Miltä kuulostaisi elämä mukavuusalueen sisällä, paikkakunnalla nimeltä Sitkula? Haluaisitko jäädä asumaan mukavaan, tuttuun ja turvalliseen ympäristöön vai haluatko lähteä tavoittelemaan jopa villeimpiä unelmiasi Voittokylään? Thomas Erikson kirjassaan Vastoinkäymiset ympärilläni (2020) kuvailee Sitkulaa, sekä Voittokylää eräänlaisina paikkakuntina, jotka olemme luoneet oman päämme sisälle.

Sitkula on saanut nimensä sanoista ”Sit ku” eli ”Sit ku minä olen tarpeeksi rikas niin, sit ku pomo maksaa parempaa palkkaa, sit ku löytyy sopiva työ, sit ku sitä, sit ku tätä.” Ajatus siitä, että vielä ei ole aika tarttua toimeen vaan on viisaampi vain odottaa jotakin, kenties parempaa elämäntilannetta tai aikaa? Milloin on parempi aika? Parempaa aikaa ei koskaan tule, eikä odottelemalla kulu kuin kallisarvoinen elämäsi. Aina löytyy joku selitys miksi ei olisi vielä oikea aika kouluttautua unelma ammattiin tai perustaa kauan haaveilemaasi yritystä. Todellisuudessa saatat inhota työtäsi, pomoasi tai ammattiasi, mutta asialle ei tehdä mitään. Mietitään vain että ”paskan määrä on vakio, elämä nyt on vain tällaista, minkäs minä sille mahdan.”

Sitkulassa asutaan hyvä maineisella kadulla, kadun varrella kaikki asuvat samanlaisissa taloissa ja ajavat suht samanlaisilla autoilla. Auta armias, jos naapuri on ostanut uuden mersun niin päiväsi on takuuvarmasti pilalla. Onneksi kumminkin pian uskottelet itsellesi, että mersu on ostettu luotolla ja lainaa maksetaan vielä seuraavat viisitoista vuotta. Kyse ole missään nimessä siitä, että naapuri on päässyt rikastumaan bisneksissään. Jos kyse olisi kumminkin siitä, että naapurin pienyritys olisi ottanut siivet alleen ja tuottanut tulosta voit huokaista helpotuksesta, sillä tiedät naapurin muuttavan pian Voittokylälle. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Voittokylä on taas paikka, missä on tilaa kaikille mahtaville liikeideoille, kauniille asunnoille ja elämännälkäisille tyypeille. Siellä toinen auttaa toistaan, eikä juoruilulle ole sijaa. Voittokylässä asuvilla on selkeät tavoitteet elämässä ja niitä kohden mennään päämäärätietoisesti. Voittokylä ei tarkoita paikkaa, mihin vaikeudet ei löydä, vaan nimenomaan paikkaa missä niistä selvitään askel kerrallaan. Yhdessä tekeminen, kannustaminen ja positiivinen asenne kantaa pitkälle kun ikävät ajat koittavat. Kirjassa korostetaan, ettei ole mitään väärää asua Sitkulassa, todennäköisesti asiat ovat ihan hyvin ja elät juurikin oman mukavuusalueesi sisällä. Se on ihan ok, jos olet itse tietoisesti halukas asumaan siellä. Kirjassa silti korostetaan vahvasti, ettei kehitystä tapahdu, jos jäät Sitkulan kylänraitille kulkemaan omia jalanjälkiäsi. (Erikson 2020, 135.)

Kirja herätti minussa jopa ärsytystä, koska tajusin että olen itsekin asunut aikaisemmin Sitkulassa ja edelleenkin varaan sieltä hotellihuoneen silloin tällöin. Sitkulan hotelleissa on vaan se huono puoli, että kaikkien hotellien sängyt niin mukavia ja pehmeitä, että huomaamattaan siellä on viettänyt pari kuukautta.

Rupesin tarkastelemaan omaa elämääni ja mietin väistämättäkin, miksi välillä lamaannun? Olen viettänyt viimeiset pari kuukautta pääsääntöisesti Sitkulassa, välillä omasta tahdostani. Olen kokeillut tällaista ajanjaksoa, missä en rehki joka suuntaan hikihatussa vaan saisin aikaa ajatuksille ja pohdinnalle. Tarkoituksena oli keskittyä opintoihin, miettiä mahtavia liikeideoita ja tehdä jotakin erilaita mitä ennen. En siltikään ole merkittävästi edistynyt opinnoissani tai saanut lähinnä mitään järkevää aikaiseksi. Palautan tämän esseenkin viime tingassa, vaikka minulla olisi ollut vaikka kuinka paljon aikaa ja mahdollisuuksia kirjoittaa tämä. Aloitin englannin kurssin tammikuussa Tamkilta siinä toivossa, että palauttelen englantia mieleeni ja opin uutta, mutta joka kerta kun tehtävät pitäisi palauttaa kiroan, että miksi helkutissa otin tällaisen kurssin. Pärjäsin ihan hyvin englannin kielen taidollani, vaikka olen surkea kieliopissa. Kuka sitä kielioppia mihinkään edes tarvitsee, eikö se ole tärkeintä, että tulee ymmärretyksi?

Heräsin todellisuuteen ja jouduin ihan miettimään, mikä oli se syy, miksi aloitin kurssin. Halusin nimenomaan oppia kieliopin ja koin sen hyvin tärkeäksi. Olenko tosiaan niin syvällä Sitkulan perämetsässä, että kerkesin kahdessa kuukaudessa keksiä miljoona syytä miksi minun ei tarvitse suorittaa kurssia kunnolla?

En ole vielä kokenut tätä ajanjaksoa kovin tuotteliaaksi itselleni, enkä ole varsin pitänyt tästä. Koen, että olen persoona, joka tarvitsee sosiaalisen, iloisen ja inspiroivan ympäristön missä puhkean kukkaan. Minusta tuntuu, että olen vähän vaipunut omanlaiseen koomatilaan, missä päivät ovat samanlaisia ja työntäytteisiä, mutta en silti saa mitään aikaiseksi. Luulin, että tarvitsen tällaisen oman ajan itselleni, mutta olen vaan koko ajan entistä väsyneempi ja laiskempi, mitä enemmän aikaa kuluu. Olen todellakin pelkästään omalla mukavuusalueella ja voin kertoa, että siellä ei nimittäin tapahdu mitään kertomisen arvoista!

Nyt tämän esseen myötä pakkaan tavarani, päätän lomani Sitkulan miellyttävässä hotellikompeksissa ja lähden pikkuhiljaa kevätauringon paistaessa tallailemaan kohti Voittokylää. Voittokylässä tiedän onneksi törmääväni moneen elämännälkäiseen aksulaiseen, joten moikataan kun tavataan!

LÄHDETIEDOT

Erikson,T (2020). Vastoinkäymiset ympärilläni. Helsinki: Atena Kustannus Oy.