Tampere
19 Apr, Friday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Vahvuuden kehittäminen Pareton periaatteen avulla



Kirjoittanut: Irina Klimova - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Monesti projektin käynnistäminen tai ammatin valinta pohjautuu ajatukseen: ”Olen tässä hyvä”. Alitajuisesti ihmiset valitsevat asioita, joissa pääsee hieman helpommalla sekä menestyy astetta nopeammin kuin muut. Tässä onkin kyse omista vahvuuksista. Kuitenkin omien vahvuuksien tunnistaminen ei ole niin yksinkertaista, sillä vain pieni osa niistä ovat sellaisia, joita ihminen itse tiedostaa. Piilovahvuudet ovat taas ainoastaan muiden ihmisten havaittavissa, sillä monesti ihminen ei voi itse allekirjoittaa sitä, missä on muiden mielestä hyvä.

Kukaan ei synny tietynlaisen osaamisen kanssa, sillä minkä tahansa osaamista pitäisi myös osata kehittää. Joillakin on vain enemmän synnynnäistä tukea osaamisen kehittämiseen esimerkiksi, jos vanhemmat antavat pienestä asti esimerkkiä tietynlaisissa osaamisissa tai vaikkapa on hyvät geenit joihinkin asioihin, kuten musiikkikorva tai notkeus. Kuitenkin lähes kaikissa tapauksissa ei välttämättä tarvita sen erikoisempia geenejä, sillä lähes minkä tahansa osaamisen voi kehittää melko nollasta.

 

Pareton periaate

Melko kaikkiin osaamisiin pätee sellainen asia kuin Pareton periaate, jonka mukaan missä tahansa ilmiössä 80 % seurauksista johtuu 20 %:sta syistä. Eli käytännössä se tarkoittaa, että 20% tietystä osaamisesta riittää sinulle 80% asiassa, mutta loput 80% vain 20% asiassa.

 

  • Suurin osa ponnisteluista ei tuota toivottuja tuloksia
  • Se, mitä näemme, ei aina vastaa todellisuutta – aina on piilotettuja tekijöitä
  • Se, mitä pyrimme saamaan, pääsääntöisesti eroaa siitä, mitä lopulta saamme
  • Menestyneimmät tapahtumat johtuvat pienistä, mutta erittäin tuottavien voimien toiminnasta, ja suurin osa ongelmista johtuu pienistä, mutta erittäin tuhoavien voimien toiminnasta
  • Useimmat toiminnot ovat vain ajanhukkaa. Ne eivät anna mitään merkittävää halutun tuloksen saavuttamiseksi

Osaamisen kehittäminen

Pareton periaate toimii myös silloin, kun kyse on osaamisen kehittämisestä. Esimerkiksi, jos ihminen haluaa oppia soittamaan kitaraa, hänelle riittää opetella vain kahdeksan sointua, jotta hän pystyisi säestämään 80% biiseistä. Loput 20% osaamisesta ovat vain sellaisille, jotka haluavat syventyä kitaran soittoon ja mahdollisesti edetä musiikkiuralla. Kuitenkin ne 20% tuntuvat ihan 80%:lta, sillä musiikkiteorian sekä muiden yksityiskohtien opettelu voi olla todella monimutkaista sekä vie useita vuosia. Tästä voi myös huomata sen, että ihminen, jonka tavoite on soittaa trendikkäitä biisejä kaveriporukan mökkireissuilla, tarvitsee ainoastaan ne kahdeksan sointua eikä kokonaista monen vuoden konservatorio-opetusta. Se olisi tässä tapauksessa ajanhukkaa.

 

Tavoitteen määrittäminen heti alusta asti voi säästää ihmiselle paljon arvokasta aikaa, jotta se pääsisi käyttämään osaamisiaan mahdollisimman nopeasti ennen kuin hänen intonsa asiaan ehtii loppua. Hyvin monessa asiassa perusopinnot riittävät siihen, että kyseisessä asiassa voi pärjätä aika pitkälle. Jopa käymällä englannin kielen alkeiskurssin voi pärjätä vaikka kaikissa loppuelämän lomamatkoissa, sillä tärkeintä, että tulet ymmärretyksi. Kaikki jatkokurssit ovat vain syventymistä varten, jos pelkkä pärjääminen toisessa maassa ei riitä. Se on jokaisen ihmisen valinta, joka riippuu alkuperäisestä tavoitteesta.

 

Omien vahvuuksien kehittäminen

Syntyessäni en ole saanut minkäänlaista paperia siitä, että missä olen hyvä, kun minusta tulee iso. Kukaan ei voinut ennustaa minun vahvuuksiani, ne löytyivät kokeilemalla. Monesti huomasinkin, että muut saavuttavat tiettyjä asioita paljon nopeammin kuin minä, ihan kuin heille se olisi jotenkin helpompaa. Oman synnynnäisen huippuvahvuuden etsiminen loppui siihen, kun ymmärsin, että sillä ei ole mitään merkitystä. Voin oppia minkä tahansa asian, jonka koen itselleni tärkeäksi. Lapsuudessani vaihdoin harrastuksiani hyvin usein, jonka takia omistan paljon sellaisia osaamisia, joista osaan jotakin, mutta en osaa mitään täydellisesti. Siinäkin on oma huono puoli, koska ei voi kutsua itsensä ammattilaiseksi missään asiassa. Aikuisiässä aloinkin keskittymään tiettyjen osaamisien laajempaan kehittämiseen, jotta niistä tulisi minun vahvuuksia. Käytännössä saan itse päättää, mitkä ne minun vahvuuteni ovat.

 

Mikään osaaminen ei kuitenkaan voi tulla täysin hatusta, sillä ne aika pitkälti perustuvat omiin kiinnostuskohteisiin. Kiinnostus syntyy sen mukaan, kun jossakin asiassa alkaa tulla onnistumisia. Mikäli onnistumisia tulee nopeasti ja helposti, on kyse omasta vahvuudesta, jota kannattaa kehittää eteenpäin, sillä kukaan ei osaa kaikkea heti. Lisäksi kokeilemalla erilaisia asioita ja opettelemalla niistä vain 20%, pärjää tulevaisuudessa 80% tilanteessa. Kyseinen kaavio antaa toivoa siihen, että kaikki on mahdollista sekä riippuu meistä. Mikäli olemme tarpeeksi rohkeita ottamaan vastuuta elämästämme, pystymme ihan mihin vain.

 

Lähteet:

https://mielenihmeet.fi/pareton-periaate-lisaa-tehokkuuttasi/

https://www.kevness.com/blogi/pareton-periaate-voinko-hyodyntaa-sita-omassa-elamassa/

http://www.elitarium.ru/zakon-pareto-princip-80-na-20-pravilo-jurana-kachestvo-resursy-raspredelenie-rabota-vazhnost/

https://thebell.io/kak-ispolzovat-zakon-pareto-v-rabote-i-zhizni

Kommentoi