Tampere
20 Apr, Saturday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Valmistuminen ja tulevaisuuden odotukset



Kirjoittanut: Jesse Niemi - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Itseohjautuvuus tuli työpaikoille, mutta kukaan ei kertonut miten sellainen ollaan
Miia Savaspuro
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Valmistuminen Tampereen Proakatemialta on jo aivan koko Projektitoimisto Kajon edessä. Henkilökohtaisesti valmistumista on tietyllä tapaa odottanut jo syksyn alusta saakka. Tiimin kanssa on koettu huippuhetkiä mm. 24H haasteen kimpussa ja syksy on ollut muutenkin liiketoiminnan kannalta yhteisesti melko hyvä. Kuitenkin uusi elämäntilanne isänä on vaikuttanut siihen, että pieni lisäaika kelloon ei olisi pahitteeksi. Varsinkin syksyn lopun valtava työmäärä yhdistettynä OneStop-liiketoiminnan pyörittämiseen ovat tehneet vuodenvaihteesta todella odottamisen arvoiset. Vaikka kuluvat kolme ja puoli vuotta ovat olleet elämäni koulu-uran ylivoimaisesti opettavaisimmat ja parhaimmat, on myös työelämässä paljon puolia, joita odottaa.

 

Lueskelin Miia Savaspuron kirjaa itseohjautuvuudesta työpaikoilla, kun mietin tulevaa työuraa ja sen edessä häämöttävää alkua. Itseohjautuvuus on yrittäjälle tärkeää, koska pitää itse tietää, mitä tehdä seuraavaksi, jotta asiat edistyvät. Itseohjauksen taidon oppimisen on oltava vaikeaa, koska itse en ole sitä vieläkään oikein kunnolla oppinut. En ennen viimeistä syksyäkään vielä ollut ymmärtänyt tarpeeksi selvästi, kuinka moniin eri asioihin minulla on aikaa. Proakatemialla projektimahdollisuuksia ja erilaisia opillisia mahdollisuuksia on jokaisen kulman takana niin paljon, että ähky tulee helposti. Moni kohtaa jonkinlaisen uupumuksen, koska mahdollisuuksiin on niin helppo tarttua. Lupautumisen jälkeen ei enää kehtaa olla tekemättä lupaamaansa, mikä voi johtaa suuriin ja raskaisiin työkuormiin. Tähän päälle tulee tietenkin vielä kaikki tiimin yhteiset asiat, kuten viikkopalaverit ja pajat. Erilaisia projektimahdollisuuksia on tarjottu akatemialla monia ja samasta päivästä on joutunut usein lohkomaan osia todella moniin erilaisiin töihin.

 

Tästä syystä yksi eniten odottamiani asioita tulevassa työelämässä on se, että pääsen keskittymään vain pariin asiaan yhden päivän tai työviikon aikana. Sekään ei haittaa Proakatemian jälkeen lainkaan, jos samaan projektiin liittyy monenlaisia erilaisia tehtäviä, kunhan päivän aikana ei tarvitse tehdä töitä monen täysin eri projektin parissa. Haluan tulevalla yrittäjän urallani keskittyä osan viikosta yhteen asiaan ja osan toiseen. Hyvä jaottelu voisi olla esimerkiksi, että maanantaista tiistaihin teen vain OneStopin töitä, joita voi olla esimerkiksi yhteistyökumppanuuksiin liittyvät yhteydenpidot ja yrityskeissien myynnit alkuvuodesta ja sesonkia kohden käytännön asiat esimerkiksi markkinoinnissa. Loppuviikon voin keskittyä pelkästään toiseen työhön, joka on suunnitelman mukaan ollut jo pitkään myyntityö. Saatan kuitenkin jatkaa ainakin hetken taksinkuljettajana vuoden vaihteen jälkeen, koska se on minulle entuudestaan tuttua, eikä pieni ”loma” töissä olisi pahitteeksi. Tällöin voin esimerkiksi tehdä pari arkipäivää OneStopin töitä, jolloin loppuviikolle jäisi muutama ajopäivä ja mahdollisesti viikonloppu yövuoro.

 

Juuri vapaus valita on toinen kovasti odottamani asia ensi vuodessa. Voin valita itse koko viikon ajalta mitä teen ja mihin haluan keskittyä. Projektitoimisto Kajon yksi viimeisimmistä pajoista käsitteli juuri valmistumisen jälkeistä elämää. Pajassa oli vieraana jo Proakatemialta valmistunut opiskelija, joka oli pajan toteuttamisen hetkellä ollut noin puoli vuotta omistajana perustamassaan osakeyhtiössä. Hän sanoi, että yksi parhaista asioista akatemialta valmistumisen jälkeen on tunne siitä, että saa hetken keskittyä vain itseensä ja niihin asioihin, jotka vievät omaa työuraa tai yritystä eteenpäin. Myös hän oli perustanut osakeyhtiönsä pienen tiimin kanssa, eli täysin yksin hän ei töitä tehnyt. Kuitenkin hän koki, että oli helpottavaa, kun Akatemialla 2,5 vuotta pyörineet tiimin yhteiset pajat, tapahtumat ja kirjapisteet eivät enää kummitelleet takaraivossa. Itsestänikin tuntuu helpottavalta, että tammikuussa ei enää tarvitse tehdä muuta kuin niitä asioita, joiden tekeminen auttaa bisnestä konkreettisesti eteenpäin. Näihin toimiin kuuluu varmasti esimerkiksi kirjojen lukemista, mutta esseen kirjoittamisen sijaan luetun voi laittaa heti käytäntöön, eikä aiheesta tarvitse kirjoittaa muistiinpanoja kummempaa.

 

Vapaudella on kuitenkin myös varjopuolensa. Jos autonomiaa on työssä liikaa, voi se Savaspuron mukaan muuttua myös ahdistavaksi (Savaspuro 2019, 46). Liiallinen vapaus siis voi aiheuttaa myös huolia työn tekemiseen. Itseohjautuvuus ruokkii suorituskeskeisyyttä, epävarmuutta ja rajattomuutta. Monet yritykset, jotka ovat rakennettu työntekijöiden itseohjautuvuuden varaan, ovat jälkikäteen joutuneet vaikeuksiin. Vaikeudet ovat johtuneet työntekijöiden kokemasta liiallisesta kiireestä ja stressistä, uupumuksesta, ilmapiirin kireydestä, tehottomuudesta ja monista muista lieveilmiöistä, joita liiallinen vapaus on aiheuttanut. Jos työ on liian vapaata ja työhön ei anneta riittävää ohjeistusta, tuntee työntekijä itsensä helposti saamattomaksi ja laiskaksi vain sen takia, ettei tiedä tarkkaan mitä ja miten hänen pitäisi työtään tehdä. (Savaspuro 2019, 42-46)

 

Onkin tärkeää alkaa enemmän kiinnittämään huomiota siihen, että liiallinen vapaus ei minullekaan aiheuta tehottomuutta ja huonoa oloa. Varsinkin jos liiketoiminta kasvaa isoksi, niin tehtäviä tulee väistämättä eteen paljon. Vaikka vapaus minua kiehtookin tällä hetkellä Proakatemian jälkeisessä elämässä, on esimerkiksi OneStopin laajennuksessa pidettävä huolta siitä, että työnteko pysyy tiiviinä yhteistyössä yhtiökumppanin kanssa, aivan kuten akatemian aikanakin. Tiivis yhteydenpito projektin asioista on omiaan saamaan aikaan velvollisuuden tunnetta ja pitämään oma rooli selkeänä. Yhdessä tekemisen avulla myös tieto yrityksen eri asioista jakautuu luonnollisesti ja on helpompi hahmottaa kokonaiskuvaa ja siten tehdä oikeita asioita.

 

Savaspuron mukaan tärkeätä on olla selkeät tavoitteet, joiden avulla kaikki tietävät mitä pitää tehdä, miksi niin tehdään ja mikä kenenkin rooli on. Selkeät tavoitteet lisäävät motivaatiota omaa työtä kohtaan. Lisäksi pitää ratkaista kuka tekee lopullisen päätöksen silloin kun kaikki eivät ole samaa mieltä. Myös psykologinen turvallisuus on tärkeä tekijä, sillä yrityksessä täytyy olla mahdollisuus tehdä myös virheitä ja puhua asioista avoimesti. Viimeinen tekijä on itseymmärryksen lisääminen. On tärkeää tietää, mitkä yhdessä jaetut arvot ovat ja mikä niidenkin toteuttamisessa on oma rooli. On tärkeää keskustella siihen, mihin yhdessä pyritään ja millaisia uskomuksia ihmisillä on tulevasta. (Savaspuro 2019, 49)

 

Lopullinen tavoite itsellä tulevaisuudesta on kasvattaa OneStop-liiketoiminta niin suureen mittakaavaan B2B-liiketoiminnan kautta, että se tuottaa tulosta tarpeeksi koko vuoden palkkojen saamiseksi ja elämän ylläpitäjäksi. On tärkeää tehdä liiketoiminnan seuraaville vuosille selkeät tavoitteet ja jakaa tehtävät tarkoituksenmukaisesti, jotta tavoitteet saavutetaan mahdollisimman tehokkaasti. Tavoitteista pitää puhua OneStopin sisällä hyvin avoimesti, jotta ymmärrys oman tekemisen merkityksellisyydestä säilyy. Koska renkaanvaihto ja kausisäilytys ovat sesonkibisnes, on firman sisällä oltava ymmärrys myös toisen muista töistä ja mielenkiinnon kohteista. On tärkeää olla kartalla siitä, mitä kaikkea muutakin toinen haluaa mahdollisesti kausibisneksen ohella tehdä.

 

Lopulta odotan eniten tulevasta työurasta sitä, että saan jälleen uudenlaista näkökantaa työelämästä ja siellä olevista yrityksistä, työntekijöistä, johtajista ja yhteyshenkilöistä. Proakatemia on muuttanut niin montaa vanhaa päässäni ollutta ajattelutapaa uuteen uskoon, että on mielenkiintoista päästä tarkastelemaan työelämää täyspäiväisesti monella tapaa muuttuneena ihmisenä. Monet Proakatemian mallit ovat sellaisia, että niistä voi pitää kiinni jatkossakin. Päällimmäiseksi jää kuitenkin mieleen se flow, joka ”aksun” käytävillä näkyy aina kun siellä käy. Kumpa siitä flow:sta saisi ainakin osan mukaansa.

Kommentoi