Pääsin harjoittelemaan valmentamista Tiimimestareiden kolmannella jaksolla, jonka teemana oli asiakkuudet. Tilanne oli yllättävä, koska tällä kertaa pikkutiimit ja niiden valmentajat eli lillat (lilla treenare) valittiinkin vasta keskiviikkona lähijakson jo alettua. Aiemmin lillat on valittu edellisten jaksojen lopussa ja lillat ovat voineet olla yhteydessä omaan pikkutiimiinsä ennen varsinaisen jakson alkua. Valmennuksen ideaan kuuluu, että pikkutiimit ovat joka kerta erilaiset, jotta päästään työskentelemään ja keskustelemaan eri ihmisten kanssa. En siis ollut lainkaan valmistautunut valmentajan rooliin. Toki tiesin, että jossain kohtaa lillavuoroni tulee, mutta rehellisesti sanottuna en ollut harkinnutkaan lillaksi ryhtymistä tällä kertaa. Asiakkuusjakson tienoilla oli epätavallisen paljon muuta mietittävää projekteihin liittyen, joten ylipäätään valmistautuminen kolmen päivän valmennusjaksoon jäi vähäiselle.

Tämä jakso oli vielä siinäkin mielessä erilainen kuin aiemmat, että keskiviikon aloitus oli vauhdikas ja hämmentävä. Ennen pienryhmiin jakautumista ja lillojen valintaa saimme toimeksiannon oikealta asiakkaalta. Edessä olikin siis aivan erilainen tiimimestarit-kerta kuin kaksi aiempaa. Ryhmiin muodostuminen alkoi yhtäkkiä ja minua ehdotettiin lillaksi. Totta kai otin tehtävän vastaan uteliaana. Olin hämmentynyt, vähän kauhuissani mutta aika pian myös innoissani. Turvaa toi se, että ystäväni Anniina, joka on samassa Tiimimestarit-ryhmässä, ryhtyi myös yhden ryhmän lillaksi. Olimme yhdessä haasteen kanssa, jee! Tiimimestareihin nimittäin kuuluu, että lillat tekevät päivien ajan yhteistyötä ajatuksia vaihtaen ja valmennuksen kulkua suunnitellen yhdessä koko ryhmän kahden valmentajan kanssa.

Mikä Tiimimestarit-valmennus on?

Tiimiakatemia Global valmentaa tiimivalmentajia erilaisiin ympäristöihin ja Tiimimestarit-ohjelma on yksi heidän tarjoamistaan valmennuksista. Tiimimestarit-valmennuksen asiakkaat voivat olla esimerkiksi opettajia, yrittäjiä, johtajia, kouluttajia ja tiiminvetäjiä, jotka kaipaavat valmentavia taitoja omassa työssään. Tiimimestari-ohjelma on valmennus, jossa opitaan käytännössä kokeillen. Tiimioppimisen idea ja valmentamisen taidot tulevat tutuksi omien kokeilujen, pienryhmien keskusteluiden, lukemisen ja tiedon jakamisen kautta. Ohjelma koostuu orientaatiopäivästä sekä viidestä – kuudesta kolmen päivän jaksosta, joista jokaisella on oma teemansa. Toteutustapakin voi vaihdella. Teemat ovat vain otsikoita – sisältö määräytyy sen mukaan, millaiseksi osallistujat sen luovat. Valmennuksista sanotaankin ”opit sen, mikä on juuri silloin tärkeää oppia”.

Oppimismalli onkin proakatemialaisille erittäin tuttu, käytännössä päivät koostuvat pajamaisista dialogihetkistä ja synnytyksistä. Proakatemialaisia pyydetäänkin Tiimimestareihin mukaan jakamaan osaamistaan tiimityöskentelystä, sillä muut osallistujat tulevat usein ympäristöistä, joissa tämän tyyppinen kouluttautuminen on uutta. Monet voivatkin säikähtää, kun Tiimimestareissa ei anneta selkeitä raameja, oikein tai väärin -vastauksia eikä aiheita luennoida, vaan kaikki kumpuaa osallistujista itsestään.

Valmennuksissa jakaudutaan usein 4–6 henkilön pikkutiimeihin, joissa vietetään koko kolme päivää keskustellen. Toki jaamme dialogin antia myös koko 20 hengen ison tiimin kesken. Jaksoon kuuluu aina myös synnytys. Tällä kertaa se oli asiakkaalta saatu toimeksianto, aiemmin tehtävänämme on ollut synnyttää tiimin keskustelujen pohjalta juuri sitä, mikä meille on tuntunut tärkeältä jakson teemaan liittyen. Teemoista meillä on ollut jo oppiminen ja johtaminen. Nyt vuorossa oli asiakkuudet ja seuraavaksi käsittelemme innovointia ja brändiä. Viimeinen teema on oman valmentajakaraktäärin luominen.

”Tiimi on yksilön oppimisen väline. Yhteinen kokemuksien ja oppimisen jakaminen kasvattaa yksilön osaamista.” – Tiimiakatemia Global

Asiakkuusjaksoa reflektoidessa koko Tiimimestarit 114 -tiimin kanssa huomattiin hauska kehitys, kun ensimmäisellä jaksolla vielä moni kaipasi selkeitä diaesityksiä ja toimintaohjeita, ja nyt, kun saimme asiakkaalta toimeksiannon, tuntui se liian rajatulta ja tylsältä. Vapaa dialogi oppimisen keinona on vienyt mukanaan!

Miten tiimimme suoriutui? Miten minä suoriuduin?

Aluksi ajattelin, että haittaakohan, kun en ole yhtään suunnitellut valmennustyyliäni tai toimintatapoja ryhmällemme. Aika nopeasti kuitenkin ymmärsin, että onpa hyvä, etten tehnyt niin. Oli oikeastaan helpottavaa, etten ollut luonut itselleni paineita tai odotuksia lillan rooliin. Valmentaja harvoin pystyy muutenkaan ennustamaan uuden tiimin keskusteluja tai dynamiikkaa etukäteen, joten suunnitelmat ja toimenpiteet on aina keksittävä lennossa tilanteen mukaisesti. Jos koittaa mennä tietyllä kaavalla, se voi rikkoa tiimin luontaista tapaa toimia.

Kun toimeksianto oli kuultu ja tiimit jaettu, jäimme lillojen ja valmentajien kanssa hetkeksi juttelemaan keskenämme. Tiimini pääsi hetkeksi vaihtamaan kuulumisia ilman minua ja kun tulin paikalle, aistin heti, että nyt ei ole kovin tyytyväistä porukkaa paikalla. Aloitin keskustelun sillä, että käytäisiinkö vähän tunnelmia läpi tuosta aloituksesta. Kerroin itsekin, että on aika sekavat fiilikset, kun alku oli niin yllättävä. Tiimiläiset kertoivat rehellisesti, että fiilis on toimeksiannosta ja alun sekavuudesta johtuen pettynyt. Odotukset olivat olleet aivan erilaiset aiempien jaksojen perusteella ja nyt tiputtiin odotusten kanssa korkealta. Tiimiläiset olivat odottaneet rauhallista dialogia asiakkuuksista, sillä asiakkaat ovat aiheena niin mehevä ja tärkeä, että keskustelua ja kokemusten vaihtoa oli odotettu innolla. Kiitin rehellisyydestä ja ehdotin, että mitäpä jos unohtaisimme toimeksiannon hetkeksi kokonaan. Ratkaisun esittely olisi vasta seuraavana iltapäivänä eli meillä oli vielä paljon aikaa. Niinpä aloimme keskustella asiakaspalvelusta, omista kokemuksistamme asiakkaina ja asiakaspalvelijoina sekä kerroimme lukemistamme kirjoista asiakkuuksien johtamiseen liittyen.

Keskustelu lähti hyvin käyntiin ja tutustuminen toisiimme tapahtui aika huomaamattakin. Jaoimme kokemuksiamme ja näkemyksiämme ja saimme huonon fiiliksen karisteltua pois. Eniten harmistuneetkin saatiin hienosti imaistua dialogiin eikä alun pettymyksestä ollut tietoakaan. Olin niin iloinen! Varovasti päivän lähestyä loppuaan ehdotin keskustelun siirtämistä lähemmäs toimeksiantoa. Ideoita olikin jo syntynyt ja pääsimme hyvään alkuun. Lopussa tuli vielä vähän sekoilua siitä, teemmekö synnytyksen muiden ryhmien kanssa yhdessä vai itseksemme. Pienikin sekavuus lannisti taas tunnelmaa ja päivän päätteeksi jäi aika jännittävä olo itselleni. Mietin, mitäköhän tiimini tuumaa. Olisinko voinut olla itse selkeämpi tai vetää mutkia suoremmiksi.

Seuraavana päivänä kuulin taas, että toimeksianto harmittaa muutamia edelleen ja he olivatkin siksi hiljaisempia kuin muut tiimissä. Jatkoimme kuitenkin ideointia ja ratkaisumme kirkastamista keskustellen. Pikkuhiljaa saimme koko tiimin innostumaan ja rakentamaan esitystä yhdessä. Jokainen löysi tiimistä omanlaisen paikkansa. Motorolassa puhuimme siitä, kuinka hyvältä oli tuntunut, kun oli saanut olla rehellinen tunteistaan, keräillä itseään muiden nähden ja sitten ottaa omanlainen, itselle sopiva rooli tiimissä. Olin valtavan onnellinen kuunnellessani tätä keskustelua. Todellisuudessa tiimimme oikeastikin toimi todella tasapainoisesti ja kaikki antoi panoksensa.

Yksi tiimiläinen oli pohtinut, oliko hän ottanut liikaa liiderin roolia tehtävässä, mutta kertoi, että aiemmin oli joutunut piilottelemaan sitä puolta itsestään. Minä taas olin ollut innoissani, että johtajuus oli kummunnut tiimistä ja että olin osannut antaa sille tilaa. Se nimenomaan oli toiveeni ja tavoitteeni valmentajana. Inhoan ajatusta, että lillan pitäisi johtaa tiimiä tai päättää seuraavista stepeistä. Valmentajan tehtävä on saada tieto ja ideat kumpuamaan tiimistä. Tiimini oli siitäkin iloinen, että olin ainoa, joka oli toimeksiannon antaneen organisaation ulkopuolinen, sillä he muut työskentelevät itse kyseisessä organisaatiossa. Ei haitannut ollenkaan, etten tiennyt organisaatiosta mitään vaan nimenomaan sain kysymyksilläni heräteltyä tiimiä uusista näkökulmista. Vaikka olin tiimin lilla, sain olla tiimissä tasavertainen jäsen. En jättäytynyt vain valmentajan rooliin sivummalle enkä kohonnut tiimin yläpuolelle johtamaan. Teimme oikeasti hyvää tiimityötä.

Rauhallisuus loi tilaa keskustelulle ja toi turvaa

Tiimi kehui, että osasin oikeissa hetkissä tehdä oikeanlaisia toimenpiteitä. Näistä esimerkkinä oli hetki, jolloin muut meinasivat hermostua ja käyttää liikaa aikaa esityksen yksityiskohtiin, jotka eivät olleet kokonaiskuvan kannalta tärkeitä. Ohjasin keskustelua ja tekemistä reippaasti, mutta kannustavasti eteenpäin. Osasin kuulemma antaa tarpeeksi tilaa hiljaisuudelle, mutta myös ruokkia keskustelua eteenpäin. Sain palautetta tiimiltäni positiivisesta, energisestä ja rauhallisesta olemuksestani. Aito positiivisuuteni oli auttanut alun harmituksesta yli. Minulle erittäin opettavainen palaute oli se, kun tiimi kertoi, että innostunut, mutta rauhallinen tapani olla, johti siihen, että keskustelua syntyi. Oivalsin tämän kuullessani paljon Apajasta. Välillä tunnelma on hiljainen, mutta ei levollinen. Syvällistä keskustelua ei synny, jos sen äärelle ei aidosti pysähdytä tai jos sitä kohtaan ei ole kiinnostusta. Apajassa on vaikea luottaa, halutaanko minua oikeasti kuulla tai säilyykö keskustelussa halu ymmärtää ja kunnioittaa.

Tiimimestareissa rauhallisuuteni kuulemma loi tiimiin turvaa. Vaikka synnytyksemme esityksen viimeistely venyi ihan viimeiseen minuuttiin asti, tiimi sanoi, että kiire ei tuntunut kiireeltä, koska tilanteessa säilyi rauha. Toki valmentajana ajan lähestyessä loppua pohdin kovasti mielessäni, pitäisikö tässä nyt tehdä jotain toimenpiteitä, kun emme olleet kerenneet harjoitella esitystä läpi ja kohta asiakas on jo paikalla. Viimeiset hetket esityksen viilaamisessa sujuivat kuitenkin hyvin ja saimme upean esityksen luotua. Tiesin, että tunnemme synnytyksemme hyvin ja osaamme aivan varmasti esitellä sen luontevasti. Luotin tiimiimme ja tuotokseemme täysin. Esitys sujui valtavan hienosti ja koko tiimi kertoi olevan tyytyväinen tulokseemme. Olimme myös itse aidosti innoissamme ratkaisustamme. Puhuimme siitä, että olimme saaneet ratkaisuumme hienosti sisällytettyä kaiken keskustelemamme selkeästi. Minusta se oli mahtava palaute koko tiimille! Pohdin kuitenkin, olisiko minun pitänyt muistuttaa asiakkaan roolista enemmän ja ohjata tiimiä tarkastelemaan toimeksiantoa laajemmin. Nämä ovat hyviä oppeja tulevaa varten.

Tällä kerralla oma persoonani pääsi parhaiten esiin, ja muutkin huomasivat sen. Olin oma itseni ja sainkin ehkä juuri siksi tästä jaksosta eniten irti tähän mennessä. Aiemmilla kerroilla on toki ollut oivaltavia keskusteluja ja kiinnostavia ihmisiä, mutta tällä kerralla pikkutiimiimme syntyi luottamus ja turvallinen ilmapiiri. Aiemmin olen vähän himmaillut itseäni, koska en ole tuntenut oloani niin varmaksi. Aiemmissa ryhmissä joku on ehkä huomaamattaan korostanut sitä, että minä olen nuorin ja vielä opiskelija. Se on ärsyttänyt. Minuun on aiemmin kohdistettu ennakko-oletuksia ja ärsyttävintä on se, etten ole osannut antaa siitä palautetta tai sivuuttaa kommentteja. Muut osallistujat ovat noin 30–50-vuotiaita työssäkäyviä, jotka työskentelevät esihenkilöinä tai kouluttajina asiantuntija-alalla.

Minulla on sellainen tunne, että tällä kokemuksella lillana, on minuun vielä paljon suurempi (positiivinen) vaikutus kuin vielä tajuankaan. Oli voimaannuttavaa kuulla pikkutiimini palautetta perjantaina, kun reflektoimme kuluneita päiviä. Totta kai olin keskiviikko- ja torstai-iltoina pohtinut, miten olen roolissani suoriutunut, onko jotain jäänyt minulta huomaamatta tai olenko ollut tiimin mielestä liian taka-alalla. Olin aidosti yllättynyt ja kiitollinen, kun sain kuulla tiimini kokemuksia minusta valmentajana. Olen valtavan kiitollinen, että sain olla lilla juuri tälle pikkutiimille ja että osasin valmentaa omalla tavallani ja luotin itseeni.

Meinasi itku tulla (itkusta ei ehkä kukaan ylläty minut tuntien…), kun tiimiläiseni sanoivat ”minulla kävi onni, että sain juuri sinut lillaksi” ja ”sain sinulta paljon vinkkejä omaan tulevaan lillan rooliini, kiitos”. Olin ihmeissäni, kiitollinen ja onnellinen. Jännitin onnistumistani yllättävän paljon, siksi tämä kokemus merkitsi niin paljon.

Kiinnostus valmentamiseen kasvoi. Ja ennen kaikkea kasvoi usko itseeni valmentajana. Jään pohtimaan, mitä haluan valmentajana seuraavaksi harjoitella. Ainakin aion kokeilla valmentavaa tyyliä enemmän Avara-leiriä johtaessani. Opittavaa on vielä paljon, ja sehän onkin parasta, että saan olla jatkuvasti omalla oppimisen matkallani.

Rupesin jopa pohtimaan, kiinnostaisiko valmentaminen minua työnä joskus…