Tampere
19 Apr, Friday
-2° C

Proakatemian esseepankki

Uskonko



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Uskonko

 

Taas kerran kirjapisterajan lähestyessä mietin, että mitähän sitä tällä kertaa lukisi. No, kotoa pengottuani, löysin mukavan pienen kokoisen kirjan Uskotko. Ihan ensimmäistä kertaa kyseinen kirja tuli vastaani ja lukaisin takakannen. Siellä ei paljoa tekstiä ollut, luki vain: ”Uskonko siihen, että se mihin uskon, vaikuttaa elämääni enemmän kuin uskonkaan?” Ajattelin että siinähän taas yksi hihhuli kirja koristamaan esseekokoelmaani. Kirja oli kekseliäästi toteutettu ja sen tarkoitus on saada ajattelemaan. Näin keskittymisvaikeuksista kärsivälle, oli mukavaa, että aihe ja jutun juoni vaihtuivat aina kun käänsi sivua. Joka sivulta löytyi ajattelemisen aihetta ja uskomuksia, joita sitten jäin pohdiskelemaan ja reilu sata sivua ei edennytkään kovin nopeasti.

Kyseenalaistaminen on ihanaa ja koin, että se on kirjan perimmäinen tarkoitus, kyseenalaistaa kaikki. Tiedä sitten onko se niin, mutta kirjan kirjoittajatkaan eivät ehkä täysin tienneet mikä oli lopputulos. Aihe kirjassa on mielestäni melko psykologinen, mutta sitä ei kirjassa korostettu. Pidin siitä, koska kaikki ”faktat” ja ”uskomukset” oli jätetty oman pohdinnan varaan.

Kyseenalaistamisen lisäksi yhdeksi teemaksi nousi ennakkoluulot ja ennakkokäsitykset. Nämä ovat epäilemättä paheitani. Monet asiat ovat jotain muuta, kuin miltä ne näyttävät. Tiedän tämän monen kokemuksen kautta, mutta silti ne valtaavat liian usein mieleni. Yksi esimerkki ennakkoluuloista tapahtui työskennellessäni vielä alusvaateliikkeessä myyjänä, jossa todistin tapahtumaa vierestä. Liikkeeseen tuli naishenkilö, joka oli todella epäsiisti ja homssuinen. Ajattelin heti, että tuohon naiseen ei tulla pistämään aikaa tai eforttia, koska tuskin sillä on varaa mitään ostaa. Toisin sanoen myyjä laittoi muut asiakkaat etusijalle ja antoi heille tietoisesti parempaa palvelua. Kynsin ja hampain myyjän hänelle liivejä ja housuja kiikuttaessa, nainen veti esiin 200 € arvoisen lahjakortin. Eipä siinä muuta, kun ryhti kuntoon ja hymy naamalle, olipahan taas päästetty ennakkoluulot valloilleen.

Ajatuksen kulku on sekavaa, eikä sitä yleensä voi täysin hallita. Tämän huomaa parhaiten negatiivisten ajatusten kanssa. Kirjassa puhuttiin vaakakupeista, jossa toisella puolella on aina enemmän painoa, perustuen kokemuksiin tai olettamuksiin. Peilasin kaikkia kirjan kohtia omaan elämääni, yhdeksi esimerkiksi nousi oma näkemykseni itsestäni ”en ole musikaalinen”. Olettamukseni perustuu peruskoulun musiikin tunteihin ja siihen, että ”eipä ole meidän suvussa musiikillisesti lahjakkaita”. Näin olen aina ajatellut ja selvästi ne painavat vaakakupin reilusti tämän uskomuksen puoleen. Tämä on vain yksi monista esimerkeistä ihmisten olettamuksista. Onko tällekään olettamukselle mitään todenperää? Kirjassa kehotetaan hankkimaan oletuksille pikkuhiljaa toista suuntaa kokemuksista, eikä yrittää liian kovasti kääntää asiaa mielessä, se monesti ruokkii vaakakuppia vain enemmän negatiiviseen suuntaan. Vertauskuvana tähän käytettiin juoksuhiekkaa, älä pyristele, vajoat vain nopeammin, heittäydy makuulle ja kömmi hitaasti ylös.

Käytäntöön vien tästä kirjasta sen, että kaikki mitä minulle tapahtuu ei ole aina joko hyvää tai huonoa. Asioita vain tapahtuu ja ne ovat aina neutraaleja, ennen kuin itse määritän millaisia ne ovat. Itse uskon kohtaloon, mutta täytyy varmaan sitäkin miettiä uudestaan. Ainiin ja pitää maistaa maksalaatikkoa uudestaan!

 

Kommentoi