Tampere
29 Mar, Friday
8° C

Proakatemian esseepankki

Vapaus etsiä



Kirjoittanut: Linda Kivialho - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

 

 

Ossi Nymann tuli HS:n haastattelussa ulos kaapistaan vapaaehtoisen työttömyyden merkeissä. Hän halusi mieluummin seurata unelmaansa kirjailijana kuin olla tuottava ratas oravanpyörässä. Tästä seurasi melkoinen someraivo ihmisten keskuudessa. Vapaaehtoinen työttömyyshän on nimittäin tässä yhteiskunnassa kirosana. Mutta miksi? Et saa missään nimessä myöntää sitä, että et halua tehdä työtä, joka ei vastaa kiinnostuksenkohteitasi ja intohimoasi. Että olet mieluummin työtön, kuin työssä, jota et koe merkityksellisenä tai josta et saa mielestäsi riittävää korvausta. Sinun tulee osallistua talkoisiin, tai saat satikutia. Lukuisat akateemisesti koulutetut ihmiset ovat tänä päivänä työttömiä, sillä koulutusta vastaavaa työtä on mahdotonta löytää. Töitä pitäisi silti ottaa vastaan vaikkapa siivoojana tai puhelinmyyjänä, vaikka olisit opiskellut omaa erikoisalaasi 10 vuotta. Siinäpä meillä aikamoinen akateeminen kupla. Samaan aikaan päättäjät korottavat omia palkkojaan. Usein siitä kuulee valitusta, kuinka meidän verorahoillamme maksetaan näiden työttömien tukirahat, vaikka pelkkä veronkierto, anteeksi, verosuunnittelu, tuottaa huomattavasti suuremmat kustannukset valtiolle. Puhumattakaan siitä, minkälaiset kustannukset sairaslomista ja masennuksesta aiheutuvat, kun työ on merkityksetöntä ja ihminen uupuu siihen. Sitäkö me oikeasti haluamme kanssaeläjillemme? Tarvitseeko muiden kärsiä vain, koska joku muu on valinnut kärsiä?

 

En voisi kuvitellakaan tekeväni koskaan työtä työn itseisarvon vuoksi. Minä tarvitsen merkitystä ja iloa, enkä minä häpeä sitä myöntää. Ehkä se tekeekin minusta lapsellisen ja maailmaa ymmärtämättömän? Siltikin työtehoni työskennellessäni asian parissa, joka minua kiinnostaa, on moninkertainen ja tulee aivan itsestään, kun vertaa siihen, mitä se on, jos pakkomotivoin itseäni tekemään työtä, jolla ei ole minulle mitään merkitystä. Mitkään kehittämäni systeemit ja hallitsemani työvälineet eivät poista sitä faktaa, että pakotettu työ ottaa minulta huomattavasti enemmän kuin mitä se minulle antaa.

 

Tiedostan olevani hirvittävän onnekas, sillä tiedän nykyään mitä haluan tehdä ja mikä minua kiinnostaa. Sen lisäksi osaan vielä liittää sen tämänkaltaiseen yhteiskuntarakenteeseen ja siinä toimimiseen. Intohimoni on sovellettavissa kapitalismiin. Olen tässä suhteessa etuoikeutetussa asemassa verrattuna moneen muuhun. En ole kuitenkaan aina tiennyt, mitä haluan tehdä, ja on se vaatinut sitä, että oikeasti etsin itseäni. Jos olisin koko ajan ollut töissä, ei minulla olisi ollut aikaa ja resursseja edes miettiä ja etsiä sitä kuka olen. En usko, että kukaan voisi väittää minua laiskaksi tai hyödyttömäksi, vaikka on ollut useita jaksoja elämässäni, kun en ole ollut töissä ihan vain siksi, että olen käyttänyt aikani itseni kehittämiseen. En minä yritä olla tuottava ratas yhteiskunnassa. Ei minua oikeasti kiinnosta uhrautua. Haluan olla minä ja uskon, että sillä on jo itsessään arvo, puhumattakaan niistä tuloksista, joita saan sen vuoksi aikaan. Teen työtä, koska koen sen merkityksellisenä, en siksi, että minut olisi syyllistetty tekemään sitä.

 

Ei tarkoituksemme elämässä ole pelkästään maksaa veroja ja olla tuottavia osia systeemille. Suomen valtio ei ole yritys, eikä sen kuulu olla. Meidän ei aina tarvitse olla parhaimmillamme tuottavuuden näkökulmasta, sillä kaikki, jotka etsivät, eivät ole hukassa. Tarvitsemme lisää tilaa sille, että saamme löytää sen, keitä oikeasti olemme. Maailma ei kaipaa enää enempää puolivaloilla toimivia lampaita.

 

 

Lähde: https://www.hs.fi/elama/art-2000005405564.html

Kommentit
  • Jani Bieck

    Mielenkiintoista ajattelua aiheesta, joka herättää paljon mielipiteitä! Mulla etenkin se pisti ajattelemaan, että kuinka paljon oikeasti menee rahaa hukkaan näihin motisaikuttajiin ja työnsä puolivaloilla tekeviin. Silloin olisi juuri hyvä etsiä itseään kuten kirjoitit, mutta ikävä kyllä kaikki työttömätkään eivät välttämättä osaa käyttää sitä aikaa hyväksi mitä heillä olisi käytettävänään vaan lamaannutaan entistä enemmän.

    26.10.2017
  • Emilia

    Kiitos jälleen! Luetutan tämän muutamalla muullakin. Sun teksit laittaa aina ajattelemaan ja tämä poisti taas hieman pintahiekkaa kiveltä joka rinnallani asustaa.

    26.10.2017
  • Jani Bieck

    Mielenkiintoista ajattelua aiheesta, joka herättää paljon mielipiteitä! Mulla etenkin se pisti ajattelemaan, että kuinka paljon oikeasti menee rahaa hukkaan näihin motisaikuttajiin ja työnsä puolivaloilla tekeviin. Silloin olisi juuri hyvä etsiä itseään kuten kirjoitit, mutta ikävä kyllä kaikki työttömät eivät välttämättä osaa käyttää sitä aikaa hyväksi mitä heillä olisi käytettävänään vaan lamaannutaan entistä enemmän.

    1.11.2017
Post a Reply to Emilia cancel reply

Add Comment
Loading...

Vastaa käyttäjälle Emilia Peruuta vastaus

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close