Tampere
27 Nov, Friday
-0° C

Proakatemian esseepankki

Uupumus ja sen vaikutukset



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Keväällä tuli totaalinen stoppi kaikelle, eikä asiat ole oikein kunnossa. Oon osittain tiedostaen ja tiedostamatta kärsinyt jo vuosia pitkittyneestä stressistä, joka vei lopulta todella pahaan väsymiseen ja uupumiseen asti.
Syitä on monia, niin henkilökohtaisen elämän asioista, kuin akatemiankin ympäristössä ja paineissa.

Tämä vuosi on ollut erityisen raskas ja jälkeen päin ajateltuna olin jo tammikuussa siinä pisteessä, että kaikki ylimääräinen olisi pitänyt jättää pois, mutta päinvastoin koko ajan tuli lisää hoidettavaa. Stressi on aiheuttanu jo pitkään myös fyysisiä oireita, kuten vatsaongelmia, hormonaalisia häiriöitä, paniikkikohtauksia ja JATKUVAA palan tunteetta kurkussa (todella ärsyttävää). Yritin kuitenkin kaikkeni jaksaakseni eteenpäin. Aloitin valmennusryhmän, lupauduin menemään töihin, osoitin sitoutumistani viettämällä aikaa akatemialla ja osallistumalla scrum-haasteeseen, remontoin oman asuntoni, tarkkailin myös ravinnon, liikunnan ja unen määriä, jotta jaksaisin paremmin.

Mihinkään näistä minulla ei kuitenkaan ollut voimavaroja. Olin jatkuvasti väsynyt. En vain jaksanut hakea opintolainaa tai laittaa asuntoani kuntoon putkiremontin jäljiltä, yhden blogiesseen viimeistelyyn meni kuukausi, minulla ei ollut mitään annettavaa pajoihin, en vain yksin kertaisesti jaksanut puhua, muistini oli todella huono ja kaikki uudet, ”ylimääräiset” tehtävät (esim. talousasioissa) saivat minut pois tolaltaan ja ärtyisäksi.

Kun koulu loppui, romahdin.
Tiesin, että nyt on pakko hakea apua, muuten en selviäisi tilanteesta. Ravasin hoitajalla, lääkärillä ja kaiken maailman testeissä, josta lopullinen päätös oli paha uupumus ja vähintään kuukauden, kahden kestävä sairasloma, keskittyminen lepoon ja mukaviin asioihin.

Ensimmäiset kolme viikkoa meni kirjaimellisesti nukkuen ja itkien. Saatoin nukkua vuorokausia putkeen, heräten vain syömään tai suihkuun. Yritin keskittyä mukaviin asioihin, mutta nekin veivät voimat niin vähiin, että nukuin taas kaksi päivää putkeen. Olin aivan loppu, niin henkisesti kuin fyysisestikin. En jaksanut edes puhua puhelimessa kertoakseni tilanteesta läheisilleni, jotka olivat äärimmäisen huolestuneita voinnistani.

Oman tilanteen hyväksyminen oli yksi vaikeimmista asioista. Oppari kolkutti takaraivossa, kaikki entiset työnantajat kyselivät viikoittain töihin, menoa ja mahdollisuuksia oli joka paikassa, miksi en kykenisi tekemään edes jotain??
Vähitellen sain iskostettua päähäni ajatuksen, että tänään tai tällä viikolla en ajattele tai tee mitään, minulla on lupa vain olla.

Kun sain kerättyä vähän voimia, lähdin mökille, missä on mahdollisimman vähän ärsykkeitä ja aikatauluja. Viiden viikon päästä fyysiset oireet alkoivat helpottaa ensimmäisen kerran ja pysyin pääsääntöisesti päivät hereillä. Rauhallisessa mökkiarjessa kaikki meni kuta kuinkin hyvin, elokuussa aloin jo piristymään, mutta heti kun palasin Tampereelle väsyin uudestaan.

Maanantain eka akatemia päivä ahdisti, istuin keittiön lattialla, miettien miten voin olla näin hajalla, etten saa itseäni lähtemään kouluun, mutta keräsin kuitenkin itseni kasaan ja päätin yrittää.

Viikkopaliksen aikaan suuta alkoi kuivaa, kaikki oireet palasi takasin ja vaikka yritin jatkaa pajaan asti, romahdin uudestaan. Itkin koko matkan kotiin ja ensimmäisenä otin taas yhteyttä kouluterveyteen. Nyt oli keksittävä jotain, enää 12 viikkoa jäljellä, enkä halua jättää valmistumista näin pienestä kiinni. Sain ajan viikon päähän.

Koska kesän lepo ei ollut auttanut ja olin edelleen äärimmäisen väsynyt, ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin aloittaa lääkitys, jotta minulla olisi mahdollista suorittaa loput opinnot. Niinpä lääkäri määräsi lääkkeet, jotka vähentävät ahdistusta ja lisäävät aktiivisuutta, mutta niidenkin vaikutus alkaa näkymään vasta 2-4 viikon kuluessa, mutta toivon todella, että ne auttavat.

Edelleen pienikin rasitus, saa minut niin väsyneeksi, että saatan nukkua vuorokauden tai pari ympäri. Esimerkkinä maanantain lääkäri tapaaminen tai torstain sotkun tapaaminen ja näistä asioista puhuminen väsytti niin paljon että 11 tunnin yö unien lisäksi nukuin 4-7 tunnin päikkärit.

 

Miten tästä eteenpäin?

Tilanteesta huolimatta mulla on kova halu ja motivaatio suorittaa opinnot loppuun, toiveissa myös opparin valmistuminen ja tavoitteena olla final campillä mukana. Oon positiivisesti yllättynyt miten hyvällä mallilla mun opinnot kuitenkin on: semmoissa ylimäärästä, tiimiopinnot kunnossa, kirjapisteet 5 pistettä vailla, pajat aikataulussa, projektitkin ihan ok.

Jos vaan vointi alkaa sallii lähes normaalin työskentelyn, ne on mahdollista saada kasaan ja projektejakin on jo suunnitelmissa. Tai näin ainakin toivon.

 

Mitä toivon teiltä?

Toivon teiltä ymmärrystä tilanteeseeni ja vapautta mennä oman jaksamisen mukaan. Toivoisin, ettette kyseenalaistaisi olenko oikeasti väsynyt tai haastaisi minua tekemään enemmän ja paremmin, sillä sitä teen aivan tarpeeksi itsekin. Yritän varmasti parhaani, enkä missään tapauksessa halua, että opinnot jäävät, vaikka lääkäri sekä läheiset varoittelevat liian nopeasta paluusta akatemialle.

Tällä hetkellä isona haasteena itselläni on ristiriita halussa valmistua ja omassa jaksamisessa sekä siinä, miten saada lepo ja aktiivisuus tasapainoon. Yritän palata akatemialle pikku hiljaa, mutta tärkeintä olisi nyt saada aloitettua hommat edes kotona.

Jos joku mietityttää, ni aina saa tulla kysymään, mutta mieluummin kahden kesken, kun missään paja tilanteessa. Muutenkin toivon, että puhutte ennemmin mun kanssa tilanteesta kun, että keskenään hirveesti puitte asiaa.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close