Mitä luova ajattelu vaatii? Mietin tätä kysymystä ennen kuin tutustuin Alf Rehnin teokseen innovatiivisuudesta. Kirjasta välittyy kirjoittajan ärsyyntyneisyys nykyajan innovatiivisuus lässytykseen. Rehnin mukaan ihmisillä on usein käsitys, että luovuus on hauskaa ja kivaa ja että hyvät ideat saavat ihmiset hymyilemään ja innostumaan. Kirja käsitteleekin luovuuden kannalta tärkeää vaarallista ajattelua, josta syntyykin usein parhaimmat ja innovatiivisimmat ideat. Rehnin mukaan luovan ajattelun tulee olla vaarallista ja sen pitää herättää ihmisissä jopa vihaa ja ärsyyntyneisyyttä. Muutokseen liittyy aina epäilyä eikä se ole kivuton prosessi.

Mukavuus ajattelu

Luovuudessa, niin kuin monessa muussakin asiassa, pystyy kehittymään ainoastaan kiipeämällä luultujen rajojen yli sinne, missä ei koe oloansa kovin miellyttäväksi. Tällöin pystyy siirtämään rajojansa pidemmälle, tämän kuuluisan ”boxin ulkopuolelta ajattelun” avulla. Kiiltokuvat ja luovuuden mukavuus tulee unohtaa, ja keskittyä siihen missä tuntee olonsa vaikeaksi, epäsuosituksi ja epämukavaksi. Ongelmana tässä on yleensä se, että aivomme toimivat niin, että kun saavutamme kipupisteen, yleensä keskeytämme sen, mitä olemme tekemässä. Kipu on signaali siitä, että elimistö vastustaa jotain. Ajattelussa ei kuitenkaan pitäisi totella kehon antamaa signaalia, vaikka se ei tunnukaan välttämättä hyvältä. Rehnin väite siitä, että jos jokin uusi idea oikein innostaa, on se todennäköisesti huono, kuulostaa erittäin absurdilta. Mielestäni innostuminen auttaa siinä, että asian eteen lähtee tekemään töitä. Jos jokin asia ei minua innosta lainkaan, on sen asian jalostaminen erittäin haastavaa, mutta siitähän luovuudessa on kyse, haastavuudesta. Itselläni on varmasti paljon kehitettävää siinä, että osaa nähdä uusia puolia asioista, jotka eivät herätä mitään innostusta. Tällöin ajatteluni saisi paljon lisää näkökulmia, mitä kieltämättä jokainen luovuuteen tähtäävä tarvitsee. Myönnän myös olevani aika mukavuuden haluinen enkä ole saanut ajatteluni haastamista osaksi jokapäiväistä arkeani ainakaan tarpeeksi. Näitä ajatuksia onkin hyvä pohtia, jotta saisi ajatuksia rikastettua nimenomaan olemalla huomioimatta epämiellyttäviä tuntemuksia. Tilanteen kehittämisessä auttaa se, että tiedostaa epämukavuuden ja ajattelee, että on menossa oikeaan suuntaan.

Arvioi ympäristösi

Usein kun joku kertoo menestystarinaansa, tuo hän esille ihmiset, jotka eivät uskoneet häneen vaan halveksuivat ja lyttäsivät häntä ideansa kanssa. Tässä vaiheessa usein näitä ”vihaajia” pidetään typerinä ja ollaan sitä mieltä, että tällaiset lyttääjät hidastavat innovaatioiden syntymistä. Niin minäkin usein ajattelen tässä, mutta uudelleen ajateltuna näiden ”haastajien” rooli on erittäin tärkeä idean kehittymisen ja toteutumisen kannalta. Se myös kertoo siitä, että innovaatio on hyvä , jos joku pahoittaa mielensä, koska se kertoo idean aiheuttamasta muutoksesta. On kuitenkin selvää, että kritiikkikin voi olla huonoa, jos se ei anna mitään parannusehdotusta tai järkevää perustelua sille, että idea olisi oikeasti huono. Johtajan rooli on tärkeä, kun yritetään luoda luovaa organisaatiota. Sen on nimittäin onnistuttava luomaan ilmapiiri, jossa tällaista luovaa kritiikkiä uskalletaan tuoda esille, jotta luovuus pääsisi kukoistamaan. Rehnin mukaan organisaatiosta täytyy löytyä kolmea erityyppistä roolia maksimaalisen luovuuden saavuttamiseksi:

Vartija: Tämän roolin edustaja kokee epävarmuutta uusien ideoiden edessä. Mikäli vartija ei moksiskaan uudesta ideasta, on se todennäköisesti huono.

Pirun asianajaja: Tämä rooli osaa kehittää ajatusta kritiikin avulla ja onkin luovassa organisaatiossa tärkeä osa. Rooli kyseenalaistaa ideaa eri perspektiiveistä ja samalla vahvistaa ideaa niin, että se jatkossa kestää hyökkäykset.

Kilpailija: Tämä rooli ajaa idean alkuperäistä keksijää työskentelemään kovempaa idean parissa, kun joku lähtee kilpailemaan alkuperäisen idean kanssa.

Näitä rooleja on löydettävä luovaan organisaatioon.

Luovuuden toiset kasvot

Luovuus on tietenkin aina arvostettavaa yrityksessä, mutta usein ei tiedosteta sitä, että luovat ihmiset eivät ole kovin helppoja ihmisiä organisaatiossa. Mutta juuri se tulisikin ymmärtää ja sitä pitäisi oppia arvostamaan. Itselleni tuli kirjasta paljon mielenkiintoisia ajatuksia, joita pyrin toteuttamaan myös arjessa haastamalla itseäni ja ajatteluani enemmän, kun tähän asti.