Viime aikoina olen kamppailut aiheen kanssa, että mikä minua kiinnostaa. Mitkä ovat vahvuuteni ja mihin niitä käytän? Onko minulla edes vahvuuksia ja miten löydän ne? Mitä haluaisin tehdä ja mitä edes uskaltaisin lähteä tekemään? Miksi en ota vastaan edessä oleviani mahdollisuuksia vaan pelkään lähteä yrittämään?

Itsekriittisyys esteenä

Nenonen (2020, 108) esittää kirjassaan kysymyksen, että mitkä näet ominaisimpina piirteinä itsessäsi ja ovatko ne vahvuuksia vai heikkouksia? Perinteisesti itsekriittisenä ihmisenä ensimmäisenä nousee ylös omat heikkoudet. Suurimmalla osalla ihmisistä on tapana keskittyä enemmän negatiivisiin asioihin kuin positiivisiin.

Olen aina ollut itsekriittinen. Aina kun saan kiitosta, en pysty ottamaan sitä vastaan. Pyrin jatkuvasti etsimään kehityskohteita ja miettimään miten olisin voinut toimia paremmin jossain tilanteessa. En muista milloin olisin ollut tyytyväinen täysin suoritukseeni. Nenonen (2020, 151) kertoo kirjassaan, että hän oli aina ajatellut, että menestymiseen tarvitaan itsekriittisyyttä. Voin samaistua tähän.

Itsekriittisyyteni estää minua ottamasta tilaisuuksia vastaan. En uskalla tehdä mitään muuta, kuin sitä missä tiedän olevani hyvä. Vaikka minulta saattaisi löytyä halua oppia joku asia tai halua vain päästä kokeilemaan jotain työtehtävää niin en uskalla. On ihmeellistä, kuinka oma päämme voi estää meitä tavoittelemasta unelmiamme.

Emme kuuntele kriittistä puhetta muilta, puutumme siihen ja huomautamme siitä heti. Kumminkin olemme itsemme pahimpia vihollisia mollaten itseämme vuosia putkeen ja arvostellen omia tekemisiämme. Puhumme kriittisesti itsellemme, koska yritämme pysyä loitolla ikävistä asioista ja emme halua kokea epämukavia tunteita uudelleen. Yritämme suojella itseämme pettymyksiltä. Itsekritiikki estää toteuttamasta meitä asioita, koska pelkäämme epäonnistumista. Emme uskalla yrittää sitä mistä haaveilemme. (Nenonen 2020, 152.)

Miten eroon itsekritiikistä?

Olen aina tiedostanut itsekriittisyyteni ja itseni rankaisemisen, mutta tänä syksynä olen huomannut, että se on pidätellyt minua tekemästä asioita ja olen halunnut alkaa toimimaan sitä vastaan. Tutkimusten mukaan itsekriittisyys myös aiheuttaa kehossa stressitilan. Itsekritiikki nostaa stressihormonitasoja aktivoi aivoissamme samat uhkakeskukset, jotka aktivoituvat jonkun käydessä kimppuumme. Kyseinen stressitila alkaa ohjaamaan aivojamme siten, että alamme näkemään vain kaiken kielteisemmin. (Pelo 2018.) Pelkästään itse itselleen aiheutetun stressitilan pois saaminen on jo tarpeeksi hyvä motivaatio itselleni lähteä kehittämään lempeämpää tapaa suhtautua itseeni.

Syyskuussa tiimissämme alettiin miettimään myyntipäiville projektipäällikköä. Olin jo syksyn alun tiennyt, että haluaisin ottaa vastuuta jonkunlaisen projektipäällikön muodossa, mutta epäilin potentiaaliani siihen. Maalailin kauhukuvia ja pelkäsin, että tulisin täysin epäonnistumaan kyseisessä tehtävässä. Olin kumminkin syksyn alussa päättänyt myös, että en halua epävarmuuteni estää minua mahdollisuuksilta ja uskalsin tämän myötä asettua ehdolle ja sainkin projektipäällikön roolin. Vuosi sitten en olisi todellakaan asettunut ehdolle, koska olisin vain toistellut päässäni, että minusta ei ole tähän. Nyt yritin kääntää ajatusmaailmaani siihen, että miten voin muka tietää, että kaikki menee pieleen, jos en ole ennen kokeillut kyseistä pestiä edes.

Olen ylpeä, että ylitin itseni ja oman itsekriittisyyteni ja päätin kokeilla projektipäällikön tehtävää. Olin saanut kannustusta, että minussa olisi potentiaalia johtotehtäviin. Ihmisten kannustus sekä oman ajatusmaailman pieni suunnan vaihtaminen saivat aikaan rohkeuden kokeilla projektipäällikön roolia.

Nenonen (2020, 154) toteaa, että ratkaisu itsekriittisestä ajattelutavasta pois pääsemiseen ei ole omien tiettyjen ajatuksien kieltäminen. Saatat jopa helpommin ajatella itsekriittisiä ajatuksia, jos pyrit olemaan ajattelematta. Ratkaisuna hän tarjoaa, että meidän täytyisi luoda uusia, korvaavia ajatuksia. Seuraavan kerran, kun ajattelet kriittisesti itsestäsi, niin kysy mieluummin itseltäsi, että ”onko asia oikeasti näin? Onko minulla edes perusteita tälle ajatukselle?”

Pelko

Nenonen (2020, 174) esittää kysymyksen siitä, että kumpi on isompi riski: se, että kokeilet uutta asiaa ja huomaat, että uusi homma ei toimi, vai se, että katsot kahdenkymmenen vuoden päästä elämääsi taaksepäin ja huomaat, ettet ole edes yrittänyt löytää toimivaa ratkaisua. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että kadun hetkiä eniten, jolloin en ole uskaltanut tehdä päätöstä tai kokeilla jotain. Vieläkin tietyt asiat sekä tilanteet vaivaavat, joissa en ole uskaltanut tehdä päätöstä tai kokeilla uutta asiaa. Katuisin tällä hetkellä suunnattomasti, jos en olisi uskaltanut asettua myyntipäiviemme projektipäällikön rooliin, sillä se auttoi minua näkemään paremmin omia vahvuuksiani sekä sain paremman näkymän siitä, että mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä työkseni.

Nenonen (2020, 174) esittää kirjassaan, että entä jos pelko ei olekaan vain ikävä tunne, joka varoittaa vaarasta vaan viestii siitä, että olemmekin jonkun itselle merkityksellisen asian äärellä ja siinä onnistuminen on meille erittäin tärkeää? Kysy itseltäsi seuraavat kysymykset, jos olet vaikean asian äärellä:

1. Mikä on pahinta mitä voi tapahtua?
2. Mikä on paras mahdollinen skenaario, jos toimit?
3. Mikä on todennäköisintä?

Kukaan muu ei ole sinua estämässä unelmiesi tavoittelusta muuta kuin sinä itse.

Pelo, M. 2018. Jatkuva itsekritiikki aiheuttaa kehossa stressireaktion – Oletko liian itsekriittinen? Kysy itseltäsi nämä viisi kysymystä. Luettu 3.12.2021. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/03/29/jatkuva-itsekritiikki-aiheuttaa-kehossa-stressireaktion-oletko-liian