tulevassa tai mennessä.”

Kirjoitin aiemmin syksyllä pelosta ja rohkeudesta ja siitä, kuinka meillä kaikilla on omat keinomme, joiden avulla kuvittelemme hallitsevamme elämäämme. Ja siitä, kuinka itsensä ja heikkoutensa on kohdattava päästäkseen elämässään eteenpäin ja kehittyvänsä ihmisenä. Jos siis haluan päästä eteenpäin ja lopettaa saman kehän kiertämisen, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kohdata uupumus ja siihen johtaneet tekijät.

Mitä siitä seuraa?

Burnout on subjektiivinen kokemus, eli jokainen tuntee ja kokee sen eri tavalla ja sen aiheuttamat oireet ovat siten vaihtelevia. Alla on kuvailtuna oireita, joita olen omasta kokemuksestani saanut poimittua esille. Niiden tiedostaminen on tärkeää, sillä sen avulla pystyn hyväksymään sen, että tämä on ihan normaalia eikä pysyvä olotila. Ne ovat uupumuksen oireita, eivät minussa olevia pysyviä ominaisuuksia.

Kyynistyminen, pingottuminen ja mielialanvaihtelut

Ennen työ oli mielekästä ja töihin oli kiva mennä. Asiakaskohtaamiset piristivät päivää ja työkavereiden kanssa oli kiva vaihtaa kuulumisia. Jossain vaiheessa asiakkaista tuli enemmänkin rasite ja koin itseni niin kiireisenä ja kireänä, etten jaksanut enää vaihtaa kuulumisia työkavereiden kanssa. Keskustelut jäivät pinnalliseksi ja keskinkertaiseksi small-talkiksi. Minulla oli niitä loistavia päiviä ja sitten varsinaisia aallonpohjia. Lopulta aloin toisinaan jopa välttelemään ihmisiä, sillä koin antavani itsestäni vain huonon kuvan muille. Kukapa nyt ei haluaisi näyttää muille vain sitä parasta puolta itsestään? Kotona tai yksin ollessani saatan kiihtyä nollasta sataan sekunneissa, kun koen pieniäkin vastoinkäymisiä. Hermot ovat kireällä, vaikka en edes ole varma miksi. Toisinaan koen palavaa halua sanoa tapaamilleni uusille ihmisille, että odottakaapa vain, kun näette sen oikean minäni hyvänä päivänä!

Kokonaisvaltainen väsymys, kehon oireilut, itkuisuus

Kolmivuorotyö jo itsessään on raskasta, sillä elämässä ei ole mahdollisuutta moniinkaan rutiineihin. Tällaiselle rutiineja rakastavalle se on ollut jatkuva haaste. Jossain vaiheessa vapaapäivistä meni merkitys, niille ei jaksanut tehdä mitään suunnitelmia ja usein ne menivät ohi huomaamatta ja taas olikin työ- tai nykyään koulupäivä edessä. Elimistö heitti välillä häränpyllyä, enkä keksinyt oireille järkevää selitystä esimerkiksi ruokavaliosta. Minulla oli usein kipeä flunssainen olo, mutta en tiennyt miksi. Vaikka kuinka koitan saada riittävät yöunet ja olla tekemättä mitään, väsymys ei katoa. Pää tuntuu raskaalta, aivot sumealta ja keho uupuneelta ilman fyysisiä ponnisteluita. Väsymyksen mukana tulee itkuisuus ja turhautuneisuus. Ennen en ollut kova itkemään, mutta viime vuodet olen itkenyt edellisvuosienkin edestä ilman edes kunnollista syytä.

Keskittymis- ja muistivaikeudet sekä läsnäolon vaikeus

Hektinen työ vaatii usean asian hallitsemista yhtä aikaa ja asioiden priorisointia. Tämä on johtanut siihen, että myös vapaa-ajalla ja koulutöissä yritän olla mahdollisimman tehokas. Toisinaan huomaan kuitenkin tuntien kuluneen ohi ja ajatusten kiertäneen samaa rataa, mutta mitään en ole saanut aikaiseksi. Asioihin tarttuminen ja tekemisen aloittaminen tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Uusien asioiden oppiminen on erittäin haastavaa ja opiskelu meinaa lopulta tapahtua hauki on kala-tekniikalla, joten sanomattakin on selvää, ettei mitään tahdo tarttua päähän. Iskee epätoivoinen ja tyhmä olo. Toisinaan säikähdän sitä, kun en muista mitä olen tehnyt edellisenä päivänä puhumattakaan edellisestä viikosta. Minulla on myös vaikeuksia olla läsnä tässä hetkessä, sillä ajatukseni laukkaavat tekemättömissä asioissa tai seuraavan päivän tai viikon to-do-listoissa. Vaatii suuria ponnisteluita pysyä keskusteluissa mukana ja oikeasti kantaa korteni kekoon käsillä olevaan aiheeseen.

Miten tästä eteenpäin?

Uupumus on hyväksyttävä omalle kohdalle ja sen sijaan että jäisi märehtimään siinä, on suunnattava katse eteenpäin. Kuten jo asenteen merkityksen aihetta olen käsitellyt aiemmassa esseessäni, ratkaisevinta parantumisessanikin on oma asenteeni. Ei ole häpeä myöntää, että uuvuin. Voin valita olevani uhri tai päättää olevani voittaja.

Myös Hämäläinen puhuu asenteen merkityksestä ja mm. käyttämiemme termien vaikutuksesta asenteeseemme. Olemme Suomessa hyvin negatiivisia suhteessa moneen muuhun kulttuuriin. Entä jos ongelmien, ahdistuksen ja uupumisen sijaan puhuisimmekin ratkaisuista, ilosta ja innostumisesta? Voisimmeko näin luoda vapautuneemman ja positiivisemman työilmapiirin? Työkuorma ei välttämättä aina ole iso, mutta pienikin kuorma voi tuntua valtavalta, jos henkilöllä ei ole intoa tehdä sitä. Into ei kuitenkaan tule odottelemalla eikä kukaan anna sitä sinulle valmiina, vaan on itse nähtävä vaivaa ja sitä on etsittävä.

Mitä tulee omaan jaksamiseen, on pohdittava mihin asioihin omassa hyvinvoinnissa ja työssä voi itse vaikuttaa. Entä millä asenteella aloitan päivän? Mitä muut voivat tehdä minun hyväkseni ja siten keventää taakkaani? Teenkö oikeita asioita? Vievätkö tekemäni asiat minua eteenpäin tavoitteissani?

Uupumista käsitellessäni olen tehnyt oman elämäni inventaariota. Ohessa on muutamia muutoksia, joita olen tietoisesti tehnyt:

  • Opetellut olemaan itsekäs. Olen opetellut sanomaan ei ja delegoinut asioita muiden hoidettavaksi. Olen myös yksinkertaisesti päättänyt, että joku asia ei ole enää tavoittelemisen arvoinen.
  • Ottanut oma aikaa. Liittyen edelliseen kohtaan, olen itsekkäästi ottanut aikaa itselleni, kun siltä on tuntunut. Tässä on vielä kovasti opeteltavaa, sillä se piru takaraivossa usein koittaa pilata nollaamiseni hokemalla ”tälläkin hetkellä sinun pitäisi olla tekemässä asiaa X…”
  • Myöntänyt etten ole korvaamaton. Kyllä joku sen homman lopulta hoitaa ja jos osaavaa tekijää ei löydy, niin kyllä joku sen sitten opettelee, kun tarve on riittävän kova.
  • Opetellut nauttimaan elämän pienistä iloista ja hetkistä, keskittynyt myönteisempään elämänasenteeseen. Tätä varten minulla oli viime vuonna kotona mm. ”happy jar”: lasipurkki, johon laitoin post-it-lappuja pienistä asioista, jotka tekivät onnelliseksi, kuten esimerkiksi pizzapäivä tai kun toinen oli siivonnut keittiön valmiiksi.

”Se mitä olet on tärkeämpää kuin se mitä saat aikaan.” (Hämäläinen, 2001, s. 121)

Viimeisin keino on ollut kääntää koettu positiiviseksi. Olen onnekas, että uupumus osui kohdalleni jo näin nuorena perusterveenä ihmisenä. Entä jos se iskisi sitten, kun olen pienten lasten äiti ja vastuussa muistakin kuin itsestäni? Tai sitten kun olen jo huomattavasti vanhempi ja peruskuntoni heikentynyt, ehkä joku sairauskin taakkanani. Mitä muita vakavampia oireita voisikaan tulla burnoutin lisäksi ja kestäisikö elimistöni niitä enää niin hyvin?

Uskaltaisin väittää, että burnout osuu vielä monen tuttuni kohdalle heidän elämänsä aikana. Jopa noin 40 prosentilla yrittäjistä on riski uupua (Y-Studio 2017). Proakatemialla emme onneksi ole yrittäjinä yksin, joten emme saisi mielestäni uupua, kun meillä on yhteisö ja oma tiimi tukenamme. Meidän tulisi huolehtia toistemme jaksamisesta. Viimeistään kun tuntuu siltä, että oma taakka alkaa painaa liikaa, niin jakaisimme sen toisten kanssa. Monilla yksityisyrittäjillä ei ole tällaista etuoikeutta.

Jos omat kokemukseni auttavat jotakuta tajuamaan menevänsä lujaa vauhtia samaa kohtaloa päin, ehkä he huomaavat jarruttaa ennen kuin on liian myöhäistä. Jos et jarruta oman itsesi takia, niin tee se edes sinulle läheisten ihmisten vuoksi. On itsekästä ajatella, ettei muuttunut käytöksesi vaikuttaisi myös ihmisiin ympärilläsi.

Pysähtykää siis kuuntelemaan itseänne, tunnistakaa omat rajanne, lopettakaa jatkuva suorittaminen, myöntäkää oma riittämättömyytenne, jakakaa taakkanne ja purkakaa kulissinne.  ”Ihminen ei ole arvokas tekemisen, aikaansaannostensa tai suoritustensa perusteella, vaan omana itsenään.” (Hämäläinen, 2001, s.98)

 

Lähteet:

Hämäläinen, Pekka. 2001. Jaksamisesta innostumiseen: työssä ja elämässä.

Lääkärikirja Duodecim. 1.7.2015. Työuupumus (burnout). http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00681

Mehiläinen. Työuupumus, loppuun palaminen, burn out. https://www.mehilainen.fi/yrityksille/tyohyvinvointi/tyontekijan-hyvinvointi/tyouupumus

Terve.fi. Työuupumus. http://www.terve.fi/tyouupumus/tyouupumus

Y-Studio. 16.3.2017. Masennus on vaarallinen yrittäjän ammattitauti.. https://y-studio.fi/artikkelit/masennus-on-vaarallinen-yrittajan-ammattitauti/

Kommentit
  • Annamari Aalto

    Ensinnäkin hatunnosto avoimesta puheesta. Tämä on mielestäni aihe, johon Akatemialla tulee kiinnittää erityisesti huomiota ja herättää avointa keskustelua.
    Länsimaisessa kulttuurissa erityisesti somen vaikutuskanavien myötä vallitsee mielestäni vahva supermies ja /-nainen -kulttuuri. Muutama Start Up-yritys tulilla tai vaihtoehtoisesti trendikäs työpaikka, sosiaalinen vaikuttaja ja verkostoituja, esimerkillinen puoliso/äiti/isä/ystävä, Instafeedin tuhansien tykkäysten näköinen fitness-kroppa ja sitten pitäisi vielä rentoutua ja etsiä sisäistä rauhaa. Ja sekin mieluusti vielä tehokkaasti viimeisimpiä trendejä seuraten. Ei ihmekään, jos nuppi tahtoo mennä vähän jumiin.
    Kuten totesit, tunne on subjektiivinen. Toisen helppo on toiselle raskas. Tämän takia tulisi aina ottaa vakavasti, jos joku kertoo olevansa väsynyt/uupunut. Itse painiskelin saman tyyppisten asioiden kanssa jokunen kuukausi sitten. Psykologi Abraham Maslow kertoo tarvehierarkiasta (https://fi.wikipedia.org/wiki/Maslow%E2%80%99n_tarvehierarkia). Käytin itse tätä hyödykseni, kun pohdin keinoja jatkaa eteenpäin. Keskityin todella alkeellisiin tarpeisiin. Käytin paljon aikaa hyvään ja ravitsevaan ruokaan, nukuin niin paljon kuin nukutti, käytin paljon aikaa rakkaaseen urheiluharrastukseen ja vietin aikaa kumppanin kanssa. Uskon, että vaikka nämä perustarpeet ei millään huteralla pohjalla olisikaan, niin niiden vahvistaminen ja keskittyminen muutenkin olennaisiin asioihin, voi huomattavasti auttaa silloin kun voimat muuten tuntuu loppuneen.
    Kirjoitin myös aiheesta esseen: http://esseepankki.proakatemia.fi/hellan-dynaaminen-kohtaaminen-itsensa-kanssa/
    Toivon, että löydät pian palaset sen rakentamiseen, joka puuttuu. Muista, et ole yksin!

    23.4.2018
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close