Olen valokuvannut nyt reilu 7 vuotta, joista viimeiset 3 vuotta olen pitänyt itseäni vakavasti otettavana ammatinharjoittajana ja 2 aloittelevana taiteilijana. Toimeentuloni koostuu erilaisten sisältöjen tuottamisesta yrityksille. Olen alkanut ymmärtää mistä tekemiseni arvo muodostuu ja miten kauppaa käydään. Markkinat ovat tällä hetkellä hyvät ja töitä riittää. Projektit vaihtelevat riippuen tilaajasta, tarpeesta ja resursseista, mutta nuortakin toimijaa arvostetaan. Pitkään valokuvat olivat minulle vain visuaalisesti nautinnollisia ja pidin niiden tekoprosessista. Mutta kun talvella 2014-2015 aloitin Avanto- valokuvasarjan työstämisen, silmäni avautuivat täysin uudelle maailmalle: taiteelle. Aloin ymmärtämään, että valokuvat voisivat olla muutakin kuin esteettisesti kivoja teoksia, muistoja tai bisnestä. Olin tuohon aikaan kulttuurisesti melko valveutunut 20-vuotiaaksi, harrastin musiikkia ja kävin teatterissa sekä museoissa. Rakastin elokuvia, mutta en muista ajatelleeni taidetta sen merkityksellisempänä käsitteenä. Tässä esseessä avaan omia kokemuksiani siitä, miten tutustuin taidemaailmaan harrastuksena ja liiketoimintana, sekä mitä norjalaisen taidekeräilijän Erling Kaggen kirja ”A Poor Collector’s Guide to Buying Great Art” opetti minulle taiteesta ja sen ostamisesta ja myymisestä. Sain kirjasta paljon uusia näkökulmia oman taiteen myymiseen, mutta innostuin myös taiteen ostamisesta. Yrittäjänä ja yrittäjyyden opiskelijana minua kiinnostaa myös, mitä taidemaailmasta voisi oppia ja tuoda muuhun liiketoimintaan.

Kuvasin Avantoa kolme talvea ja jo toisena talvena tiedostin, että haluan tehdä siitä näyttelyn. Missä? Miten? Kuka auttaa? Paljon isoja kysymyksiä joista minulla ei ollut mitään aavistusta. Tiesin vain, että teen nyt jotain niin siistiä, että haluan näyttää sen muillekin, mutta pelkkä netti ei riittäisi. Minulla oli siihen aikaa jo reilu 10 000 seuraajaa Instagramissa, joka on enemmän kuin näyttelyssäni tulisi koskaan käymään, mutta foorumi ei tuntunut oikealta sen rajoittuneisuuden takia. Motiiveja syntyi sitä mukaan kuin projekti eteni ja ymmärsin taidemaailmaa enemmän; haluisin tavata ja keskustella ihmisten kanssa, joilla on enemmän kokemusta kuin minulla sekä halusin olla osa Suomen taidekenttää ja osallistua siihen.

Ajattelin, että taidemaailma olisi melko liberaali. Tunsin jopa valmiiksi muutamia taidealalla työskenteleviä tai sinne pyrkiviä, joiden kautta aloin päästä jutun juoneen. Opiskelin myös Berliinissä taidetta vuosina 2015-2016, jolloin opin paljon. Mutta ymmärsin melko nopeasti, että olin erehtynyt. En välttämättä siinä, etteikö taiteen parissa saisi tehdä mitä haluaa, sitä kyllä tehdään, mutta sen kuka saa tehdä, kenet otetaan piireihin mukaan ja ketä autetaan. Erling toteaa kirjassaan, ettei taide ole demokraattista, toiset teokset vain ovat mielenkiintoisempia kuin toiset. Ja sama pätee myös tekijöihin. Aloittelevana taiteilijana olet lähtökohtaisesti altavastaajana, eikä ensimmäistä vaikutusta ole helppo tehdä. Suomessa arvostetaan taidekorkeakouluja paljon, ja niiden opiskelijoilla on instituution tuoma status takanaan. Ilman koulujen henkilökuntaa voi olla hyvin yksin pyrkimässä maailmalle. Kouluissa on myös valmiiksi henkilökuntaa, ketkä tuntevat maailman ja sinulle tärkeät kontaktit. Usein taiteilijoilla on jopa oma edustaja, kuka aktiivisesti myy teoksia ja näyttelyitä taiteilijan puolesta.

Kysyin vinkkejä ensimmäisen näyttelyn rakentamiseen eräältä taiteilijalta. Hän torjui minut ja oli sitä mieltä, että asiat tulee selvittää itse. Tämä kertoo toisaalta myös vanhan koulukunnan taiteilijoiden pelosta siitä, että skene saattaa olla muuttumassa ja paljon nuoria on tulemassa perästä. Kuvaillessaan taidekeräilyä alana Kagge kirjoittaa näin: ”Accept that there are no rules, only deals… what gets you in jain in most civilized businesses, is normal in the art world” (s.34). Suomessa julkisuuteen ei vuoda usein hämäriä kauppoja, eikä Kagge anna suoria esimerkkejä, mutta netistä löytyy paljon artikkeleita markkinoiden hämäryydestä. Kaggen mukaan kaikki riippuu suhteista ja sisäpiirikaupat sekä markkinoiden vääristäminen ovat arkipäivää. Isoja kauppoja hierotaan salassa ja kaikki keinot ovat sallittuja, myös lahjominen, markkinoiden väärentäminen ja seksi. Suomi on toisaalta pieni markkina ja erilainen kuin esim. New York.

Kaupallisuus on hämmentävä asia taidemaailmassa, lähes kirosana. Kuitenkin taiteilijat ovat käytännössä yrittäjiä ja haluaisivat tehdä elantonsa osaamisellaan. Joidenkin mielestä taiteilija ei ole vakavasti otettava, jos hänen teoksensa ovat kaupan, puhumattakaan että tekisi kaupallista sisältöä. Päinvastoin kuitenkin menestys taidemaailmassa on kova valtti kaupallisella puolella. Maailma kuitenkin muuttuu ja monien monien mielestä on jopa kiinnostavaa, jos taiteilija yhdistää kaupallista sisältöä ja taidetta, rikkoo rajapintaa. Olen saanut paljon kommentteja portfoliostani ja sen kaupallisuudesta, mutta otan sen enemmän haasteena. En halua olla riippuvainen taiteeni myynnistä ja apurahoista, ja toisaalta minua kiinnostaa valtavasti kaupallisen maailman haasteet ja mahdollisuudet.

Taiteen hinnoittelu oli minulle täysin uusi kokemus. Luemme toisinaan huikeita uutisia, kun nykytaidetta myydään sadoilla tuhansilla tai jopa miljoonilla, joka herättää kysymyksen, mikä luo taiteelle rahallisen arvon? Oppiakseni myymään taidettani tai ostamaan viisaasti muiden, tulee minun ymmärtää ostavan osapuolen tilannetta ja käyttäytymistä, johon Kaggen kirja toi paljon näkökulmia. Ostopäätökseen on kolme syytä: sisustus, sijoitus ja maine. Sijoitus tarkoittaa sitä, kun arvioidaan että jonkun taiteilijan teosten arvo tulee hän menestyksen mukana nousemaan. Vaikka minulla onkin näyttöä tämänhetkisistä onnistumisista, teoksille on vaikea ennustaa isoa kasvua sen pohjalta. Teoksen hintaan vaikuttaa myös harvinaisuus. Maalauksia on vain yksi laatuaan, mutta valokuvaa voi teoriassa vedostaa loputtomiin. Näyttelyn yhteydessä tein siis selväksi, että printtien määrä on rajoitettu seitsemään per kuva, joista kaksi pidän itselläni. Sijoitusmielessä taide on kuin mikä tahansa sijoituskohde. Pitää tuntea ala ja osata tulkita, kuka tulee menestymään jatkossa. Mutta ei riitä, että sinä uskot taiteilijan menestykseen. Arvo syntyy ja kasvaa vasta, kun muutkin uskovat hänen menestykseen. Yksi Kaggen opeista taiteen ostamiseen on se, että ostaa voi pienelläkin budjetilla ja ilman monen vuoden kokemusta. Osta sitä mistä pidät ja osta usein. Mutta jos ostaa vain sitä mistä pidät, saattaa kokoelmasta pitkällä aikajänteellä tulla tylsä. Kannattaa aloittaa halvasta eikä koskaan sijoitaa enempää kuin olet valmis menettämään. Taiteen kuuluu olla myös vaivaannuttavaa ja on okei, että jonkun teoksen ymmärtäminen tai edes siihen tottuminen kestää vuosia. Aino Frilander kirjoittaa esseessään, että monet kansamme merkittävimmät teokset, joita nyt pidetään suuressa arvossa, olivat aikanaan erikoisia ja joidenkin mielestä vastenmielisiä (HS 30.9.). Olen yrittänyt tuota tätä ajattelua myös oman taiteeni tekemiseen, ja pyrkiä haastavampaan lopputulokseen. Se vaatii kuitenkin paljon harjoitusta. Harva kuitenkaan ostaa taidetta sijoitusmielessä, vaan intohimosta ja sisustukseksi. Varmasti usein sosiaalisella statuksella on vaikutusta, haluamme olla ylpeitä ja ehkä ylpeillä sillä, millä ympäröimme itsemme, oli se sitten taiteilijoita henkilöinä tai heidän teoksiaan. Suurkeräilijät ja tai muuten rikkaat voivat ostaa kuuluisia huipputeoksia välittäen enemmän maineestaan kuin kokoelman mielenkiintoisuudesta.

Taidekeräilijää minusta tuskin tulee, mutta olen jo katsellut muutamien maalareiden ja valokuvaajien töitä sillä silmällä, että ostaisin. Kaggen tapa kirjoittaa omista kokemuksistaan on humoristinen, toisinaan jopa sarkastinen, josta huokuu elämänmaku – taidetta ja liiketoimintaa ei tarvitse ottaa liian vakavasti. Kirjassa hän kuvailee keräilijän elämää ja kertoo omia näkemyksiään taiteesta: ”In golf or sex, we sometimes feel like winners even when our performance is far below par. A doctor’s mistakes are often buried in graveyards, and a lawyer’s lost cases end up in prison. Collection contemporary art is different: Your mistakes will simply hang on the walls of your home.” (s.14) Kagge oli itseasiassa tutkimusmatkailija ennen uranvaihtoa kustantajaksi ja taidekeräilijäksi. Haastattelussa Baselin taidemessuilla 2015 hän sanoo yhden asian yhdistävän pohjois- ja etelänapojen sekä Mount Everestin valloittamista sekä nykytaiteen keräämistä: molemmat tekevät elämästä vaikeampaa kuin on tarpeellista. Tämä kuvastaa mentaliteettia joka yhdistää kaikkia taidealalla toimivia, jopa kuluttajia ja harrastajia. Nykytaiteesta tekee mielenkiintoista sen haastavuus. On vaikea arvioida mikä on hyvää taidetta, ja mihin kannattaa sijoittaa.

Näyttelyni avattiin Bang Bang Galleriassa Helsingissä 14.9. ja on esillä 7.1. asti. Kaikenkaikkiaan olen erittäin tyytyväinen kokemukseen ja sen tuomiin mahdollisuuksiin. Galleria ei ole Suomen tunnetuimpia, mutta kunnianhimoinen ja laadukas. Vaikka saimme näyttelyllä hieman medianäkyvyyttä ja pääsimme jopa osaksi virallista Suomi 100 ohjelmaa, oli näyttelyyn vaikea saada niitä vieraita taidemaailmasta joita erityisesti toivoin. Se kertoo tämän hetken kilpailusta, ja että kaikki ajan kulutus on kilpailevaa toisilleen. Kaiken kaikkiaan vieraita kävi kuitenkin n. 100 viikossa, ja töitä on myyty yllättävänkin hyvin. Myyntitilanteissa oli oleellista olla itse hiljaa ja antaa ostajan rakastua työhön, ja kun hetki oli oikea, kertoa ja kysyä. Onneksi sain avukseni galleristi Heli Mäenpään sekä kuraattori Laura Köönikän, jotka ohjeistivat ja auttoivat koko prosessin ajan. Ilman heitä ei ensimmäinen oma näyttelyni olisi ollut näin menestynyt.

Lähteet:

• Erling Kagge: A Poor Collector’s Guide to Buying Great Art (Kagge Forlag 2015)
• https://youtu.be/KG-e8_iUeCM
• https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005388515.html