Tampere
10 Jun, Saturday
2° C

Proakatemian esseepankki

Väsyneenä ei vaan jaksa



Kirjoittanut: Aaron Taivalsalmi - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Blogiessee: Aaron Taivalsalmi 16.5.2019

Uni. Sen tärkeys tunnetaan, mutta silti se tuntuu olevan asia mistä monet tinkivät kompensoidakseen päivän mukamas tärkeämpiä asioita – mukaan lukien esimerkiksi minä. Kun tarkkaan mietitään, eihän nukkuminen nyt varsinaisesti ole mitään hauskinta mahdollisinta puuhaa; makaat vain paikallasi, tiedostomattomassa tilassa muusta ympäristöstä. Tosin mikäli olet onnekas, saatat nähdä jopa unia (tai kun puhutaan painajaisista, niin epäonnekas) kesken tämän hyvinkin passiivisen prosessin.
Markku Partisen artikkelissa ”Unesta terveyttä” Partinen kertoo, että keskimääräinen suomalainen aikuinen nukkuu yössä noin seitsemästä tunnista kahdeksaan tuntiin. Lisäksi hän huomauttaa myös, että aikuisten keskimääräinen nukkumaanmenoaika ja keskimääräinen unen pituus ovat lyhentyneet vuosien myötä. Nykyisin suurin osa suomalaisista aikuisista menee nukkumaan kello 21:30 ja 23:30 välillä. Itse nostan käteni virheen merkiksi ja tunnustan sijoittuvani tuonne jälkimmäisen kellonajan tuntumille, varsinkin nyt hiljattain tässä keväällä kaikkien koulukiireiden aikaan. Tosin myönnettäköön, että suurimmissa osin tämä kyseinen nukkumaanmenon viivyttely on ollut täysin itsestä riippuvaisista syistä.
Fakta on kuitenkin se, että jatkuva unenpuute ei ole kenellekään hyväksi. Partinen listaa muun muassa jatkuvan unenpuutteen johtavan heikentävästi erilaisiin aivotoimintoihin kuten esimerkiksi päätöksentekoon, ennakointikykyyn ja muistitoimintoihin.
Harrastan hyvin aktiivisesti voimanostoa, sekä vietän päivässä useita tunteja koulussani erilaisissa tilanteissa, missä pitää olla valpas ja osata ajatella järkevästi. Nämä kuormittavat varmasti koko ruumistani ja aivojani, minkä takia tarvittavan unimäärän saanti vain korostuu minun kohdallani entisestään. Kun nukun enemmän, huomaan sillä olevan selvän yhteyden muun muassa valppauteen koulussa tiimini kanssa ja erilaisissa projekteissa, sekä tietenkin kuntosalin puolella myös voimantuotannossa. Väsyneenä ei vain jaksa. Siispä lisää sitä unta kaaliin!
Nukutko sinä mielestäsi yleensä tarpeeksi ja millaiset yöunimäärät riittävät sinulle?

Lähde: Markku Partinen, Unesta terveyttä (2009) https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=onn00112

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close