Tämän soluesseen kirjoittajia ovat Henna Haara, Toni Latosaari ja Tina Uusitalo

Menestyksen perusteet

”Jokainen suunnitelmalliseen valmentautumiseen perustuva saavutus ja voitto motivoivat johtamisvastuussa olevaa valmentajaa kehittymään ja kehittämään itseään vieläkin paremmaksi. Motivoituminen antaa voimaa ja halun tehdä itse vieläkin enemmän tullakseen paremmaksi valmentajaksi ja johtajaksi. Vahvuudet on saatava vieläkin vahvemmiksi ja heikkouksia on parannettava järjestelmällisesti. On eliminoitava omat virheet niin pitkälle kuin kykenee.”-Jukka Jalonen

Urheilussa voittamiseen vaaditaan tahtoa menestyä. Menestys syntyy järkevällä johtamisella, sekä järjestelmällisellä ja motivoituneella työnteolla. Loppujen lopuksi metodit urheilussa menestymiseen ja voittamiseen, toimivat lähes missä tahansa toimivassa työyhteisössä. Menestys ei ole ainoastaan sitä, että tulee satunnaisia voittoja, vaan sitä, että saavutetaan se taso, jossa päästään jatkuvasti uusiin voittoihin.

”Yksi suuri voitto on tärkeä saavutus ryhmän jäsenille ja johtajalle. Pitää osata olla terveellä tavalla ylpeä ja nauttia saavutuksesta, jos on voitettu kilpailu, tehty hyvä liiketulos, lyöty myyntiennätykset tai voitettu maailmanmestaruus. Voitto ja menestyminen kilpailussa todistavat, että jotakin hyvin ratkaisevaa on tehty oikein.”-Jukka Jalonen

Yleisimmin menestys ilmenee erilaisina voittoina. Menestys pitää kuitenkin ymmärtää oppimisena ja kehittymisenä, jolloin saa luotua pohjaa mahdollisuuksille voittaa. Voittaminen tiettävästi motivoi, itselläni ainakin. Jos joukkueemme menestyy, se tuo huomattavasti enemmän suoritus- ja osaamisvarmuutta pelaamiseen, joka mahdollistaa voittamisen uudestaan, sekä voittamisen vaikeammissakin paikoissa. Kirjassa Menestyksen pelikirja sanotaankin varsin osuvasti: ”Parasta valmistautumista hyviin suorituksiin ja menestykseen huomenna on tehdä kaikki asiat mahdollisimman hyvin jo tänään”. Menestys ruokkii uutta menestystä niin työelämässä kuin joukkueurheilussa.

Monesti menestys mielletään vain aineellisena vaurastumisena. Tällöin menestyksen todellinen merkitys jää pimentoon. Vaurastuminen voi kyllä olla menestyksen seurausta, mutta se ei ole menestymisen pääsisältö vaan pikemminkin sivutuote. Menestys on pitkä prosessi ja erityinen tahtotila tehdä kovasti työtä, uhrauksia ja se vaatii epämiellyttävien asioiden sietämistä. Menestyksen pohja luodaan ahkeruudella ja hyvällä johtamisotteella.

Pelaajat ovat kuin yksityisyrityksiä. He tekevät lisätyötä tullakseen paremmiksi jollakin osa-alueella, kuten esimerkiksi pisteiden tekemisessä. Voin yhtyä siihen tosiasiaan, että jokaisella on kunnianhimoinen vastuu omasta ”yrityksestään” ja sen tuloksesta. Itse aloittaessani pelaajaurani uudestaan muutaman vuoden tauon jälkeen huomaan itselläni ainakin kunnianhimon tehdä etenkin maaleja ja auttaa sitä kautta koko joukkuetta voittamaan. Tästä kertoo ehkä jotain pistesaldo 8+0 samaan määrään otteluita. Enkä nyt halua antaa itsestäni ”itsekäs paska” -kuvaa, koska intohimoa löytyy myös pelinrakentamiseen ja koen olevani ihan kohtuullisen hyvä syöttäjä, vielä eivät vain tähdet ole osuneet kohdalleen sen suhteen.

Menestyksen pelikirjassa puhutaan, että joukkueurheilussa valmentajan työn lähtökohtana on oltava aito pelaajista välittäminen ja luottamuksellinen johtaja-johdettava -suhde. Pari kautta ennen taukoa pelaamisesta minulla oli joukkueessa mielenkiintoinen valmentaja. Hänen tyylinsä oli juuri vastainen kirjan valmentajatyyliin verrattuna. ”Johtaminen on yhä vähemmän käskyttävää komentamista. Valmentaja on yhä selvemmin pelaajiensa auttaja.” Tämä lausahdus ei todellakaan toteutunut kyseisen valmentajani metodeissa. Hän ei myöskään osoittanut kunnioitusta, arvostusta eikä välittämistä. Avoimesta kommunikoinnista puhumattakaan. Valitettavaa sanoa, että hän oli yksi osasyy siihen, miksi lopetin pelaamisen ylipäätään. Itseäni harmittaa edelleen suunnattomasti, että valmentaja oli sellainen kuin oli. Paljastettakoon sen verran, että hän sai itseluottamukseni melko pohjille.

Yksi kehittymisen ja sitä kautta menestymisen peruspilari on se, että pitää nauttia siitä mitä tekee. Niin työn kuin arjenkin askareiden pitää olla merkityksellistä. Tavoitteiden asettaminen on perusta menestykselle ja ilman niitä menestystä ei voi saada, ainakaan todellista sellaista. Yrityksillä tavoitteet ovat usein strategisia, joiden avulla suurempia tavoitteita voidaan saavuttaa. Sama pätee urheilussa. Strategisten tavoitteiden avulla pystytään hahmottamaan tulevaisuutta. Ennen kaikkea tavoitteiden tulisi olla selkeitä ja realistisia, jotta ne hyödyntäisivät menestyksen perustan rakentamista.

Vuosia sitten, kun olin huomattavasti nuorempi, niin en ymmärtänyt tätä tosiasiaa tavoitteiden asettamisesta. Pelasin ilman tavoitteita, käytännössä vain sen takia, että se oli hauskaa ja olin hyvä siinä. Tästä kertoo hyvin se, että minua ei kiinnostanut esimerkiksi pistepörssin seuraaminen eikä sarjataulukon vahtaaminen siinä toivossa, että nousisimme kauden päätteeksi sarjassa seuraavalle tasolle. Verrattuna tähän hetkeen, huomaan, kuinka tärkeää tavoitteiden asettaminen oikeasti on. Tavoitteet auttavat motivoimaan itsensä kehittämisessä ja lisäävät työntekoa, jotta tavoitteet voi saavuttaa. Toisin kuin pienenä, seuraan eri tilastoja todella tarkkaan ja tähtään henkilökohtaisissa saavutuksissa korkealle. Toki pyrin myös edesauttamaan oman seurani menestystä.

JOHTAMISOSAAMISEN TASON MERKITYS MENESTYKSEEN

“Johtamisosaaminen suomalaisessa urheilussa on alhaista. Urheilujohtajina ja –vaikuttajina on liian paljon epäpäteviä, amatöörimäisiä johtajia. Tekijät ovat liiaksi urheilun ammattilaisia, ei johtamisen ammattilaisia.”

Olen pieneltä paikkakunnalta, missä osaavien pelaajien ja valmentajien määrä on hyvin rajallinen ja se tietysti vaikuttaa aika paljon siihen, miten suuresta menestyksestä on mahdollista päästä nauttimaan. Kun itse vielä pelasin, huomasin merkittävimmän kehityksemme joukkueena tapahtuvan sen jälkeen, kun valmentajat vaihtuivat. Kun valmentajilla oli riittävän suuria tavoitteita, he antoivat kaikkensa joukkueen menestyksen eteen ja olivat joukkueen kehityksen lisäksi kiinnostuneita omasta kehityksestään valmentajina, se heijastui myös meihin pelaajiin. Lopputuloksena oli vuosia lajia harrastaneiden pelaajien huikea kehitys niin joukkueena kuin yksilöinäkin, sekä nousu kaksi divisioonaa ylöspäin kahden seuraavan kauden aikana. Ilman näitä merkittävästi aiempaa osaavampia valmentajia ei tällainen nopea kehitys varmasti olisi ollut mahdollista.

Kun sitten mietitään ammattiurheilua, jossa pienillä parannuksilla on usein menestyksen kannalta ratkaiseva merkitys, on urheilujohtamisosaamisella entistä suurempi vaikutus lopputulokseen. Edes se ei riitä tekemään kenestäkään huippuvalmentajaa, että on ollut lajinsa kaikkien aikojen paras pelaaja, jos ei ole pelisilmän ja tekniikkaosaamisen lisäksi minkäänlaista johtamisosaamista.

Sama periaate toimii myös yritysjohtamisessa. Jos on esimerkiksi huippumyyjä tai –talonrakentaja, menestys ei todellakaan ole taattu ison myyntiorganisaation tai rakennusalan yrityksen pyörittämisessä. Minulla on kokemusta työelämässä sekä hyvistä että huonoista esimiehistä ja yritysjohtajista ja sen huomaa selvästi, kuka on panostanut ammattitaidon lisäksi kehitykseensä johtajana. Johtaminen vaatii mm. organisointikykyä ja oikeanlaista kommunikointiosaamista niin työntekijöiden kuin yhteistyökumppaneidenkin kanssa.

 HUIPPU-URHEILU

Mitä huippu-urheilu on ja koska olen huippu-urheilija? Yleisesti ajatelleen lajia pidetään hyvin menestyvänä, jos maalla on 1-2 kansainvälisesti menestyvää urheilijaa samanaikaisesti. Tästä voidaan päätellä, että huippu-urheilun johtamisen tavoitteena on tuottaa jatkuvasti eri lajeille 1-2 kansainvälisen tason urheilijaa, jotka voivat voittaa arvokisamitaleja. Suomessa ei ole paljoa lajeja, missä samaan aikaan on kansainvälisellä tasolla monta urheilijaa. Ja vakavasti huippumenestykseen tähtääviä lajiliittoja oli Suomessa vuonna 2011 vain noin kolmekymmentä ja urheilijoita noin viisikymmentä.

“Huippu-urheilun johtamisessa tärkeintä on vaatia, että tavoitteet on asetettu riittävän korkealle, koska korkealle asetetut tavoitteet motivoivat kaikkia toimintaan osallistuvia.” Kun tavoitteet asetetaan korkealle, ei se aina tarkoita voiton tavoittelemista vaan tavoitteet kannattaa asettaa esimerkiksi siten, että olen parempi kuin kukaan muu tai kehityn nopeammin kuin kukaan muu. Itse vielä pelatessani tavoitteiden asettaminen oli todella tärkeä osa. Voitto ei myöskään aina ollut se päätavoite, vaan esimerkiksi se, että omassa vaihdossa ei maaleja mene. Jos ajatellaan, etten olisi asettanut itselleni tai joukkueelle mitään tavoitteita en olisi ikinä saavuttanut niin paljoa kuin saavutin.

Kirjassa Huippu-urheilun johtaminen puhutaan paljon organisaatiosta urheilija ympärillä. Hyvä valmentaja saattaa viedä yksittäistä ihmistä eteenpäin ja tehdä tästä huippu-urheilijan, mutta jos seura, liitto tai maa haluaa parantaa koko urheilun tasoa, on tämän lähdettävä organisaatiosta liikkeelle. “Huippu-urheilun johtamisen välineet ovat perinteisesti perustuneet ammattivalmentajien raportteihin, ja liittojen luottamushenkilöiden henkilökohtaisiin näkemyksiin yksittäisistä urheilijoista ja valmentajista.” Menestyvässä organisaatiossa edellytetään kuitenkin enemmän kuin äskeisessä lainauksessa. Oma seurani tuki hyvin pelaamistani, mutta jos aletaan liitosta puhua, niin hirveästi positiivista sanottavaa ei löydy. SM-tasolla peliaikataulut olivat ihan sekaisin ja muutoksia tuli lyhyellä ajalla. Joukkueiden/seurojen mielipiteitä ei kysytty riittävästi sekä jos pääsit edustamaan maajoukkueessa ei seura, saati sitten liitto tue rahallisesti mitenkään. Mitenkä tämä toiminta tukee huippu-urheilijaa lajissa, jossa Suomi on 8 kertainen maailmanmestari?

“Keskeinen huippu-urheiluorganisaation kaltaisen asiantuntijaorganisaation johtamisen välineitä ovat urheilijoiden omien käsitysten tunteminen ja niiden perusteella tehdyt kehityssuunnitelmat. Kehityssuunnitelmien tavoitteena on auttaa organisaatioita kohdistamaan resurssit sellaisiin asioihin, joilla on suuri merkitys urheilijalle.” Kehityssuunnitelmia pidettiin meillä lähinnä tavoitekeskustelun muodossa valmentajan kanssa eikä seura liittynyt asiaan mitenkään. Tästä tulee kirjan luettua hiukan ristiriitaiset fiilikset. Mitä jos seura olisi ollut kehittämässä meitä? Olisiko meillä enemmän nuoria lupauksia jotka voisivat menestyä urheilijana nykyistäkin paremmin?

Luottamus on iso asia valmentamisessa. Isoin virhe on nimetä huippu-urheilun johtotehtäviin henkilö joka ei luota urheilijaan tai tämän valmentajaan. Huippu-urheilun johtamisessa korostetaan varsin usein urheilijoiden lahjakkuutta ja valmentajien osaamista. Kun kysytään urheilijalta, mikä on mahdollistanut menestyksen, on vastaus useasti puitteiden järjestäminen puoliksi lahjakkuuden ja hyvän valmennuksen kanssa. “Huippu-urheilun johtamisen tärkein tehtävä on auttaa urheilijoita saamaan valmentautumisolosuhteet kuntoon!”

JUNIORIVALMENNUS

Juniorivalmennuksen kymmenen käskyä ovat suunnitelleet asiantuntijat olympiakomitean valmennusosaamisen kehittämisen asiantuntija Kirsi Hämäläinen ja kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen johtaja Sami Kalaja.

1. Rakasta lajiasi
2. Välitä
3. Usko unelmiin
4. Kunnioita yksilöä
5. Kunnioita kasvua
6. Kysy ja kuuntele
7. Tunne lajisi
8. Muista monipuolisuus
9. Järjestä äksöniä
10. Pitäkää hauskaa

Mielestäni nämä kiteyttävät hyvin mitä juniorivalmentajan tulee huomioida toiminnassaan. Juniorivalmennuksessa taitojen kehittämistä vielä tärkeämpää on pelaajien motivaation ylläpitäminen ja lajirakkauden syventäminen. Ilman kiinnostuksen säilyttämistä junioreilla ei ole mahdollisuuksia päästä huippu-urheilijoiksi. On todella pitkälle valmentajan johtamisosaamisesta kiinni, miten paljon nuoret saavat tukea hyvän itsetunnon rakentamiseen ja unelmien tavoitteluun.

Itse junioreita valmentaneena olen huomannut, että lapsi motivoituu enemmän, kun saa harjoituksissa valita luisteleeko hän ensin ympyrät etuperin vai takaperin. Tämä antaa omanlaista vastuuta myös lapselle ja hän kokee, että on itse saanut päättää asioita. Lapset kehittyvät myös huomattavasti eri tahtia ja hyvän valmentajan täytyy huomioida yksilöt ja osata antaa erilaisia tehtäviä siten, että lapsi ei koe olevansa huonompi kuin joku toinen. Palkinnot eivät myöskään voi mennä aina joukkueen taidollisesti parhaalle pelaajalle, vaan valmentajan on osattava huomioida, ketkä ovat kehittyneet omaan lähtökohtaansa nähden parhaiten. Tämän vuoksi FairPlay-palkinnot ovat tärkeitä juniorivalmennuksessa. Tärkeintä lasten urheilun kannalta kuitenkin mielestäni on, että lapset pitävät hauskaa ja nauttivat lajistaan, mistä palataan taas motivaation ylläpitämiseen.

Lähteet:

• Jouko Kokkonen, Teijo Pyykkönen. 2011. Suomalainen Urheilujohtaja – itse asiasta kuultuna
• Ilkka Rahnasto. 2011. Huippu-urheilun johtaminen
• Jukka Jalonen, Ilkka Lampi. 2012. Menestyksen pelikirja
• http://www.tvstennis.fi/blog/juniorivalmennuksen-10-k%C3%A4sky%C3%A4 (luettu 12.12.2017)