Tampere
23 Apr, Friday
4° C

Proakatemian esseepankki

Vaikutteiden maailmassa



Kirjoittanut: Silvia Laurila - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt
Jaron Lanier
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Luin Jaron Lanierin kirjan 10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt. Kirja avasi faktapohjalta sitä, millaisia vaikutuksia sosiaalisella medialla meidän henkilökohtaisiin elämiimme on. Nuo vaikutukset ovat valtavan laajoja, niin laajoja, että niitä on vaikeaa edes ymmärtää. Internet-teoreetikko Jaron Lanier ainakin tietää mistä puhuu; hän on tutkinut ja seurannut läheltä Piilaaksossa tapahtuvaa sosiaalisen median kehittämisprosessia.

Kirja kannattaa lukea, vaikkei aikoisikaan poistaa sosiaalisen median tilejään. En käy nyt toistamaan Lanierin sanoja; kirja on luettava itse. Sivuan kuitenkin kirjailijan ajatuksia pohdinnoissani; Lanier käsittelee sitä, kuinka sosiaalinen media vaikuttaa meihin. Minä käsittelen sitä, kuinka me vaikutamme sosiaaliseen mediaan. Mitä julkaisemme sosiaalisessa mediassa? Miksi julkaisemme tätä, mutta emme tuota? Mikä on julkaisujemme viesti?

 

Oma kokemus

Minulla oli Instagram-tili. Perustin sen 14-vuotiaana. Julkaisin kuvia lemmikeistäni, joskus joitain kuvia itsestäni. Ylläpidin sitä vuoden päivät, kunnes aloin ajatella asiaa tarkemmin; mihin minä tätä tarvitsen? Kuvien julkaiseminen tuotti ahdistusta; sain aina vähemmän tykkäyksiä kuviini kuin yläkoulun suosituimmat. Miksi heidän kuvistaan tykättiin, mutta minun ei? Huomannette, kuinka some vaikutti 14-vuotiaaseen minuun vahvasti jo tuolloin. Näin aikuisena voin sanoa vain, että kunpa en olisi koskaan Instagram-käyttäjää luonutkaan. Olen surullinen ajatuksista, joita varhaisteininä ajattelin. Ajatuksista, jotka olivat täysin sosiaalisen median syytä.

Pidin taukoa reilun vuoden. Sen jälkeen tilistä muodostui niin sanotusti oma tarinani. Julkaisin paljon maisemakuvia, kuvia ihmisistä ja joskus jonkun onnistuneen räpsyn itsestäni. Kyseenalaistin omakuvien julkaisemista joka kerta kun julkaisin sellaisen (kuinka suomalaista!). ”Mitä tällä haen?” En pistänyt kyseenalaistamista ja pohdintaa kuitenkaan pahakseni, sillä siten säilyi terve suhtautuminen; julkaisemisesta ei tullut tapa kerätä huomiota ja ajatukset omista päämääristä somenkin kannalta pysyivät selkeinä. Olen tarkka siitä, millaisia kuvia itsestäni laitan julkisesti katseltaviksi. Myöhemmin, hieman vanhempana en julkaissut tililläni lainkaan selfieitä. Selfiessä ihminen ei näytä niin aidolta, kuin toisen ottamassa kuvassa. Tämän huomaa katselemalla tuttujen ihmisten selfieitä; he eivät näytä kuvissaan omalta itseltään. Ilme tai hymy ei ole sellainen, mihin on tottunut.

Minua oli pitkään mietityttänyt koko Instagram. Siinä oli niin paljon puolia. Huomasin pian, että some alkoi vaatia liikaa huomiotani suhteessa siihen, mitä se antoi. Huomasin myös, että motivaatio ihmisten kuvien selaamiseen oli olematon; sain aina paljon kattavamman vastauksen, kun kysyin itse suoraan ihmisiltä, että ”Mitä sinulle kuuluu?”, kuin jos olisin vain selannut heidän uusimmat kuvapäivityksensä.

Poistin Instagram-tilini. Päätös oli hyvä ja nykyisellään huomaankin ajattelevani usein, miten vapaa sitä onkin tekemään ja menemään; istumaan kaveriporukan kanssa iltaa ilman, että ruokapöydästä tarvitsee ottaa kuvaa. Juoksemaan lenkin ilman, että siitä tulee painetta kertoa kenellekään.

 

Aitous somessa

Selfiekulttuuri on hämmentävä, vaikka olen ollut siinä mukana itsekin. Jos kysyttäisi 50 vuotta sitten nuoruutta eläneiltä ajatuksia selfieistä, voisin kuvitella noiden vastausten olevan yksinomaan hämmentyneitä; miksi ottaa kuva itsestään, missä ei näytä edes omalta itseltään? Ja miksi sitten julkaista se kaikkien nähtäville? Bonuskysymyksenä; miksi julkaista keskenään samanlaisia selfieitä, jopa samasta tilanteesta otettuja, usein ja peräkkäin?

Mitä kaikki kertoo aitoudesta?

Jätän kysymykset auki; minä en tiedä vastausta, sillä se on jokaisen mietittävä omalla kohdallaan. Olen ainoastaan pohtinut asiaa itse ja niin selfieiden ottaminen ja ennen kaikkea julkaiseminen on jäänyt pois somekäyttäytymisestäni kokonaan.

 

Some tekee yksilöistä klooneja

On jollain tapaa ironista, miten etenkin nykyaikana yksilönvapautta korostetaan valtavasti, mutta somea selatessa ei muihin törmääkään kuin toisiaan kopioiviin käyttäjiin. Tein testin; kirjoitin Instagramin hakukenttään ”#wanhat2019”. Tuhansia tismalleen samanlaisia kuvia lukiolaisista hienoissa puvuissaan. Klikkasin satunnaista kuvaa ja selasin käyttäjän feediä; peiliselfieitä, kuvia rantalomilta ja festareilta. Selasin taas hashtagilla löytyneitä kuvia ja klikkasin muutaman muunkin käyttäjän feedin näkyville. Käyttäjien uskomaton samankaltaisuus. Tämän huomattuani olin entistä enemmän kauhuissani somen vaikutuksista; näiden ihmisten kuvat ovat kuin kopioita toisistaan! Ne voisivat olla yhden ja saman ihmisen elämästä. Elämästä, josta näytetään vain se osa, jonka kukin kokee itselleen edukkaaksi. Eikä tämä rajaudu vain #wanhat2019 -esimerkkiin. Kyseinen esimerkki on kuitenkin vahva todiste siitä, miten some alkaa muokata etenkin nuoresta väestöstä samankaltaista massaa. Totuus on, etteivät kuvia julkaisevat nuoret ole missään määrin lähtökohtaisesti samanlaisia; heillä on kaikilla omat, keskenään erilaiset persoonansa. Huolestuttavaa kuitenkin on, miten niin monet noista nuorista antavat massan ohjata itseään. Juuri vaikutteiden alaiseksi joutumisen riski oli Lanierinkin puheissa vahvasti esillä.

 

Miksi ei?

Mikä todella on somejulkaisuiden perimmäinen syy? Miksi tämä, miksi ei tuota? Tätä kysymystä voin lähestyä omasta näkökulmastani; miksi voisin julkaista kuvan ammuntaharrastuksestani, mutta kuvaa salilta en julkaisisi? Ammunta on yksi lempiurheilulajeistani. Samoin on salilla käyminenkin. Miksi treenaaminen ei näy somessani mitenkään? Pohdin asiaa pitkään, kunnes kykenin jäsentelemään vastauksen omaan kysymykseeni. Minusta kyse on siitä, etten halua ottaa sitä riskiä, että alkaisin antaa massan vaikuttaa itseeni. Että julkaisisin itsestäni saliselfieitä, koska kaikki tekevät niin. Ammunta puolestaan on paitsi osa elämääni, myös uniikimpi ja vähemmän tunnettu ajanviettotapa kuin salilla käyminen. Miksi siis julkaista jotain, mitä kaikki muutkin julkaisevat? Ehkä se on minun kohdallani erottautumishakuisuutta, tietynlaista kapinaa massaa vastaan. Kenties se on tarvetta tuoda sosiaalisen median profiilissa julki sitä osaa, mikä tekee minusta juuri minut. Erilaisuus ei ole itsetarkoitus, vaan ideaali tilanne olisi näyttää somessakin elämäänsä sellaisena kuin se on. Toki, toisilla saliharrastus on se the juttu.  

Minusta jokaisen olisi hyvä kiinnittää huomiota omaan somekäyttäytymiseen; miksi julkaisen, mitä julkaisen? Mitä haluan kertoa julkaisuillani? Minkälaisista julkaisuista tykkään? Ketä seuraan? Rakentuuko profiilini yleisesti trendaavista julkaisuista vai sellaisista, jotka todella kertovat minusta jotakin? Tällä tarkoitan sitä, että sosiaalinen media on voimakas ja alati laajeneva kenttä, ja jos pelaat tuolla kentällä, muut pelaajat saavat sinusta käsityksiä. Voisin sanoa tietoja, mutta se ei pidä paikkaansa; julkaisujen välittämät viestit eivät välttämättä ole totuuteen pohjautuvia, vaan viestin antajan ja vastaanottajan suodattimen läpi käyviä tulkintoja. Sosiaalisen median kentällä pelaavat kuitenkin niin työnantajat, työntekijät kuin muutkin ihmiset, joita kohtaat todellisessa elämässä. Tästä syystä on erittäin tärkeää pohtia edellä esittämääni kysymystä. Aitous kannattaa aina. On havahduttavaa kohdata tosielämässä ihminen, josta on sosiaalisessa mediassa saanut käsityksen, joka ei vastaa todellisuutta.

 

Laajalla alustalla on puolensa

Sosiaalista mediaa käyttävät monenlaiset ihmiset. Toiset ovat lujasti vaikutteiden ulkopuolella – ainakin niin lujasti kuin se sosiaalista mediaa käyttävällä ihmisellä on mahdollista; he julkaisevat juuri sitä mitä itse haluavat. Toiset taas ovat helpommin ohjautuvissa; he noudattavat nöyrästi tietyn kuvagenren trendejä. Joillekuille some on työ ja elinkeino ja julkaisuja ohjaa bisnes. Eräät puolestaan väärinkäyttävät somea lahjakkaasti aiheuttamalla siellä negatiivista ilmapiiriä ja vastakkainasettelua, ja eräät toiset tekevät uskomattoman tärkeää työtä kampanjoidessaan esimerkiksi syrjäytymistä vastaan.

Sosiaalinen media on pitkälle viety ja alati kehittyvä jatkumo, joka tuskin tulee muuttumaan epäaktiivisempaan suuntaan. Se on samaan aikaan sekä uhka että mahdollisuus.  Juuri siksi kannattaa minusta kysyä itseltään; miksi, ketä varten, mitä haen ja mitä loppupeleissä saan? Olisiko sittenkin hyvä sulkea sometilit?

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close