Tästä tulee hyvä päivä! Nämä olivat ajatukset, joilla nousin sängystä tähän päivään ja olen pyrkinyt viimeisien viikkojen aikana nousemaan yhä useammin. Ennen ja valitettavasti myös joinain aamuina viimeisten viikkojen aikana tapana on kuitenkin ollut torkuttaa herätyskelloa viimeiseen asti ja miettiä miten selviän tästäkin päivästä.

”Ainoa asia, jota tässä elämässä pystyy hallitsemaan, on omat ajatukset”

Näin toteaa norjalainen mentaalivalmentaja Eiriks Berstand Larsen kirjoittamassaan kirjassa Paras. Larssen on koulutukseltaan upseeri, laskuvarjojääkäri ja taloustieteilijä, joka on kulkenut mielenkiintoisen tien matkallaan Norjan ”johtavaksi” mentaalivalmentajaksi. Hän on valmentanut niin huippu-urheilijoita kuin yritysjohtajiakin ja koonnut nyt oppinsa yhteen opukseen, josta jokainen voi imeä boostia omaan arkeensa ja matkaansa kohti tavoitteita. Vaikka kirjassa ei sinänsä ole mitään uutta ja sen amerikkalaistyylinen kerronta kehuineen menee välillä yli, kolahti se itselle isosti ja sai puhkumaan ihan uudenlaista tekemisen intoa. Tähän syynä ehkä kirjan loistavat käytännön esimerkit Larssenin omista asiakkaista, joista kirjassa esiintyy esimerkiksi hiihtäjä Petter Northugia ja yritysmaailman isoja pamppuja.

Minun käsiini kirja tippui täysin pyytämättä, yllättäen ja juuri oikeaan aikaan. Olin oikeastaan jo useamman kuukauden ajan kahlannut arkea läpi sakeassa sumupilvessa vaellellen ilman päämäärätietoisuutta ja tekemisen meininkiä. Yhtenä harmaana tiistai iltana, kun olin viemässä pyyteettömästi supertalkkarin viitta päällä akatemian palautuskirjoja kirjastoon, koin kuitenkin ”valon”. Kirjoja palautellessa on tullut yleensä vähän vilkuiltua, että mitä akatemialla oikein mikäkin viikko luetaan, etsien löytyisikö sieltä jotain myös omaan lukulistaan. Eirik Beitrand Larsenin kirjoittama Paras kiinnitti huomioni varmaankin itseäni varsin hyvin kuvaavan nimen takia ja takakannen luettuani olin varma, että tässä on lääke sumupilvien karkoittamiseen.

Kirja jakautuu melko selvästi kahteen eri osaan, joista ensimmäinen puolikas käsittelee arkipäivän elämän jalostamista tavoitteita palvelevaksi. Ennen kuin tähän voidaan kuitenkaan mennä, täytyy itselle muodostaa motivoiva ja tunteisiin vetoava mieluummin liian iso kuin pieni tavoite. Kun tämä tavoite, ja välitavoitteet on hahmoteltu, voidaan lähteä vaikuttamaan helpommin myös arkisiin valintoihin, jotka ajavat kohti tätä tavoitetta. Päivittäisistä valinnoista kertyykin ajan mittaan se ero, jolla voittajat ja häviäjät eroavat toisistaan. Luenko kirjaa vai katsonko tv:tä? Otanko työvuoroja vai menenkö kehittämään ammattitaitoani viikonlopuksi kurssille? Aloitanko kokeeseen valmistautumisen nyt vai myöhemmin? Käytänkö vapaa-aikani pelaamalla pleikkaria vai urheilemalla? Kysymyksiä joihin pitäisi olla helppo vastata, jos vain päämäärä on tiedossa. Jos on ongelmia valinnan kanssa, voi päätöksentekoprosessia vauhdittaa muuttamalla kysymyksen asettelua seuraavalaisesti: Tuntuuko tunnin jälkeen paremmalta seistä suihkussa lenkki tehtynä vai kiroilla sohvan nurkassa viiden pelin tappioputkea änärissä? Niin, aivan. Pikavoiton ottaminen ei yleensä pitkässä juoksussa ole kovinkaan palkitsevaa oli sitten kyseessä arki, työelämä tai urheilu. Ensin on kuitenkin tiedettävä mitä haluaa. Silloin valinnat eivät tunnu uhrauksilta ja toistuessaan niistä tulee tapa. Suunnitelmallisuus tai aikaisin herääminen eivät ole raskaita pakollisia elementtejä arjessa, kun ne ovat muotoutuneet tavoiksi ja palvelevat sinua matkalla kohti päämäärää.

Tavoitteen asettelu ja siihen tehtävä määrätietoinen työ valintojen kautta päivittäin ei itselle ole sinänsä entisenä urheilijana mitään uutta, mutta kirjaa lukiessani tajusin, ettei minulla opiskelujen aikana ole ollut mitään selvää ja kirkasta tavoitetta mitä kohta mennä ja tehdä näitä arkisia valintoja. Unelmia ja tavoitteita kyllä ollut mutta rehellisesti sanottuna päivittäiset valinnat eivät ole ajaneet näitä tavoitteita kohti. Kirja saikin pohtimaan, onko nämä unelmat ja tavoitteet olleet sitten oikeastaan niin mielekkäitä ja sisäisen motivaation synnyttämiä kuin ehkä olen itselle ja muille koittanut uskotella. Ehkä eivät. Vai onko ongelmana sittenkin ollut tavoitteen epämääräisyys ja selvien välietappien puuttuminen tavoitteen asettelusta? Minulta on puuttunut selvä konkreettinen runko ja suunnitelma, jota seuraamalla voin tavoitteen joskus saavuttaa. Mitä minun pitää osata? Mitä osaan jo nyt ja missä minun pitäisi parantaa? Mitä minun pitäisi harjoitella aivan erityisesti? Nämä ovat muutamia apukysymyksiä joidenka avulla tavoitetta kohti määränpäätä on helpompi lähteä viitoittamaan ja jotka ainakin itselleni selkeyttivät kuvaa siitä missä nyt mennään.

Kirjan toisessa puolikkaassa keskitytään hyvän suorituksen tekemiseen ja oikeanlaisen moodin löytämiseen. Larssen pitää keskeisenä työvälineenä ja avaimena hyvään suoritukseen visualisointia. Hän kehottaa visualisoimaan suorituksen esimerkiksi myyntitapaamisen monta kertaa etukäteen ja käymään läpi mahdollisimman kattavasti kaikki eri tilanteet mitä tapaamisessa voi tulla vastaan ja minkälainen olotila onnistuneen tapaamisen jälkeen sinussa on. Olen käyttänyt visualisointi tai ehkä paremmin mielikuvaharjoitteluna tunnettua työkalua aikaisemmin esimerkiksi johonkin tärkeään suunnistuskilpailuun valmistautuessa. Olen pyrkinyt kuvittelemaan miltä minusta tuntuu, kun saan kartan käteeni ja miten esimerkiksi toimin, jos kadotan itseni hetkeksi kartalta. Miltä tuntuu, kun juoksen maalisuoraa onnistuneen suorituksen jälkeen. Näiden avulla olen onnistunut purkamaan turhia pelkotiloja ja olemaan pelkäämättä epäonnistumista kilpailuissa. Tämäkin työkalu on ollut minulla olemassa mutta yhtä hyvin tätä voisi käyttää esimerkiksi puheisiin valmistautuessa, joita tulee kyllä jännitettyä turhankin kanssa. Esimerkiksi puhetta valmistellessa voisi mielikuvissa mennä siihen tunteeseen, kun esitelmä olisi sujuvasti pidetty ja astelisin lavalta takaisin omalle paikalleni aploodien saattelemana. Tätä kautta voisi edeltävänä päivänä keskittyä stressaamisen sijasta valmistautumiseen.

Toinen työkalu mikä itselle kirjassa osui oli voimalauseet ja suoritukseen vaikuttaminen päänsisäisellä puheella. Larssen toteaa kirjassaan mielestäni osuvasti, että itseluottamus perustuu siihen mitä ihminen itselleen päivittäin puhuu. Jos otetaan vaikka esimerkkinä näiden esseiden kirjoittaminen, niin kovin hedelmällistä ja kirjoittamista edistävää toimintaa ei ole ajatteleminen siitä, että en osaa kirjoittaa yhtään ja ettei tästä mitään tule. Silloin ei todennäköisesti meinaan tulekaan. Sen sijaan ajattelenkin, että olen hyvä tehokas kirjoittamaan ja saan aikaan hyvää sekä sujuvaa tekstiä. Auttaa ihan oikeasti. Kokeile vaikka. Hyvänä esimerkkinä kirjassa nostetaan myös itselle tyypillinen ”teen kaiken aina viime tingassa” – lausahdus. Jos tätä tuppaa sanomaan ja ajattelemaan näin niin todennäköisesti myös jatkossakin toimii näin. Muutetaankin tämä siis muotoon ”teen kaiken aina hyvissä ajoin ” ja mahdollisesti näin alkaa myös tapahtua. Ainakin edellytykset tälle ovat paljon paremmat.

PARAS on kirja, joka pitäisi lukea aina tietyn väliajoin ja varsinkin silloin kun tuntuu, ettei asiat etene. Ainakin itselle kirja toimi voimaannuttavana kokemuksena ja sai aikaan fiiliksen, että pystyn oikeastaan mihin vain. On kuitenkin myönnettävä myös se, ettei tämä olotila ole kovinkaan pysyvä, jos sen säilyttämiseksi ei tee mitään.  Tärkein koppi kirjassa olikin ehkä tuo oman pään sisällä käytävä keskustelu ja sen merkitys päivien kulkuun ja itseluottamuksen rakentamiseen. Myös tavoitteiden kirkastamisen tärkeys tasaisin väliajoin sekä niiden mukaan eläminen päivittäisissä valinnoissa konkretisoitua tässä kirjassa hyvin. Silloin kun nimittäin tietää mitä kohti on menossa, selviää myös vaikeiden jaksojen läpi paremmin.

”Menestyneet ihmiset (kuten Winston Churcill, Kennedy, eri urheilijat) ovat aivan tavallisia ihmisiä kuten kuka tahansa meistä. Se mikä erottaa heidät on heidän tapansa ajatella.”

Eirik Bertrand Larsen – Paras