Miten kehittää markkinoille tuote, jonka joku ostaa ja jota myymällä saisi itselleen sellaisen elannon, jolla vähintäänkin tulisi toimeen? Suurin piirtein noilla sanoilla olen ajatellut yrittäjyyttä. Miten erottua tilanteessa, jossa markkinoita jo hallitsevat kilpailijat, joiden taustalla on vahva organisaatio ja joilla on käytössään resursseja, joita aloittelevalla yrittäjällä ei ole? Markkinoinnista on kirjoitettu paljon ja innovoinnista sitäkin enemmän. Etsiessäni kirjoja aiheesta, käsiini osui Alf Rehnin kirja Vaaralliset ideat, jossa pyritään käsittelemään luovuutta hiukan erilaisesta näkökulmasta. Luovuutta kuitenkin tarvitaan jokaisessa hankkeessa, jolle ei ole olemassa jo syvään kiveen porattua perustaa, jossa jokainen prosessi etenee kuin liukuhihnalla kohti täysin ennalta arvattavaa lopputulosta.

Markkinointi on erityisen tärkeää yrityksen menestykselle. Mutta miten markkinoidaan, mitä markkinoidaan ja kenelle? Markkinoinnissa, jos missä, saa käyttää luovuutta. Usein kuulee puhuttavan innovaatioista ja sinisen meren strategiasta. Niiden perusajatus on, että kun kehittää jotain mitä muut eivät vielä tee, pääsee seilamaan vapailla vesillä, joilla kilpailu on vähäistä ja asiakkaita runsaasti. Tarvitaan luovuutta, mutta mitä oikeastaan on luovuus? Innovaatio tarkoittaa kutakuinkin sitä, että yhdistetään jo olemassa olevia asioita uudella tavalla. Luodaan jokin yllättävä yhdistelmä, joka ei välttämättä ole kaikkein ilmeisin. IKEAa moitittiin sen alkutaipaleella, että ei kukaan varmasti osta bulkkitavaraa, joka pitää kaiken lisäksi vielä koota ihan itse. Mutta ilmeisesti tänä päivänä ei enää saa yhtä raikuvia suosionosoituksia kuin menneinä vuosina, kertomalla tuollaisia mielipiteitä aiheesta. Innovaatiota enemmän arvostetaan ideaa, joka on todella omaperäinen ja uusi. Molemmista kerrotaan mielellään menestystarinoita.

Markkinointia suunnitellessa pitää olla mielessä kohderyhmä, jolle markkinoi. Sen lisäksi täytyy osata herättää kohderyhmän kiinnostus, joka lopulta johtaa ostopäätökseen. Lisäksi pitäisi olla vielä hyvä tuote. Työskennellessäni hierojana myyntivalttejani olivat oma persoonani ja ”käsialani”, tapa tehdä työtä, niin että asiakas tuntee saaneensa rahoilleen vastinetta ja tulee uudestaankin. Tehokkainta myyntiä oli kasvotusten myyminen, joka ei ole loppujen lopuksi kaikkein tehokkain tapa myydä, jos tavoittelee suurta volyymiä. Plussaa oli sekin, että opiskellessa ja työskennellessä mukaan tarttuu väkisinkin asioita, joiden huomaa toimivan ja innovointi tapahtuu siinä samalla, kun työtä tekee. Ratkaisevaa on oma asenne, tarttuuko uusiin havaintoihin ja työkaluihin ennakkoluulottomasti, vai pysytteleekö vain niissä asioissa, jotka tietää jo varmasti osaavansa. Mutta se että tietää miten yhtä palvelua myydään ei tarkoita, että osaisi myydä kaikkia mahdollisia palveluita tai tuotteita. Kohderyhmän tarpeet on tunnettava ja on tiedettävä miten he ottavat vastaan markkinaviestin. Voiko uutta tuotetta tai palvelua tempaista taikahatusta ja odottaa, että asiakaskunta löytää sen pelkän uutuusarvon perusteella? Onko kohderyhmä edes sellainen, että se kaipaa uusia asioita tai onko markkinoilla jo niin paljon kilpailua, että väkisinkin kaikki helposti keksittävät uudet hyvät ideat on jo keksitty.

Kirjassa Vaaralliset ideat kulkee vahvana ajatus siitä, että ihmiset ovat olentoja, jotka pitävät tutuista asioista. On mukava, että sama kahvila on vuodesta toiseen samassa talossa, saman tien varrella, vaikka siellä ei koskaan kävisikään. Jos kahvila muuttaa vaikka viereiseen kortteliin ja vaihtaa sisustustaan, se ei ole enää sama, vaikka tuotteet ja henkilökunta olisivat täysin samat. Aivomme palkitsevat meitä tutusta ja turvallisesta toiminnasta ja hätääntyvät kun mennään tuntemattomille sivupoluille. Kuuluisa lentävä lause laatikosta, jonka ulkopuolella pitäisi ajatella on suosittu. Mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa? Milloin olemme laatikon ulkopuolella, jos laatikko muodostuu niistä ajatuksista, jotka todella muodostavat maailmankuvamme raamit? Itse tiedän etäisesti, että jotkut heräävät aamuviideltä juoksemaan aamulenkin. Minulle on vaikeuksia ymmärtää juuri kirjoittamaani lausetta. Ymmärtäisin kuitenkin täysin, jos joku kertoisi laskeneensa mielenkiintoisen kirjan käsistään aamuviideltä. Voisin kuvitella, että aamuvirkku lenkkeilijä saattaisi tavoittaa jotain siitä hämmennyksestä, jota itse tunnen hänen tapojaan kohtaan tuossa lauseessa. Takaisin laatikkoon. Kun jotain ajatusta alkaa hautoa ja tuoda kohti toteutusta, aika usein tulee katsottua millaisia asioita ihmiset jo valmiiksi ostavat ja myyvät. Mikä kiinnostaa ja mikä ei kiinnosta. Kirjaa lukiessani aloin epäillä, että se saattaa olla joskus hiukan kehno tapa lähteä tunnustelemaan markkinoita. Mistä sen tietää, miten hyviä tuotteita tai palveluita kilpailijat markkinoivat? Harvemmin siitä pidetään ääntä, jos jokin projekti menee täysin päin mäntyä. Epäonnistumisista ollaan monesti ihan hissuksiin, vaikka onnistumisista pidetäänkin meteliä. Liikutaan turvallisissa ajatuksissa, jos ajatellaan vain niitä asioita, jotka eivät herätä minkäänlaisia vastuksen tunteita. Luova idea voi olla joskus jotain sellaista, mihin ei haluaisi koskea pitkällä tikullakaan. Siksi luovuus, vaikka onkin jossain mielessä ihan jokapäiväinen ilmiö, on joskus hiukan hankalaa. Aivomme eivät pidä todella luovista ajatuksista, koska ne haastavat sen mitä on totuttu tekemään jollain tavalla. Eikä luovuus itsessään voi ollakaan jatkuva perustilanne, koska pidemmän päälle tarvitaan tehokkaita organisaatioita, suorastaan instituutioita, jotka pystyvät hoitamaan tehtävänsä vakaasti ja taloudellisesti järkevillä kustannuksilla.

Meillä on Proakatemiassa etunamme se, että meillä on vapaus kokeilla omaa luovuuttamme. Mitä saamme kehitettyä ja miten kehittelemämme asiat onnistuvat. Mikäli jokin ei onnistu, se ei ole maailmanloppu, vaikka se ei ole mukavaakaan. Akatemian aikana kehittelin ajatusta siitä, että voisimme myydä opiskelijoille koulutuksia halvemmalla kuin muut, jotka koulutuksia järjestävät. Menetelmäkoulutukset ovat usein arvokkaita ja niiden taustalla toimii organisaatioita, jotka ovat jo vakiinnuttaneet asemansa ja niiden brändi on jo yksinään markkinointivaltti. Idea on jossain määrin uusi, ei ehkä ennen kuulumaton, mutta jotain mitä en ole itse koskaan aiemmin kokeillut. Minua on kiinnostanut ilmiö, jonka huomaan toistuvan. Vaikka koulutuksen asiasisältö olisi suurin piirtein sama, kuin jo tunnettujen organisaatioiden koulutuksissa, pelkkä asiasisällön markkinoiminen ei aina riitä herättämään ihmisten kiinnostusta. Mielikuva on tärkeämpi, mutta millä tavalla mielikuvat syntyvät? Onko luova ja kaoottinen projektiorganisaatio sellainen ympäristö, jossa on ylipäätään mahdollista luoda minkäänlaista mielikuvaa, jollainen ihmisillä on jo pitkään toimineista asiatuntijaorganisaatioista? Luovan yrityskulttuurin luominen on yksi asia ja kannattavan yrityskulttuurin luominen toinen. Uskon että yksi tärkeä oppi tästä onkin se, että miten erottaa toisistaan ne hetket, jolloin on tarpeellista antaa tilaa ideoille ja kokeilla sellaistakin, minkä onnistumisesta ei ole takeita ja milloin olisi syytä ajatella, että saattaisiko luovin ratkaisu ollakin se, että ei pyritäkään olemaan luovia. Jos jokin jo toimii, miksi sitä pitäisi muuttaa. Kaikki loistavia ja luovia ideoita ei välttämättä olekaan mahdollista integroida osaksi yrityksen toimintaa ja sekin voi olla joissain oloissa oikein luova ratkaisu.

Luovuutta ei voi ruokkia toistamalla vain niitä asioita, joita jo valmiiksi osaa. Paraskaan markkinointisuunnitelma ei johda kauppoihin, jos sitä ei aleta toteuttaa. Parhaimmillaan opiskelun ja yrittämisen yhdistelmä on kuin Pelle Pelottoman paja, jossa lojuu prototyyppejä ja välillä sekopäisiäkin keksintöjä, jotka on todettu alkuperäiseen tarkoitukseen sopimattomiksi. Toki, kuten Pelle Pelotonkin, myös luovuutta hakeva yrittäjä saa ehkä kokea joitain kolhuja ennen kuin hyvälle idealle löytyy sopiva tarkoitus. Mutta se ei ole syy jättää ideoita kokeilematta. Luovuus on ennen kaikkea asioiden tekemistä ja ennakkoluulotonta kokeilemista. Ruokkiakseen luovuuttaan ei tarvitse olla poikkeuksellinen yleisnero. Se vaatii vain sitä, että välillä kokeillaan raja-aitojen laskemista. Opiskellaan jotain uutta, joka ei välttämättä edes liity millään tavalla siihen, minkä kokee omaksi tutuksi ja turvalliseksi erikoisalakseen. Kuten esimerkiksi palvelumuotoilua ja markkinointia minun tapauksessani. Jollekin toiselle nämä aiheet ovat harmaata arkea, mutta itselleni niihin perehtyminen on jatkuvaa ihmettelyä ja oivaltamista. ”Tuonkin olen tehnyt ihan päin mäntyä” tai ”tähänkin on näköjään olemassa joku työkalu”. Luova markkinointi on hankalaa, se on kaukana oman mukavuusalueen ulkopuolella, mutta ainoastaan liikkumalla tuntemattomien asioiden parissa, voi haastaa ajatteluaan. Kun tekee jotain, mitä ei koskaan ajatellut tekevänsä, törmää väkisinkin siihen ajatuksiaan raamittavaan laatikkoon, jonka olemassaolosta ei edes tiennyt.