


Uskalla vaikuttaa, olethan vaikuttaja
Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Blogiessee on julkaistu alunperin täällä 20.4.2019 https://www.linkedin.com/pulse/uskalla-vaikuttaa-olethan-vaikuttaja-essi-ker%C3%A4nen/
Kuluttajina, ystävinä, läheisinä, työkavereina ja yrittäjinä olemme kaikki vaikuttajia. Vastuu vaikuttajan roolista on tunnistettava ja omaksuttava – lisäksi siitä kannattaa myös nauttia. Meillä on valtaa vaikuttaa ympäristöömme, kunhan uskallamme käyttää sitä. Kuluttajina voisimme rohkeammin vaatia ja pyytää yrityksiltä toiveidemme toteuttamista, koska menestyviä yrityksiä kiinnostaa asiakkaidensa tarpeet. Voimme esimerkiksi kannustaa yrityksiä toimimaan ekologisemmin. Eikä kyse ole siitä, että saisimme vain oman toiveemme läpi, vaan siitä, että esimerkillämme muutkin heräävät pohtimaan valintojaan ja ostokäyttäytymistään.
Mielestäni on vastuun pakoilua väittää, ettei yhden ihmisen teoilla ole merkitystä. Vaikutamme teoillamme ympärillämme oleviin ihmisiin jatkuvasti. Tutulla on enemmän vaikutusvaltaa toiseen ihmiseen kuin tuntemattomalla. Kaupan alan ammattilaisille tämän luulisi olevan selvää. Tiedämmehän suosittelijoiden voiman olevan ylivertainen. Haluamme saada asiakkaamme kehumaan tuotteitamme ja palveluitamme mahdollisimman monelle läheiselleen, siten asiakaskuntamme kasvaa. Jos yksilöllä ei olisi valtaa, miksi social selling ja ihminen ihmiselle -ajattelu myynnin kasvattamisessa trendaisi?
Sama vaikuttamisen valta pätee muuallakin kuin kauppaa käydessä. Uskomme sitä, johon luotamme. Jakakaamme siis rohkeasti ajatuksiamme ystävillemme ja läheisillemme ja aloittakaamme vaikuttaminen heidän kauttaan. Emme tarvitse tuhansia seuraajia somessa vaikuttaaksemme maailmaan. Riittää, että meidät kuulevat ne, jotka meihin uskovat. He kyllä vievät viestiämme eteenpäin.
Haluan uskaltaa haastaa itseäni, uskoa itseeni ja tavoitteisiini, ja samalla auttaa muita tekemään samoin. Haluan käyttää voimaani vaikuttajana hyvin – aion olla jatkossakin oman elämäni bossbeibe rohkeasti.
Uskaltaminen on menestymisen suurin tekijä. Mitä sinä haluat uskaltaa?