Tampere
27 Jan, Wednesday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Uupuneen tunnistaminen ja auttaminen tiimissä



Kirjoittanut: Titta Savolainen - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

“Kun yksi uupuu, on se varoitus koko työyhteisölle. On tärkeää tiedostaa, miltä uupumus näyttää ulospäin, jotta uupunutta ei pidetä työpaikalla aikaansaamattomana. Näin työuupuneen toipuminen ja paluu töihin onnistuu.” (Talouselämä 2019)

Paljon on puhuttu sekä mediassa että akatemialla uupumuksesta ja mikä sen mahdollisesti aiheuttaa. Kysyttäessä tunnetko jonkun uupuneen, suurin osa vastaa kyllä. Mutta entä jos ei ole itse kokenut uupumusta, osaako sen tunnistaa? 

Proakatemialla opiskellaan tiimioppimista ja johtamista, joten on mielestäni tärkeää perehtyä aiheeseen ja ymmärtää, miten voi itse vaikuttaa uupumisen ehkäisemiseen ja miten auttaa, jos epäilee tiimiläisensä olevan uupunut. Tästä on myös tärkeä keskustella tiiminä, jotta ymmärtää toisten erilaiset tavat toimia ja miten yhdessä luodaan sellaista oppimis- ja työympäristöä, jossa ehkäistään uupumista.

Tässä esseessä käsittelen uupumisen tunnusmerkkejä ulkopuolisen näkökulmasta sekä sitä, miten kaikki voivat osaltaan vaikuttaa ja pyrkiä ehkäisemään uupumista.

Mistä voit koittaa tunnistaa uupuneen?

Ärtyisyys

Uupunut voi olla tavallista ärtyisämpi ja esimerkiksi vastata töykeästi yksinkertaiseenkin asiaan. Hän ei kuitenkaan itse välttämättä tiedosta tätä eikä käyttäydy tarkoituksella ikävästi muita kohtaan.

Tiimikaverit voivat kokea tiimiläisen huonokäytöksisenä eivätkä halua puuttua asiaan ollenkaan. Mitä pidempään ja paremmin olet tuntenut henkilön, sen helpompi tämä muutos voi olla havaita. Pelkästään ärtyisyydestä on kuitenkin vaikea vielä päätellä mitään, mutta jos se on jatkuvaa eikä selity huonoilla yöunilla, kannattaa kiinnittää huomiota henkilön käytökseen. Se myös vaikuttaa merkittävästi muun työyhteisön ilmapiiriin.

Väsymys

Uupunut ei palaudu parin päivän lepäämisellä tai nukkumalla pari yötä paremmin. Väsymys ja voimattomuus ovat läsnä jatkuvasti ja usein uupuneella on uniongelmia. Pelkän väsymyksen perusteella on kuitenkin vaikea tunnistaa uupunutta, etenkin jos uupunut ei itse avaudu tarkemmin väsymyksensä taustoista. Kannattaakin seurata muita hälytysmerkkejä.

Asioiden lykkääminen ja keskittymisvaikeudet

Uupuneen aivot eivät toimi kuten ennen vaan hänellä on vaikeuksia tiedonkäsittelyssä. Näitä ovat vaikeus keskittyä, tarttua toimeen, viedä tehtäviä loppuun tai muistaa sovittuja tai tehtyjä asioita. Usein uupuneet henkilöt ovat tunnollisia ja järjestelmällisiä henkilöitä. 

Uupumuksessa aivoissa tapahtuu muutoksia eikä uupunut osaa enää priorisoida tehtäviään tärkeysjärjestykseen eikä hahmota kokonaisuuksia tai osaa pilkkoa niitä osiin tehtävien helpottamiseksi. Tästä voi seurata se, että asioiden tekeminen lykkääntyy tai tehtäviä jopa unohtuu. 

Eristäytyminen ja kasvaneet sairauspoissaolot

Uupunut voi pyrkiä eristäytymään muista ihmisistä. Tähän voi olla useita eri syitä. Uupunut on voinut esimerkiksi tunnistaa oman kyynisyytensä ja välttelee ihmisiä, koska ei ole parhaimmillaan ja koe antavansa itsestään edustavaa kuvaa. Hän voi myös jättää tehtäviä tekemättä tai suorittaa ne mekaanisesti. Uupuneilla usein motivaatio on kateissa ja työltä, työpaikalta, työelämältä ellei koko elämältä on kadonnut merkityksellisyys. 

Kuten stressi niin myös uupumus heikentää kehon vastustuskykyä. Näin ollen uupunut voi kokea olevansa vähän väliä kipeänä syystä tai toisesta. Tähän tiimissä kannattaa kiinnittää huomiota, oli poissaolon syy mikä tahansa. Usein työterveydessäkään ei heti osata yhdistää eri syistä tapahtuvien poissaolojen yhteyttä toisiinsa ja uupumukseen.

Uupumus on yksilöllistä

Yllämainitut tunnusmerkit aiheuttavat uupuneessa itsessään helposti turhautumista. Etenkin, jos henkilö itse ei vielä ole tunnistanut, olevansa uupunut, hän hämmästelee, miten ennen niin helpot hommat venyvät ja paukkuvat ja vievät tavallista enemmän aikaa. Ammatillinen itsetunto on laskussa ja hallinnan tunne omista ja työasioista on kateissa. 

Nämä asiat eivät kuitenkaan päde kaikkiin uupuneisiin, vaan kaikki luonnollisesti ovat yksilöllisiä. Joku voi toimia pitkään ylikierroksilla ja suoriutuu tehtävistään hyvin, vaikka pinnan alla elimistö jo kaipaisi lepoa. Kaikki uupuneet eivät koe kyynisyyden tunnetta tai motivaation katoamista.

Panostakaa työympäristön kehittämiseen

Työuupumus on merkki siitä, että työyhteisössä ei ole kaikki hyvin. Jokaisen on hyvä ymmärtää, että yksilön uupumuksella on vaikutusta myös muihin tämän työyhteisössä sekä lähipiirissä. Uupunut ei uuvu yksin.

Sen sijaan, että ryhdytään tutkimaan, mikä yksilössä on vikana, tutkittaisiin, mitkä syyt ympäristössä mahdollistivat tämän asetelman.” (Talouselämä 2019)

Tiimi voi vaikuttaa kaikkien hyvinvointiin työn organisoimisella, toimivalla viestinnällä sekä yrityskulttuurilla. Tämä edellyttää taidokasta johtamista ja avointa keskustelua siitä, jos esimerkiksi vastuualueet ovat epäselviä tai tietyt yksilöt kuormittuvat. Usein tekemisen määrä ei kuormita yksilöä vaan se, ettei hänelle ole selvää mitä häneltä odotetaan ja viestintä on näin ollen ollut sekavaa.

”Hyvin tunnolliselle työntekijälle laadusta tinkiminen ja aiempaa useampien keskeneräisten asioiden sietäminen on työuupumuksen riskitekijä.”  (Mehiläinen)

Usein uupuneet ovat tunnollisia työntekijöitä ja  noudattavat sääntöjä ja aikatauluja sekä pitävät järjestyksestä. Pitäkää siis tiimeissä silmällä tunnollisia yksin pakertajia! Jos teette tai keskustelette persoonallisuustyypeistä, esimerkiksi DISC-analyysin sininen -persoona on taipuvaisempi uupumiseen kuin huoleton keltainen.

Organisoikaa tiimeissä ja projektitiimeissä yhdessä tehtävät ja pilkkokaa työtehtäviä valmiiksi pienempiin osiin. Hyödyntäkää esimerkiksi Trellon kaltaisia projektinhallintatyökaluja, joissa voitte määritellä tehtävät ja merkitä niille tekijät ja määräajat. Tunnistakaa tiimissänne ne henkilöt, jotka ovat tässä taitavia! Huonosti määritellyt tehtävät eivät vie eteenpäin vaan päinvastoin edesauttavat kuormittumista.

Uupunut ei välttämättä itse tiedä olevansa uupunut tai ainakaan myönnä sitä. Vaikka työntekijä ennen olisi ollut taitava jaksottamaan ja aikatauluttamaan työnsä, ei se uupuneena ole niin helppoa. Uupunut ei välttämättä osaa enää asettaa tehtäviä tärkeysjärjestykseen eikä hahmota, missä järjestyksessä asioita tulisi suorittaa. Jos kokonaisuus on hänelle epäselvä, voi tehtävän aloittaminen lykkääntyä. Auttakaa siis kaikkia määrittämällä valmiiksi pieniä selkeitä tehtäviä ja seuratkaa, miten niiden hoitaminen onnistuu.

 

Lähteet:

Mehiläinen. https://www.mehilainen.fi/yrityksille/tyohyvinvointi/tyontekijan-hyvinvointi/tyouupumus 

Talouselämä 2019. https://www.talouselama.fi/uutiset/tyossaan-uupunut-on-itkuinen-ja-hataantynyt-tyoterveyden-vastaanotolla-mutta-esimiehen-silmin-tilanne-nayttaa-toiselta-tulkitaan-yksilon-alisuoriutumisena/ea0e5f77-e481-448e-96a6-9773dfb3fa5b

Terveystalo. https://omaterveys.terveystalo.com/OmaTerveys/artikkelit-ja-blogit/Artikkelit/salakavala-stressi/

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close