Pidän peiliin katsomisesta. Harrastan sitä useita kertoja päivässä. Katson itseäni fyysisesti ja pohdin, mikä näyttää hyvältä ja missä olisi vielä parannettavaa. Kesäkuntoon ehtii vielä hyvin ja kolmenkympin kriisi, joka kolkuttaa jo ovella selätetään ostamalla muutama purkki anti-age rasvaa. Samalla tutkailen myös henkistä puoltani. Millainen minä olen? Millainen haluaisin olla? Toiminko arvojeni mukaisesti? Palaute, jonka sain ystävältäni, tuntui ikävältä, miksi? Eilinen tunteiden purkaus aiheutti riidan kotona, olisiko pitänyt olla vain hiljaa? Tiedän, olen ajattelun saralla kärkijoukoissa, mutta uskon monen muunkin harrastavan tällaista. Houstonin yliopiston professori Brené Brownin TED Talk haavoittuvuuden voimasta herätteli minua jälleen pohtimaan ajatusta siitä, voisinko jo oikeasti hellittää hieman otettani ja avata sydäntäni, niin kuin Brené Brown toteaa.

If you can’t measure it, it doesn’t exist

Brownin (2010) koottuja oivalluksia yli 30 000 ihmisen haastatteluista. Tutkimuksessa selvitettiin yleisimpiä esteitä haavoittuvuudelle:

• Halu tehdä epävarmasta varmaa
• Pyrkimys täydellisyyteen
• Harhaluulo siitä, että tekomme eivät vaikuta muihin
• Elämä perustuu hallinnan tunteeseen ja kontrollointiin
• Itsensä vähättely tyyliin ”en ole tarpeeksi hyvä”
• Syytetään kaikkia muita paitsi itseään

Järkytyin kirjoittaessani edellä mainittuja kohtia. Voisin henkilökohtaisesti allekirjoittaa jokaisen omassa elämässäni. Henkinen kasvumatkani on ollut viimeisen kolmen vuoden aikana nousujohteinen ja olen siitä ylpeä. Silti kamppailen edelleen näiden asioiden äärellä. Vaatii työtä ja pitkäjänteisyyttä työstää näitä vähemmän hallitseviksi piirteiksi elämässäni. En tiedä pääsenkö niistä koskaan lopullisesti eroon eikä välttämättä tarvitsekaan, mutta se mitä toivon saavuttavani, on ”rikkaampi elämä”. En tarkoita rahallisesti, vaan ennemmin elämässä yleisesti. En haluaisi kanavoida energiaani turhaan valitteluun, itseni ruoskimiseen ja loputtomaan kontrollin hakuun kaikesta. En usko saavuttavani niillä mitään muuta kuin harmaita hiuksia. Tulkoot ne vasta seuraavan pyöreiden mukana.

Yksi syy, miksi sain inspiraation kirjoittaa tästä aiheesta, liittyy vahvasti tulevaisuuteeni. Huomaan usein huolestuneen äänen sisälläni siitä, mitä minulle tapahtuu valmistumiseni jälkeen. Pelkään valmistuvani työttömäksi. Noin, nyt se on sanottu ääneen kaikille. Pelkään työnhakua, jossa aikaisempien kokemuksieni kautta olen kohdannut ”en ole tarpeeksi hyvä” ajatusta, koska perinteinen ”tällä kertaa valintamme ei kohdistunut juuri sinuun” viesti on kolahtanut sähköpostiluukkuuni useammin kuin kerran. En usko pandemian ainakaan auttavan minua työnhaussani, joten se on luonut lisää murhetta takaraivooni. Huomaan ajattelevani usein myös, että olen oikeasti kohta kolmekymppinen ja markkinoilla on varmasti paljon minua nuorempiakin innokkaita töihin palkattavia.

Miksi aina tartutaan epäkohtaan? Työssä? Ihmissuhteissa?

Brown (2010) kuvailee hyvin epäkohtiin tarrautumista. Uskallan lyödä vetoa, että jokainen meistä on kokenut ainakin kerran tilanteen, jossa saa palautetta kaikesta hyvästä, mitä on tehnyt tai mitä osaa ja kun lopuksi saa yhden rakentavan palautteen, jokainen muistaa ainoastaan rakentavan palautteen. En tiedä, onko se hallinnan tunteen horjumista vai täydellisyyden säröilyä vai mitä, mutta silti se usein jää vaivaamaan mieleen. Ihmissuhteissa yhtä lailla monesti tuodaan esiin, mikä on huonosti tai jos on tapahtunut jotain. Ihmettelen, miten helposti unohtuu kiitollisuus, pienet arjen ilot ja hauskuus tai miksi helposti sivuuttaa positiiviset asiat. Loogisesti ajateltuna elämä olisi huomattavasti mielekkäämpää, mikäli keskittyisi epäkohtien sijaan hyvään. Sitä pitää luultavasti tietoisesti harjoitella, jotta tilanne kääntyisi toisinpäin. Mitä jos rakentavat palautteet, ikävät asiat ja vastoinkäymiset ottaisi vastaan avoimesti ja ilman minkäänlaisia johtopäätöksiä. Asettaisi itsensä alttiiksi niille ja hyväksyisi ne osana elämää takertumatta niihin liikaa.

Haavoittuvuus on suurinta rohkeutta

Haavoittuvuus on merkki ihmisyydestä. Haavoittuvana on mahdollisuus hallita emotionaalista maailmankaikkeutta, mikä edistää kykyä olla läheisempi ja aidompi ympäristössä. ”Haavoittuvuus on häpeän ja pelon ydin” on yleinen harhaluulo haavoittuvuuden määritelmästä. Haavoittuvuuden avulla syntyy rakkaus, mikä pitää sisällään yhteenkuuluvuuden tunteen, ilon, rohkeuden, empatian ja luovuuden (Brown 2019).

Alkuperäiset unelmani ovat valuneet sormieni välistä kolmen vuoden aikana. Kaikki suunnitelmani ovat muuttuneet eikä selkeää suuntaa ole tällä hetkellä. Toisaalta koen siitä epäonnistumisen tunteita, kun taas toisaalta koen vahvaa vapautta. En ole enää niin sidottu siihen ajatukseen, että minun pitäisi pyrkiä jotain tiettyä kohti putkilossa, jossa en näe muita avautuvia ovia. Madaltamalla omaa kynnystäni tulevaisuudesta, olen huomannut mahdollisuuksien kasvavan silmissä. Mikään ei ole kiveen hakattu eikä minun tarvitse tehdä elämästäni sellaista. Ehkä voisin tässä kohtaa todeta haavoittuvuuteni kasvaneen tai sen tiedostaminen. Uskallan heittäytyä ajatukseen siitä, että minun ei tarvitse määritellä tulevaisuuttani pilkun tarkasti ja sitä kautta hallita elämääni, vaan voin elää hetkessä ja uskoa kohtaloon, joka vie minua eteenpäin.

Brown (2010) korostaa, että haavoittuvuus ei ole itsestäänselvyys. Suurin osa ei halua sitä kokea tai ainakaan osoittaa sitä muille, koska se luo ajatuksen heikkoudesta tai puutteellisuudesta. Brown myöntää itsekin vierastavansa ajatusta haavoittuvuudesta ja koki jopa henkisen romahduksen tämän äärellä ja hakeutui terapiaan käsittelemään tuntemuksiaan aiheesta. Pystyn samaistumaan tähän ajatukseen. Uskon myös yhteiskunnan luoneen tietynlaiset vaatimukset elämään, jotta jokainen meistä selviytyisi tällä maapallolla. Kautta aikojen on puhuttu, että tunteet eivät kuulu työpaikalle, pitää pärjätä, suoritukset ovat osoitus ihmisen paremmuudesta, kunhan kulissit ovat kunnossa ja näyttää hyvältä ulospäin voi tuntea olonsa hyväksytyksi. Haavoittuvuutta ei voi turruttaa valikoiden. Turruttamalla turrutetaan samalla kaikki tunteet laidasta laitaan aina surusta, iloon ja onneen. (Brown 2010.) Johtopäätöksenä haavoittuvuuden turruttaminen ei välttämättä ole kovin viisasta, ellei halua elää täysin tasapaksua elämää ilman minkäänlaisia tuntemuksia.

”Olen todella kiitollinen, koska haavoittuvuuden tunteminen tarkoittaa, että olen elossa” –Brené Brown

Brownin (2010) johtopäätökset tutkimuksistaan edistää haavoittuvuuden lisäämistä:

• Rohkeus olla epätäydellinen
• Myötätuntoa olla ystävällinen ensin itselleen ja sen jälkeen muille, koska myötätuntoa ei voi osoittaa muille, ellei ensin itse osoita sitä itselleen
• Yhteys, mikä löytyy, kun kykenee olla oma itsensä eikä esitä muuta
• Antaa valta haavoittuvuudelle eli uskaltaa tehdä jotain ilman takeita seuraamuksista

Brownin (2010) mielestä edellä mainitut vinkit ovat perusta haavoittuvuuden lisäämiselle. Ihminen voi halutessaan elää erittäin ”rikasta elämää”, jos niin haluaa. Se ei kuitenkaan synny itsestään eikä välttämättä ole helpoin tie sukeltaa syvälle sisimpäänsä ja kohdata kaikki epäkohdat, häpeän tunteet ja pelot. Uskon tämän kuitenkin olevan kokeilemisen arvoista. Kaikkia ei tarvitse muuttaa kertaheitolla, vaan aloittaa yhdestä ja lähtee kehittämään sitä ensin. itselleni tällä hetkellä tärkeimpänä vinkeistä on vallan antaminen haavoittuvuudelle ja rohkeus olla epätäydellinen. Näen nämä siten, että uskallan tarttua asioihin ja altistaa itseni tuntemattomille tunteille. Uskallan tehdä myös virheitä ja sietää epäonnistumisia osana henkistä kasvuani. Mielestäni ”altistaa” verbinä toimii erittäin havainnollistavana.

Peiliin katsominen ei siis olekaan niin huono juttu, kuin mitä alun perin ajattelin, koska kaikki lähtee jälleen kerran ihmisestä itsestä liikkeelle. Voin harjoitella haavoittuvuuttani päivittäin ihmissuhteissani, tiimissä ja erilaisissa tilanteissa. Uskon voivani kehittää sydämellisyyttä itsessäni. Erityisesti aion kiinnittää huomiota siihen, kuinka reagoin tilanteisiin ja kommunikoin. En halua turruttaa haavoittuvuuttani vaan mieluummin kehittää sitä paremmaksi ja näkyvämmäksi. Ehkä se voi olla peliliike myös siihen, että suojamuurini laskevat hieman ja uskallan päästää ihmisiä enemmän lähelleni. Arvostan aitoutta, joten haluan näyttäytyä ja kuulua myös sen valossa.

LÄHTEET:

Brown, B. 2010. The power of vulnerability. TEDtalk. Houston. Kuunneltu 31.3.2021.

https://www.ted.com/talks/brene_brown_the_power_of_vulnerability?language=fi#t-1198371

Photo by eberhard grossgasteiger on Unsplash