Tampere
24 Nov, Tuesday
2° C

Proakatemian esseepankki

Vaihtokokemuksia fysioterapiasta



Kirjoittanut: Annika Rihkanen - tiimistä Motive.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 10 minuuttia.

Kirjoitettu yhteistyössä Minna Suomalaisen kanssa.

Kotimaan fysioterapia on tullut tutuksi omien harjoitteluiden kautta ja vaikka fysioterapian toteutus vaihtelee toimipisteittäin paljonkin, on Suomessa tietyt yleiset käytännöt ja tavat toimia. Mitä tulee ulkomailla toteutettavaan fysioterapiaan, on vaihtelu hurjaa. Toisaalla panostetaan manuaalisiin käsittelyihin, kun taas toisaalla pääpaino kohdistetaan kliiniseen päättelytyöhön. Osissa kulttuureissa kouluttaudutaan käyttämään mitä ihmeellisimpiä hoitolaitteita aina ultraäänestä kivun hengelliseen poistoon, kun taas länsimaissa suositaan enimmäkseen perinteisiä hoitomenetelmiä.

Jo opiskelu aikoina opiskelijoiden on mahdollista päästä suorittamaan pieni osa opinnoistaan ulkomailla, harjoittelujakson muodossa. Näin tekivät luokkatoverimme Riika, Emma, Matilda, Reetta, Piritta, Fanni, Henna sekä toinen tämän esseen kirjoittajista Minna. Luokkalaisemme pitivät kokemuksistaan esitykset kansainvälisyysviikolla. Näistä inspiroituneina sai myös tämä essee alkunsa. Haluamme tuoda esille eri kulttuureista esille nousseita fysioterapeutin ammatin eroja Suomeen verrattuna. Vaihto-oppilaat viettivät vieraassa kulttuurissa vaihtelevasti aikaa, lyhyimmillään kaksi viikkoa ja pisimmillään kolme kuukautta. Mitä lyhyemmän aikaa vaihdossa vietettiin aikaa, sitä hankalampaa on oletettavasti yleistää kulttuurin tuomia huomioita.

Afrikassa otetaan kaikki apu vastaan

Kisumu sijaitsee Afrikan maanosassa, Kenyassa. Se on maan kolmanneksi suurin kaupunki, jossa kaksi fysioterapeuttiopiskelijaamme vietti yhteensä 13 viikkoa, tutustuen maan kulttuuriin ja terveydenhuoltoon.  He tapasivat matkallaan Iso-Britanniasta kotoisin oleva fysioterapeutin, Margaret Mockford, joka oli toiminut lähetystyöntekijänä Keniassa ja Ruandassa jo vuosien ajan. Myös hän piti esityksen aiheesta kansainvälisyysviikolla, täydentäen Emman ja Matildan kokemuksia.

Ensimmäiset 8 viikkoa, fysioterapeuttiopiskelijat viettivät New Life nimisessä orpokodissa. Paikka on Brittipariskunnan perustama ja pelastanut 20 vuoden aikana jo yli 1 700 hylättyä lasta. Täällä opiskelijoiden päivät koostuivat lapsille toteutettavasta fysioterapiasta sekä lasten syöttämisestä sekä kylvettämisestä. Vaikka opiskelijat olivatkin pian valmistuvia fysioterapeutteja, kuului heidän työhönsä täällä paljon muutakin kuin vain fysioterapiaa. Lapsille oli ensisijaisen tärkeää, että he kohtasivat välittäviä aikuisia, jotka auttoivat heitä jokapäiväisissä askareissa ja leikkivät heidän kanssansa, tukien heidän kykyänsä liikkua ja touhuta. Käytössään opiskelijoilla oli jonkin verran apuvälineitä sekä uima-allas. Työpäivät olivat normaalisti kahdeksan tunnin mittaisia, aamu kahdeksasta ilta neljään. (Meriö & Rikkonen 2020.)

Kahdeksan viikon kuluttua opiskelijat siirtyivät kahdeksi viikoksi Familia Girls- nimiseen paikkaan, joka oli koti 14:sta pelastetulle lapselle. Kaikilla lapsilla oli traumaattinen tausta. Tavoitteena oli avustaa lapsia heidän jokapäiväisen elämisensä ja asumisen kanssa. Fysioterapian sijasta opiskelijat siis tekivät kotitöitä, avustivat koulun käynnissä sekä pelasivat ja leikkivät lasten kanssa. (Meriö & Rikkonen 2020.)

Viimeiset viikot opiskelijat viettivät Orongon kylässä sekä yksityisessä sairaalassa. Orongon oli kylä orvoille ja leskille ja sen olivat perustaneet ruotsalaiset. Työ kylässä piti sisällään liikuntatuntien pitoa, kylään tutustumista ja leskien auttamista päivittäisissä tarpeissa. Yksityisestä sairaalasta otetuista kuvista oli tunnistettavissa länsimaalaisia laitteita. (Meriö & Rikkonen 2020.) Sairaalassa oli esimerkiksi röntgenlaite. Sairaala oli kuitenkin isolle osalle väestöstä monien kymmenien kilometrien päässä. Tämä tarkoittaa sitä, ettei perheillä ole varaa tai aikaa matkustaa suurten kaupunkien sairaaloihin, jossa esimerkiksi murtumia voitaisiin kuvata. Paikallisen terveydenhuollon on turvauduttava omaan ammattitaitoonsa ja diagnoosit oli pääteltävä näön ja kosketuksen perusteella. Myös osaa meille yleisistä lääkkeistä ei ole saatavilla, joilla pystyttäisiin edistämään kuntoutusta (Mockford 2020.) Tällainen on esimerkiksi botuliini, joka tuo merkittäviäkin tuloksia liikuntavammaisten lasten kuntoutukseen, vähentämällä spastisen tai dystonisen lihaksen toimintaa (Autti-Rämö, I. Nopola-Hemmi, J. Larsen, A. & Siltanen, K. 1997.)

Keniassa ihmisten väliset suhteet ovat hyvin lämpimiä, ja tähän lukeutuvat mukaan myös työsuhteet (Meriö & Rikkonen 2020). Kussakin harjoittelupaikassa opiskelijat otettiin osaksi muiden työntekijöiden elämää ja kulttuurin vieraanvaraisuus välittyi. Lastenkodissa juhlittiin aina jokaisen lapsen syntymäpäiviä ja juhliin osallistuivat kaikki. Paikallisille sosiaalisuus on hyvin tärkeää. (Mockford 2020.) Tämä poikkeaa hyvinkin paljon suomalaisesta hoitokulttuurista, jossa työt ja vapaa-aika pidetään paljolti erillään. Työkavereista voi toki tulla hyviä ystäviä vapaa-ajallekin, mutta tämä ei ole automaatio, eikä uutta työntekijää kutsuta heti illastamaan omien perheiden kanssa. Keniassa kulttuuri ei ole vain tapa, jolla ihmiset puhuvat, pukeutuvat ja käsittävät taidetta. Se on myös sitä mihin ihmiset uskovat ja mitä he pitävät tärkeänä. Keniassa yhteisö arvostaa vanhimpia ihmisiä. Heitä kunnioitetaan suuresti ja he tekevät viimekädessä tärkeät päätökset. Arvo on myös lapsissa, sillä heitä tarvitaan pitämään huolta vanhemmista ja viljelemään ruokaa. (Mockford 2020.)

Jotta lapset kykenisivät pitämään huolta vanhemmistaan ja pärjäämään elämässään on heidän tärkeää päästä kouluun. Tämä onkin vanhempien usein lapsilleen asettama prioriteetti. Noin 90 prosenttia kehitysmaiden lapsista ei mene kouluun, ja tämä koskee myös Kenian maata. Kouluun pääseminen riippuu monista eri tekijöistä. Lapsen liikuntakyky on yksi tekijä. Joskus kouluihin on pitkäkin matka eikä fyysisesti rajoittunut lapsi pysty taittamaan tätä matkaa yksin. Hän tarvitsisi fysioterapiaa, mutta tähän ei perheellä välttämättä ole aikaa tai rahaa. Viljelytyö vie suurimman osan perheen päivästä ja etenkin lehmämarkkinoiden aikaan on kaikkien aikuisten osallistuttava tapahtumaan, elannon takaamiseksi. Ihmisten ollessa kaukana hoitopaikoista ja ajan ollessa kortilla, kehittyy usein vaivat niin pahoiksi, ettei niitä voi enää jälkikäteen hoitaa. Toisena haasteena ovat huonot kulkuyhteydet ja karut tiet. Lapsella tulisi olla käytössään erityinen, vankka pyörätuoli, jolla hän pääsisi kulkemaan huonokuntoisia sorateitä pitkin. Meille tuttu länsimaalainen pyörätuoli ei kestäisi tällaista epätasaista maastoa. (Mockford 2020.)

Liikkumisen ollessa suuressa roolissa lapsen kouluttautumisen kannalta, on se myös nostettu Keniassa kuntoutuksen päätehtäväksi. Huomiota ei niinkään kiinnitetä pikkuseikkoihin vaan pidetään huoli siitä, että lapsi pääsisi liikkumaan ja samalla osaksi yhteisöä. Kääntöpuolena taas, sairaiden lasten ei haluta näkyvän, jotta perheet eivät saisi huonoa mainetta. Jos lapsella on vamma, hänen ajatellaan olevan vain taakka perheelle ja että hänestä ei tulisi koskaan mitään. Jos siis lapsi ei kuntoudu tai opi liikkumaan normaalisti, johtaa se usein tämän hylkäämiseen ja päätymiseen joko kaduille tai orpokotiin. (Mockford 2020.)

Kehitysmaissa fysioterapeutit eivät saa samanlaista koulutusta, kuin me länsimaissa. Käytettävissä ei ole samalla tavalla lähteitä, joista oppia uutta tietoa, eikä välineitä, joilla harjoitella. Lähteiden ollessa rajalliset, puuttuvat myös iäkkäämmät osaajat, joilta kysyä neuvoja. Esimerkiksi Ruandassa fysioterapiaa on ollut vasta 20 vuoden ajan. Tämä tarkoittaa sitä, että kokemuskin alalta on hyvin pientä. Vaikka standardit hoidoille ovat hyvin alhaiset, tekevät kaikki silti niiden puitteissa parhaansa. Apua saadaan onneksi ulkomaalaisilta fysioterapian ammattilaisilta, jotka auttavat paikallisten kouluttamisessa. Ulkomaalaiset pyrkivät keskittymään kestäviin ratkaisuihin, joista olisi apua myös heidän kotimaihinsa paluun jälkeenkin. Paikallisten ammattilaisten lisäksi tärkeää on myös kouluttaa vanhempia hoitamaan heidän lapsiaan ja antamaan heille heidän tarvitsemaansa tukea. Tällainen edukaatio on hyvin tärkeää, sillä vanhemmat usein uskovat lapsensa olevan parantumattomasti sairas. (Mockford 2020.)

Monissa kehitysmaissa, myös Keniassa taikausko on suuressa roolissa ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Vaikka arvostus hoitotyötä kohtaan on suuri, on paikallisilla silti omat käsityksensä siitä, mitä terveydenhuolto tulisi olla. Tullessaan fysioterapeutin vastaanotolle, paikalliset vaativat usein suoria hoitotoimenpiteitä, kuten leikkauksia tai hoitoja, jotka sattuvat. He uskovat vain parannukseen, jossa kipu pitää kirjaimellisesti päästää ulos kehosta. Hitaat tulokset harvoin kiinnostavat ja tämä onkin fysioterapian kompastuskivi Keniassa. Jotta ihmiset saataisiin uskomaan fysioterapiaan, heidän tulisi myös uskoa hitaaseen parantumiseen ja kuntoutuksen kauaskantoisiin vaikutuksiin. Lapsien kohdalla taikausko korostuu, sillä jos lapsi on syntynyt jonkin fyysisen vamman kanssa, uskotaan sen johtuvan äidin huonosta verestä tai tehdyistä synneistä, jonka takia äidille on lähetetty sairas lapsi. Uskotaan myös, että jos toimii sairaiden lapsien parissa, saa itse samanlaisen lapsen. Osa kansasta tietää, ettei tämä ole totta, mutta on vaikea erottautua yhteisön kulttuurista, sen ollessa niin voimakas. Useasti fysioterapeutit uskovat lapsen parantumiseen enemmän kuin vanhemmat. Tällöin terapiassa keskitytään myös vanhempien kouluttamiseen lapsen mahdollisuuksista ja siitä, mikä vamman on todellisuudessa aiheuttanut. Fysioterapeuttisten taitojen opetus perheille on myös tärkeää, jotta fysioterapia jatkuisi kotona. (Mockford 2020.)

Lasten kuntoutus pitää lähes aina sisällään leikkiä. Ongelmaksi muodostuu jälleen kulttuuriset piirteet sekä elintaso. Kenian kaltaisissa maissa, vanhemmilla ei ole varaa ostaa lapsille leluja, eivätkä vanhemmat muutenkaan leiki lastensa kanssa. (Mockford 2020.) Tämä vaikuttaa huomattavasti lasten kuntoutumiseen kotona. Rahattomuus näkyy myös siinä, että apuvälineet on monesti tehtävä itse. Esimerkiksi erityisiä istuimia sekä seisomatelineitä pystytään valmistamaan selluloosasta. Valmistaminen on halpaa ja apuvälineiden jäädessä pieniksi, on helppo rakentaa vain uusi. Pienille lapsille, nämä selluloosasta valmistetut tuotteet ovat tarpeeksi vahvoja ja niitä pystytään maalaamaan kirkkailla väreillä sekä tekemään mittatilaustöinä. Myös puusta rakennetaan paljon itse apuvälineitä kuten tukipuut, seisomisen harjoitteluun tai vaikkapa lattiapeili pienille lapsille. Pienilläkin apuvälineillä pystytään tukemaan lapsen asentoa ja näin parantamaan tämän elämänlaatua huomattavasti. Usein paikalliset eivät edes tiedä mitä kaikkea fysioterapialla voisikaan saada aikaan. Jos lapsille annetaan tukea, saadaan muut näkemään, että hän on normaali ja pystyy fysioterapian avulla olemaan tasavertainen yhteisön jäsen. (Mockford 2020.) 

Opiskelijoiden ja Margaretin mukaan suurimmiksi haasteiksi Keniassa toteutettavan fysioterapian kannalta muodostuivat kielimuuri sekä kulttuurilliset erot. Kielimuurin vuoksi väärinkäsityksiä syntyi helposti ja tilanteiden selvittely vaati yleensä paljon huumorintajua. (Mockford 2020.) Kenialaisessa kulttuurissa myös käsitys ajasta on hyvin erilainen länsimaalaiseen käsitykseen verrattuna. Keniassa ajan käsite on hyvin joustava, eikä ole suinkaan tavatonta saapua tapaamiseen 30 minuuttia myöhässä. Mikään ei tapahdu nopeasti kuumassa ilmanalassa, niin myös fysioterapia. On ihana ajatella, ettei ihmisillä ole jatkuvaa kiireentuntua yhteisössään, mutta tämä toki syö tuottavuutta terveydenhuollolta. (Meriö & Rikkonen 2020; Mockford 2020.)

Fysioterapian toteuttamisesta tekee hankalaa se, ettei hoitopöytiä tai esim. kävelytukia ole aina saatavilla. Terapian tukena ei voi käyttää mitään pattereilla toimivaa, sillä ilmassa leijailee paljon pölyä, joka tukkii ja rikkoo kaikki hienovaraiset laitteet. Hoitohenkilökunnan hierarkiakin vaikuttaa toteutettavaan kuntoutukseen. Olemme tottuneet Suomessa tapaan, jossa hoidettava lapsi on keskiössä ja tämän ympärillä lääkärit ja muu hoitohenkilökunta ovat kutakuinkin tasavertaisessa asemassa ja hoitavat kukin lasta oman ammattitaitonsa mukaan. Keniassa vallitsee tarkka hierarkia, jossa lääkärit omaavat ylimmän päätäntävallan. He määräävät mitä hoitajat ja fysioterapeutit tekevät potilailleen ja tähän on myös ulkomaalaisten apujoukkojen nöyrryttävä(Mockford 2020.) Tämä voi olla myös osasyy sille, miksi fysioterapia ei pääse kyseisessä maassa kehittymään. On myös selvää, että fysioterapeutteja on ihmisten lukumäärään verrattuna aivan liian vähän. Länsimaissa yhtä fysioterapeuttia kohden on noin 1000 ihmistä, kun taas Kenian ja Ugandan kaltaisissa maissa yhtä fysioterapeuttia kohden on noin 600 000 ihmistä. Tämä luku on valtava ja mailla ei ole resursseja hoitaa edes murto-osaa apua tarvitsevista. Maiden ilmanalan takia tulehdukset tuottavat paljon kliinistä haastetta ja pienet resurssit hoitoalalla estää asioihin puuttumiset tarpeeksi ajoissa. (Mockford 2020.)

Suurista puutteistaan huolimatta Kenian terveydenhuollossa on paljon hyviä asioita, joista myös me voisimme ottaa mallia. Se mikä resurssien takia jää uupumaan, korvataan suurella sydämellä. Sairaiden hoitoon osallistuu yleensä koko kylä ja sairaan parantumista juhlitaan myös koko kylän voimin. Tällainen yhteisöllisyys puuttuu länsimaalaisesta kulttuurista, jossa kunkin on pärjättävä omillaan.

Amerikassa panostetaan koulutukseen

Fysioterapiaa Yhdysvalloissa opiskeleva Jacob kertoi tutkinnostaan. Amerikassa fysioterapeutin tutkinto on tohtoritutkinto, joka kestää kolme vuotta. Tämän jälkeen voi toimia kaikilla fysioterapian kentillä. Kuitenkin ennen fysioterapiatutkintoa on käytävä 4 vuoden kandidaatintutkinto terveyteen ja hyvinvointiin liittyvästä alasta kuten biologiasta tai kinesiologiasta. On myös saatava kokemusta käytännön työstä. Käytännön harjoittelua voi saada muun muassa fysioterapeutin apuna olemisesta. Myöskin tietyt kurssit, kuten anatomia on oltava käytynä ennen fysioterapian tohtorin tutkintoa. Valmistumisen koittaessa tehdään National Physical Therapy Exam tai NPTE, eli koe, jotta voidaan varmistua osaamistasosta. Lisenssin saa tämän jälkeen.

Yhdysvaltojen ollessa suuri maa, fysioterapeutin tutkinto ja lisenssi ei aina yksinään riitä fysioterapeuttina toimimiseen. Fysioterapiaa saa harjoituttaa tietystä yliopistosta valmistuttuaan tietyllä alueella. Kaikissa osavaltioissa fysioterapian harjoituttaminen ei ole mahdollista ilman luvan hakemista ja mahdollisen kokeen suorittamista. Yhdysvalloissa painotetaan myös oman osaamisen jatkuvaa kehittämistä. Tämän vuoksi muutaman vuoden välein on käytävä itseä kiinnostava koulutus, jotta lisenssi pysyy voimassa. Ilman jatkokouluttautumista lisenssi ei siis riitä ammatinharjoittamiseen. (Roberts 2020.)

Suomen fysioterapeuttien (n.d.) mukaan Suomessa fysioterapeuttikoulutus on kestoltaan 3,5 vuotta ja alempi korkeakoulututkinto. Tällä hetkellä fysioterapeutiksi voi opiskella suomen kielellä 15 eri korkeakoulussa. Koulutuksen osaamistasovaatimukset perustuvat eurooppalaisten tutkintojen viitekehyksen (EQF) ja tutkintojen ja muun osaamisen kansallisen viitekehyksen (NQF) kautta. Kuitenkaan Yhdysvaltojen kaltaista ennen valmistumista suoritettavaa koetta Suomessa ei ole. Myöskään Suomessa jatkokouluttautumista ei vaadita. Mielestämme jatkokouluttautumisvaatimus edistäisi fysioterapeuttien osaamistasoa samalla tuoden arvostusta alalle. On paljon fysioterapeutteja, jotka ovat kouluttautuneet hurjasti, mutta valitettavasti myös lisäkouluttumattomia kymmeniä vuosia vanhoilla valmistumispapereilla toimivia fysioterapeutteja löytyy. Ajan hermoilla on oltava.

Viime vuosina on tullut runsaasti uutta tutkimustietoa ja fysioterapeuttiset menetelmät ovat muutoksessa. Yhä vähemmälle jää esimerkiksi vielä hetki sitten käytössä olleet passiiviset hoidot tutkimusnäytön puoltaessa asiakkaan osallistamista kuntoutukseen. (Suomen fysioterapeutit. n.d.) Meille jo ensimmäisestä koulupäivästä lähtien on painotettu oman osaamisen jatkuvaa kehittämistä. Ehkä tällä hetkellä ongelmana on se, miten saada myös vuosia lisäkouluttautumista vältelleet työhön turtuneet fysioterapeutit innostumaan alan kehityksestä. Kuitenkin Yhdysvaltojen kaltainen valtakunnallinen määräys edes lyhyistä jatkokoulutuksista ja kursseista voisi viedä alaamme eteenpäin ja samalla tasata fysioterapeuttien osaamistasoa.

Espanjassa iso osa fysioterapiasta on passiivista 

Opiskelijat suorittivat fysioterapiaharjoittelun suomalaisyhdistyksessä ikääntyvien parissa sekä yrityksessä suomalaisten toimistotyötä tekevien kanssa. Suomalaisen asiakaskunnan vuoksi suuria kulttuurieroja ei havaittu. Kuitenkin opiskelijat kokivat ihmisten olevan vastaanottavaisempia ja vieraanvaraisempia kuin yleisesti Suomessa. Yhdistystoimintaan oli hakeutunut helposti innostuvia aktiivisia ihmisiä. Tietenkin energisyys motivoi myös fysioterapeuttia antamaan haastavampiakin harjoitteita ja yleisen innostuneisuuden vuoksi ryhmiin on helppo saada ihmisiä mukaan. Ryhmät sisälsivät fysioterapeuttista ohjausta ja harjoittelua. Opiskelijoiden työtehtäviin kuului suunnitella sisällöt ja ohjata ryhmät valitsemallaan tavalla. Muun muassa selkäryhmää pidettiin kerran viikossa. (Mutanen & Rauhala 2020.)

Opiskelijat pohtivat ikääntyvien olevan aktiivisempia. He arvelevat aurinkorannikon hyvien sääolosuhteiden vaikuttavan positiivisesti ihmisten energiamäärään. (Mutanen & Rauhala 2020.) Espanjan lämpötilan ollessa lokakuussakin vielä yli 20 astetta, samaan aikaan Suomessa voi olla loskaa ja astelukemat olla lähellä nollaa. Ei ihme, että Espanjassa tulee ulkoiltua enemmän. Myös omassa harjoittelussani havaitsin arkiliikunnan määrän lisääntymisen. Huomaamatta tuli kuljettua pitkiäkin matkoja lämpimässä kelissä, samaan aikaan kauniita maisemia ihaillen. Asiakkaat myös itse kertoivat päivittäisen askelmääränsä kasvaneen merkittävästi. Monet yhdistyksen asiakkaista viettävät kesät Suomessa ja talvet Espanjassa. Asiakkaat kertoivat askelmäärän kolmin- jopa nelinkertaistuneen tällä tavalla. Yleisesti he kertoivat kävelevänsä aurinkoisen kelin vuoksi pitkiäkin siirtymiä, joihin Suomessa automaattisesti valitsisivat auton. Yksi talven Espanjassa viettävistä asiakkaista kertoi laihtuvansa arkiliikunnan ja vaeltamisen myötä joka vuosi Espanjassa 10-15kg, mutta Suomessa arkiliikunnan vähäisyyden vuoksi painon tulevan nopeasti taas takaisin.

Kuntosaleilla opiskelijat havaitsivat ikäihmisiä olevan enemmän verrattuna Suomen nuoria täynnä oleviin kuntosaleihin. Vaihdossa olleet opiskelijat huomasivat ikääntyvien tekevän kuntosalilla kohtuu haastaviakin harjoituksia. (Mutanen & Rauhala 2020.) Tämä näkökulma on kuitenkin vain yhdestä kaupungista. Ehkä Espanja lisää ylipäätään motivaatiota liikkumiseen, niin ulkoliikuntaan, kuin sisäliikuntaan.

Opiskelijat havaitsivat, että joka kadun kulmassa oli fysioterapiaa. Espanjassa markkinoidaan fysioterapiaa paljon manuaalisella käsittelyllä ja etenkin sähköhoidoilla. (Mutanen & Rauhala 2020) Kuitenkin tutkimusnäyttö fysikaalisista hoidoista, kuten sähköhoidosta on puutteellista. Tämä tulee esille muun muassa Zhengin ja kumppanien (2020) meta-analyysissä. Tutkimuksen mukaan epicondyliitin vuoksi sähköhoitoa saaneilla kipua ei voida merkittävästi vähentää, mutta puristusvoimamittaustulos voi parantua placebohoitoon verrattuna. Tutkimuksessa ei otettu terapeuttista harjoittelua huomioon. (Zheng ym. 2020.) Käypähoitosuosituksen mukaan shokkiaaltohoito ei vaikuta kipuoireisiin tai toimintakykyyn, näytön aste B. Myöskään ultraäänihoidon vaikuttavuudesta ei ole yhdenmukaista näyttöä, vaan vaikuttavuus on kyseenalainen. (Käypähoito 2013.) Eräs asiakkaistani kertoi myös hänen erittäin kipeää epicondyliittiään hoidettavan sähköhoidoilla. Asiakas oli itse ihmeissään, miksi hän saa lähetteellä 15 kertaa fysioterapiaa sähköhoitoihin, joista kyynärvarsi vain kipeytyy entisestään. Asiakas oli kuitenkin tyytyväinen saadessaan minulta kevyitä liikeharjoituksia ja ergonomiaohjausta vaivaansa.

Maltalla potilastietojärjestelmän puuttuminen ihmetyttää

Opiskelijat olivat Maltalla, jossa harjoittelupaikat olivat paikallisessa sairaalassa avohoidossa ja ortopedisellä osastolla. Täällä opiskelijat kokivat Espanjan harjoittelussa olleita enemmän eroja verrattuna Suomalaiseen fysioterapiaan. Toisaalta Espanjan harjoittelusta poiketen myös asiakkaat olivat paikallisia. Yksi suurimmista yllätyksistä opiskelijoiden mukaan oli yksityisyyden puuttuminen fysioterapiatilanteissa. Asiakkaat olivat vierekkäin pienissä kopeissa, joita erottivat vain verhot. Näin ollen kaikki asiakkaan kanssa käydyt keskustelut kantautuvat väkisinkin vieraiden ihmisten korviin. Suomessa olemme tottuneet ’’koppifysioterapiaan’’ eli fysioterapiassa ollaan oikeassa huoneessa asiakkaan kanssa kahden kesken. Opiskelijat kertovat kuitenkin, että pääasiassa Maltalla fysioterapiatilanteissa toimittiin samalla tavalla, kuin Suomessa. Kuitenkin ultraääntä, infrapunaa ja sähköhoitoja käytettiin lähes jokaisen asiakkaan kohdalla. Asiakkaat myös osasivat odottaa näitä hoitoja. Jos suurin osa asiakkaista odottaa saavansa passiivista hoitoa, on vaikea tarjota tavoitteellista aktiivista kuntoutusta. (Autio & Viitanen 2020.)

Potilastietojärjestelmän puuttuminen hämmästytti opiskelijoita. Asiakastilanteet kirjattiin papereihin. (Autio & Viitanen 2020.) Tämä poikkeaa täysin siitä, miten Suomessa toimitaan. Suomessa etenkin julkisella puolella harjoittelussa olemme opiskelleet rakenteellista kirjausta, jonka hallitseminen ei tapahdu hetkessä. Informaatioteknologian tiedekunnan julkaisussa (2017) tulee ilmi, että Suomessa on laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä. Tämä velvoittaa julkiset terveydenhuollon organisaatiot tallentamaan potilastiedot valtakunnallisesti keskitettyyn arkistoon. Asiakastietolailla tavoitellaan ja edistetään potilastietojen turvallista käsittelyä ja potilaiden tiedonsaantimahdollisuuksia. (Lehto & Neittaanmäki 2017,77) Vaikka nykypäivänä tietotekniikassa on riskejä mm. Tietoturvan näkökulmasta, on potilaiden tiedot varmemmassa turvassa sähköisesti. Lisäksi sähköinen kirjaaminen helpottaa moniammatillista yhteistyötä, kun eri alan ammattilaiset pääsevät tarvittaessa näkemään saman asiakkaan tekstejä eri näkökulmista.

Pohdinta

On sanomattakin selvää, että fysioterapia on tärkeää, maasta riippumatta. Fysioterapian avulla pystytään kuntouttamaan ihmisiä tapaturmien jälkeen tai vaikkapa palauttamaan takaisin yhteisön pariin. Afrikassa fysioterapiaan pääsy tarkoittaa lapselle pääsyä kouluun ja tätä kautta mahdollisuutta turvata koko perheensä tulevaisuuden.

Vaihtokertomuksista kävi ilmi, että asiakkaat niin Keniassa, Espanjassa, kuin Maltallakin odottivat kaikki saavansa passiivista hoitoa. Toivottiin nopeita tuloksia, ikään kuin lääkärin käynneillä. Onko niin, että me olemme Suomessa markkinoineet fysioterapiaa oikein, niin etteivät asiakkaat oleta meidän tekevän tuloksia heidän puolestaan. Onko myöskään eettisesti oikein rahastaa asiakkailta rahaa fysioterapian nimeen tavoilla, joille ei ole tieteellistä näyttöä. Espanjan ja Maltan kaltaisissa valtioissa ei varmastikaan ole kyse tiedon puutteesta toisin kuin Keniassa, jossa käytössä ei ole uutta kirjallisuutta tai internettiä. Voi myös olla, että osat maista ovat tilanteessa, jossa ‘’asiakas saa haluamansa’’ ja heidän ajatustaan fysioterapian vaikuttavuudesta on vaikea kääntää. Miksipä kukaan haluaisi itse paiskia töitä, jos luulee saavansa välittömän avun sähköhoidoilla. Vallitsevien mielipiteiden vaikuttamiseen on hankala vaikuttaa myös tilanteissa, joissa taikausko vie voiton tieteeltä. Afrikassa kulttuurilla on suuri rooli ihmisten parantumisessa ja se tulee ottaa huomioon, ennen kuin lähtee harjoittamaan länsimaalaista fysioterapiaa esimerkiksi Keniaan. Ehkä suurin apu olisikin paikallisten ihmisten kouluttaminen, eikä itse fysioterapian tarjoaminen.

Eettistä huolta aiheutti, käytettyjen hoitomenetelmien lisäksi ympäristö, jossa fysioterapiaa harjoitetaan Maltalla. Opiskelijoiden mukaan terapiahuoneina toimivat vain verhoilla toisistaan erotetut kopit, joissa ei ole minkään laista äänieristystä. Tämä ei takuulla menisi Suomessa läpi, mutta miksi Maltalla on päädytty moiseen järjestelyyn? Onko tämä pelkästään säästösyistä? On huolestuttava ajatus, ettei fysioterapiatilanteen yksityisyyteen ole panostettu juuri lainkaan. Terapiatilanteissa asiakas usein joutuu riisuutumaan ja keskustelua voidaan käydä aroistakin asioista. Kirjausten tapahtuessa käsin kirjattuna paperille, ei tuo yhtään lisäluottamusta asiakastietojen säilymiseen salaisina. Tämä voi tuntua oudolta siksi, että Suomessa henkilöiden yksityisyys on tarkasti valvottua ja lain säätelemää.

Useissa maissa fysioterapeutin tutkinto-ohjelma on suoraa yliopistotasoinen koulutus. Suomessa alemman korkeakoulututkinnon jälkeen tulee olla ensin harjoittaa ammattia kolmen vuoden ajan, jonka jälkeen voi vasta suorittaa ylemmän korkeakoulututkinnon. Myös palkkaukset fysioterapeuteille ovat useissa maissa paljon Suomen tasoa korkeammat. Mistä tämä johtuu ja olisiko Suomessa valmistuvien fysioterapeuttien järkevintä lähteä harjoittamaan ammattiaan muihin maihin? Jacob Robertsin mukaan Yhdysvalloissa fysioterapeuttikoulutukseen sisältyy myös paljon enemmän jatko-opintoja, kuin Suomessa. Pakolliset jatkokoulutukset pitäisivät myös suomalaisen asiantuntijakunnan ajan hermoilla, alati muuttuvassa maailmassa. Yhdysvalloissa myös maksetaan koulutuksesta, joka takaa heille huippuluokan tiedon ja taidot. On upeaa, että Suomessa koulutus on ilmaista, mutta uskoisin, että koulutuksen taso pitäisi silti olla korkeammalla, jos haluamme näyttäytyä esimerkillisesti muulle maailmalle. Opintoja voisi olla enemmän, joka varmistaisi sen, ettei isoa osaa työelämässä tarvittavista taidoista täytyisi oppia vasta valmistumisen jälkeen. Myös vankka teoria ja tiedepohja auttaisi ymmärtämään fysioterapian taustoja paremmin.

Oli mielenkiintoista huomata, kuinka maan ilmanalalla uskotaan olevan vaikutusta ihmisten aktiivisuuteen. Espanjassa olleiden opiskelijoiden mielestä lämmin ja leuto ilmanala vaikutti ihmisiin energisoivasti, lisäten heidän arkiliikuntaansa. Keniassa huomattiin taas, että kuuma ilmanala sai ihmiset liikkumaan ja toimimaan hitaammin. Myös itse fysioterapia oli hitaampaa. Milläköhän nopeudella Suomessa toimitaan?

 

 

Lähteet:

Autio, H. & Viitanen, F. 2020. Finnish physiotherapy students in Malta. Tampereen ammattikorkeakoulun kansainvälisyysviikko. Esitys 5.10.2020.

Autti-Rämö, I. Nopola-Hemmi, J. Larsen, A. & Siltanen, K. 1997. Botuliini liikuntavammaisten lasten hoidossa. Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim. https://www.duodecimlehti.fi/duo70292

Käypä hoito -suositus. 2013. Käden ja kyynärvarren rasitussairaudet. Suomalaisen lääkäriseuran Duodecimin ja työterveyslääkäriyhdistyksen asettama työryhmä. https://www.kaypahoito.fi/hoi50055?tab=suositus

Lehto, M. & Neittaanmäki, P. (toim.) 2017. Suomen terveysdataympäristö. Informaatioteknologian tiedekunnan julkaisuja. 35/2017. https://www.jyu.fi/it/fi/tutkimus/julkaisut/it-julkaisut/suomen-terveysdataymparisto-verk.pdf

Mockford, M. 2020. Some joys and challenges of working in a different culture. Tampereen ammattikorkeakoulun kansainvälisyysviikko. Esitys 7.10.2020.

Meriö, M. & Rikkonen, E. 2020. Finnish Physiotherapy students In Africa. Tampereen ammattikorkeakoulun kansainvälisyysviikko. Esitys 9.10.2020.

Mutanen, P. & Rauhala, R. 2020. Fyssarit Aurinkorannikolla. Tampereen ammattikorkeakoulun kansainvälisyysviikko. Esitys 5.10.2020.

Roberts, J. 2020. Studying physical therapy in the USA. Tampereen ammattikorkeakoulun kansainvälisyysviikko. Esitys 8.10.2020.

Suomen fysioterapeutit. n.d. https://www.suomenfysioterapeutit.fi/fysioterapia/fysioterapeutin-koulutus/

Zheng, C. Zeng, D. Chen, J. Liu, S. Li, J. & Ruan, Z. 2020. Effectiveness of extracorporeal shock wave therapy in patients with tennis elbow: A meta-analysis of randomized controlled trials. Medicine, 99, e21189.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close