Tampere
30 May, Tuesday
5° C

Proakatemian esseepankki

Valttikorttina aito välittäminen



Kirjoittanut: Sanna Tahlo - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Valttikorttina aito välittäminen

 

Eilen kirjoitin ideakävelystä ja ulkoilusta, siitä ajasta, kun on aikaa ajatella. Yksi isoimmista oivalluksista viimeisimmän ideakävelyn aikana oli jälleen syvempi ymmärrys omista vahvuuksista.

Viime aikoina olemme tiimin kanssa käyttäneet aikaa ymmärtääksemme itseämme ja toisiamme paremmin. Työkaluina olemme käyttäneet muun muassa motivaatioprofiilia ja 24 luonteen vahvuutta (The 24 Character Strengths). Ymmärryksen kasvattamisen lisäksi olemme pyrkineet valjastamaan nuo vahvuudet ja motivaatiotekijät käyttöön, jotta voisimme saavuttaa niin yksilöinä kuin tiiminäkin suurimman mahdollisen potentiaalin.

Nämä aiheet ovat puskeneet minua ajattelemaan itseäni yhä enemmän ja ne ovat ehdottomasti kasvattanut itsetuntemusta entisestään. Viimeisimmän ulkoilun ja ideakävelyn tuloksena olikin seuraavaa pohdintaa.

 

Muistelen aikaa lukion ja ammattikorkeakoulun välissä, kun opiskelin aikuispuolella lähihoitajaksi. Tällä alalla tunsin vahvaa sitoutumista työhöni ja koin, että pääsin hyödyntämään vahvuuksiani ja työ haastoi minua jatkuvasti. Pääni sisällä asuu myös pieni maailman pelastaja, joten sosiaali- ja terveysalan työ tuntuu palkitsevalta ja tärkeältä. Tällä alalla tulin toimeen jokaisen asiakkaan, vauvan, lapsen, erityislapsen, erityisnuoren, nuoren, perheenjäsenen tai henkilökunnan jäsenen kanssa, vaikka työ tuolla alalla tarjosi jatkuvasti haasteita. Jälkeenpäin ymmärrän, että tuohon on vaikuttanut paljon aito kiinnostukseni ja välittäminen niitä ihmisiä kohtaan, joiden kanssa toimin. Ihan oikeasti välitin, halusin tukea ja auttaa, luotin jokaisen kykyyn kehittyä ja olin läsnä jokaisella hetkellä, olin sydämellä mukana ja uskon sen välittyneen myös heille, mikä taas loi vahvoja vuorovaikutussuhteita sekä rakensi luottamusta ja näin rakensi positiivista kierrettä.

Tuosta ajasta on vierähtänyt tovi ja työ- ja opiskelukuviot ovat muuttuneet. Olin juuri kaksi viikkoa Brasiliassa, Goianiassa valmentamassa tulevia valmentajia ja tukemassa kansainvälistä LAPASSION-hanketta alkuun. Nuo kaksi viikkoa olivat erityisen onnistuneet, palautteet olivat erinomaisia ja kehitystä tapahtui valtavasti. Tuntui, että vahvuuteni pääsivät jälleen oikeuksiinsa parhaalla mahdollisella tavalla ja opin itsekin koko ajan. Vaikka kyseessä oli eri ala kuin sosiaali- ja terveysala, niin ymmärsin, että tämänkin projektin lopputulokseen on vaikuttanut varmasti aito kiinnostukseni ja välittäminen niitä ihmisiä kohtaan, joiden kanssa toimin. Jälleen, halusin tukea ja auttaa sekä luotin jokaisen kykyyn kehittyä. Olin läsnä jokainen hetki ja mukana koko sydämellä. Lähdin Brasiliasta kotiin läksiäislahja kainalossa ja kyyneleet silmissä.

 

Vaikka onnistumiseen vaikuttaa laadukas, selkeä ja hyvin perusteltu sisältö, niin siihen vaikuttaa myös ehkä ihan yhtä paljon se, että minä olen juuri minä.

Se kuka minä olen, on minun valttikorttini.

Kun pystyy valjastamaan vahvuudet ja motivaatiot käyttöön, niin pystyy mihin vaan. Ainakin siltä se tuntuu. Ja ihan oikeasti niiden omien vahvuuksien ymmärtäminen ja käyttäminen ei ehkä ole ihan niin helppoa, mitä voisi kuvitella. Lisää oivalluksia odotellessa.

 

Julkaistu Linkedinissä 17.3.2020

https://www.linkedin.com/pulse/valttikorttina-aito-v%C3%A4litt%C3%A4minen-sanna-tahlo/

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close