Tampere
02 Dec, Saturday
-14° C

Proakatemian esseepankki

Vastuun kantaminen – Projektipäällikkönä ja tulevaisuudessa



Kirjoittanut: Marjut Palonen - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Toisinpäin
Rajoilla
Maria Veitola
Eva Wahlström
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

 

” Yritän olla mahdollisimman rehellinen ja puhua suoraan. Uskon, että meitä kaikkia auttaa, kun me puhutaan vaikeistakin aiheista ja jaetaan asioita.” (Veitola M., Toisinpäin)

 

Olen aina ajatellut pitäväni vastuunkantamisesta. Siitä, että voin näyttää osaamistani ja johtaa esimerkillä. Nyt kolmannen vuoden opiskelijana, olen alkanut miettimään, että pidänkö sittenkään vastuusta. Onko tarpeeni päästä vastuunkantajaksi kuitenkin enemmän pohjautunut siihen, että kaipaan huomiota ja tunnetta, että minut on huomattu ja olen merkityksellinen. Jos näin on, en koe, että sen olevan hyvä syy valita työtehtäviä ainakaan minun tapauksessani. Olen kasvanut ihmisenä paljon viimeisen viiden vuoden aikana, ja oppinut paljon siitä miksi olen juuri tällainen, kun olen. Tässä sivutyönä oman äitini toimistolla paperia silputessani koen iloa työn jäljestäni eli paperi silpusta. Pohdin silputessani sitä, miksi tämä työ tuottaa minulle enemmän mielihyvää, kuin projektin johtaminen.

 

Olen pohjimmiltani hyvinkin taivaanrannan maalari. Se puoli minusta, joka pitää numeroista ja säännöistä, on oikeastaan vain kontrollin ja turvallisuuden tunteen hakua. Toki turvallisuutta tarvitsee elämään, mutta tarvitseeko minun rakentaa toimeentuloni sen päälle, vai olisiko minun polkuni enemmän kohti taivaanrantaa. Tällä tarkoitan sitä, että prioriteetit elämässäni tulisivat pohjautua muulle kuin vastuunkantamiselle ja työni kautta menestymiselle. Voisin rakentaa arkeni turvallisuuden tunteen muusta, kun työn suorittamisesta. Sen tulisi riittää, että kannan vastuun itsestäni ja muu siihen päälle on oma valintani.

 

Yksinkertaisen työn tekeminen tuottaa mielihyvää muun muassa siksi, että voin samalla ajatella jotain aivan muuta. Lähtökohtaisesti päässäni pyörii kymmeniä asioita yhtä aikaa, kauppalistoista kutinaan sääressäni. Kun annan tilaa näille ajatuksille, ne eivät kuormita minua. Kun teen työtä, jossa joudun keskittymään, se vie paljon energiaa painaa nämä muut ajatukset pois. Ja jos taas päästän ne valloilleen, en saa töitä tehtyä. Tämä tulee varmasti vielä hieman tasoittumaan, kun palaudun pitkästä sairaslomajaksostani. Toivon pystyväni keskittymään vielä joskus paremmin kuin nyt, mutta tärkeintä on se, että kannattaako minun jatkossakaan kuormittaa itseäni töiden takia äärimmilleen. Nämä ajatukset ovat nousseet nyt pintaan, kun olen joutunut miettimään arjen rakentumiseni uudelleen. Jos vielä joskus opin olemaan suorittamatta kaikkea, ehkä silloin voin uudelleen miettiä haastavampia vastuuta vaativia työtehtäviä ja itseni haastamista uusia rajojani kuunnellen.

 

Projektipäällikkönä

 

Kun aloitimme Katto -projektin marraskuussa 2019, ehdotin itseäni projektipäälliköksi ja sainkin pestin. Alkuun meitä oli seitsemän hengen tiimi, josta sitten ensimmäisen muutaman kuukauden jälkeen jäi yksi pois. Olin todella innoissani lähdössä tehtävään ja oppimaan uutta sen kautta. Olen tottunut johtamaan esimerkillä, tekemään kovasti töitä ja perehtymällä asioihin tunnollisesti.

 

Jälkeen päin olen paljon pohtinut tuota aikaani projektipäällikkönä. Kerkesin olemaan pestissä noin seitsemän kuutta, jonka jälkeen jättäydyin pois. Projektipäällikkönä oleminen vei minulta todella paljon voimia ja söi jaksamistani kokonaisvaltaisesti. Olen saanut muutamia pääpiirteitä koottua, joista aiheutui omasta näkökulmastani katsottuna ongelmakohtia. Nämä asiat johtivat kuormittavuuden määrään oleellisesti.

 

Ensimmäinen asia on, että oletan liikaa, muutenkin kuin projektipäällikkönä. Tämä ei ole sidonnainen tiimin sisäiseen luottamukseen tässä tapauksessa, vaan tapaani ilmaista asiat. En antanut tiimiläisilleni tarpeeksi aikaa miettiä, vaan kysyin usein ”onko tähän lisättävää/kommentoitavaa” heti sen jälkeen, kun olin asian tuonut ilmi. Vastaus oli usein ei ole, ja jälkeen päin palasimme samaan asiaan, kun se oli noussut pintaan uudestaan. Jos olisin antanut aikaa edes hetken pidempään miettiä, olisimme voineet käydä asiat läpi yhdellä kertaa. Tähän myös ratkaisuvaihtoehtona toimisi selkeät asialistat palavereita varten, jolloin asioihin voisi perehtyä jo ennen, kun niitä käsitellään yhdessä.

 

Emme rakentaneet alusta asti palautekulttuuria. Projektin ensimmäisenä päällikkönä olisin voinut olla rakentamassa tiimillemme toimivaa palautekulttuuria, joka mahdollisesti olisi auttanut jatkossa. Tässäkin oletin, että jos jollain on sanottavaa, se tuodaan ilmi. Mutta jos olisi otettu selkeästi aikaa palautteelle ja keskustelulle, olisi palautteenantoon ollut pienempi kynnys. Koska kaikki olemme erilaisia, mikä on hyvä asia, selkeät tiimin toimintatavat tuovat raameja toiminnalle, ja poistaa mahdollisesti oletuksista ja mielikuvista rakentuneet väärinkäsitykset. Tämä pätee toki muihinkin asioihin, kuin palautteenantoon.

 

Lähdin tietyllä tavalla takki auki vastuutehtävään. Ajatukseni oli, että opin tekemällä ja kerkeän perehtyä eri tapoihin johtaa tiimiä ja lukea aiheesta projektin edetessä, ja kirjoittaa oppimispäiväkirjaa samalla. Kävi niin, että en lukenut aiheesta enkä valinnut mitään tiettyä tapaa, johon voisin itse pohjata toimintani, vaan toimin mielijohteista ja ”miltä nyt tänään tuntuu” -mentaliteetilla. Toki projektimme lähti nopeasti ja isosti liikkeelle, mutta en näe sitä syynä toimintaani. Enemmän se johtuu asioiden priorisoinnista ja omasta organisointikyvystä. Ajankäyttö ei ollut tehokasta tai pikemminkin se ei ollut suunniteltua. Kalenteri kyllä täyttyi, koska suunnitelupalavereita oli vaikka joka päivälle, mutta olisi pitänyt ymmärtää pysähtyä ja pohtia omaa tekemistään, jotta tiimikin olisi hyötynyt ja oppinut minun toiminnastani enemmän. Tätä kulmaa pohtiessani tajusin sen, että aiemmin kun olen ollut vastuutehtävissä, olen tiennyt siitä asiasta jo paljon, joten olen automaattisesti ilman suurempaa suunnittelua voinut johtaa esimerkillä. Nyt kävi niin, että lähdin soitellen sotaan, ja se tuntui ja näkyi toiminnassani. En ollut perehtynyt tiimin johtamiseen tähän projektiin sopivalla tavalla, en ollut hankkinut itselleni lisää osaamista tai edes kehyksiä siihen.

 

Yksi tapa oppia on täysin käytännön kautta. Itse en kuitenkaan koe sitä tällaisessa tapauksessa hyväksi tavaksi. Vaan koen, että jonkinlaista pohjatietoa olisi hyvä hankkia ja kehittää sen tiedon avulla itselle sopiva tapa johtaa. Näin oppi olisi varmasti kehittävämpää ja huomattavasti mukavampaa kun ei tarvitse joka asiaa oppia kantapään kautta ja jossittelemalla. Proakatemian tuoma oppimismalli esseiden ja projektien yhdistelmästä tuo mahdollisuuden juuri tähän. Jatkossa pyrin olemaan hyppäämättä liian isoihin saappaisiin, vaikka se todella opettavaista onkin. Ohjeet viime vuoden minälle koostettuna:

 

 

  1. Aikatauluta ja pysy kiinni työajoissa – vapaa-aika kuuluu myös elämään.
  2. Lue kirja palautteesta ja luo malli, jota tiimin kanssa kokeillaan, jos se ei toimi, etsi toinen malli – ilman toimivaa palautekulttuuria tiimitoiminta on haastavaa.
  3. Älä oleta, kysele.
  4. Pohjaa toimintasi muuhun kun ”musta tuntuu”, lue ja kokeile.
  5. Pyydä apua. Kaikkea ei tarvitse tehdä eikä osata yksin – tiimiyrittäjyys ja silleen.

 

”Tiedän, että ongelman olemassaolo on myönnettävä ennen kuin siihen voidaan löytää lääke.” (Wahlström, E. Rajoilla)

 

En vaihtaisi viime vuotta pois edes, jos se olisi mahdollista. Opin paljon itsestäni, ja en usko, että olisin oppinut samoja asioita ilman, että olisin tehnyt sen tällä tavalla kantapään kautta. Mielestäni tärkeintä on, että oppia tapahtui. Tällä kertaa se tapahtui jälkikäteen pohtimalla mennyttä. Luonteeni rakentuu sille, että minun täytyy pystyä kaikkeen, joten olen melko varma, että ilman tätä kokemusta en olisi päässyt siitä ajatuksesta irti. Nyt siihen on mahdollisuus, ensimmäinen iso askel on otettu. Nyt on aika miettiä tulevaa uudesta näkövinkkelistä – kaikkea ei tarvitse eikä pidä tehdä itse. Vaikka en pystyisi kaikkeen, olen silti ihan jees. Ihmisyyteni ei perustu suorituksiini eikä niiden onnistumiseen tai epäonnistumiseen.

 

 

Lähteet:

 

Omat kokemuksia 2019 marraskuusta tähän päivään.

Veitola, M. 2019. Toisinpäin. Äänikirja.

Wahlström, E. 2018. Rajoilla. Äänikirja.

Kommentit
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close