Tampere
04 Dec, Friday
0° C

Proakatemian esseepankki

Unelmia kohti



Kirjoittanut: Titta Keisala - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Yksi maailman tärkeimmistä unelmien saavuttamisesta kertovista kirjoista, täytyy olla Paulo Coelhon Alkemisti. Vaikka kirjan nimi onkin useasti korvaan kolahtanut, eipä sitä tullut luettua. Nyt olen kuitenkin hyvin iloinen, että luin. Tarina itsessään on hyvinkin selkeä mutta sen sisälle on kätketty paljon tärkeitä asioita sekä neuvoja, joita varmasti jokaisen ihmisen olisi hyvä välillä pysähtyä miettimään.

Monen elämä, niin kuin myös minunkin, on usein liian kiireistä. Jostain syystä sitä pitää pystyä puurtamaan täydellisesti jokaisella osa-alueella, miettimättä mitä oikeasti edes tekee tai haluaa tehdä. Onko se ylipäätänsä edes selvää mitä aina haluaa?Uskon, että ihmiset tyytyvät helposti sellaisiin asioihin tai jonkin tyyliseen elämään vain, koska yhteiskunnan mielestä se on sellaista mihin pitäisi tyytyä. Onko se tähtiin kurkottelu hyväksyttävää ja rohkaistaanko siihen? Ihaillaan ihmisiä, jotka menevät kohti unelmiansa mutta itse ei olla kuitenkaan valmiita samaan. Yleinen ongelma on varmaankin joko, ettei olla valmiita työn määrän tai pelätään muutosta. Voi myös olla, että unelmia eivät tavoittele he, jotka eivät unelmiin edes usko.

Päättäväisyys sekä periksiantamattomuus ovat hienoja piirteitä unelmien saavuttamisessa. Oma päämäärä tulee olla selvillä sekä reitti, jolla sinne pääsee. Periksi ei kuuluisi antaa, vaikka tie olisi kivinen. Vastoinkäymisethän pitäisi kääntää vahvuudeksi mutta kuinka moni niin oikeasti tekee? Jos oikein miettii yrittäjän elämääkin, niin kuinka usein juuri, kun työt sujuvat hyvin, matto vedetään alta ja taas pitää uudestaan vaan jaksaa. Kai siis sitten ne ihmiset ovat kääntävät vastoinkäymiset voitoksi, jotka ovat omia unelmia saavuttaneet. Lausahdus: ”harva syntyy kultalusikka suussa”, pitää kyllä paikkansa. Taistella pitäisi sen puolesta mitä oikeasti elämältä haluaa.

Mietinkin, kuinka moni luovuttaisi kivisen tien varrella tai jopa alku metreillä? Kai sitä joskus voi olla jo niin pahassa tilanteessa, että vaihtoehtona ei ole muuta kuin mennä eteenpäin, koska taaksepäin ei ainakaan pääse. Mutta milloin tulee se luovuttamisen raja? Usein sanotaan:” Älä luovuta!” mutta milloin sanottaisiin: ” Luovuta jo!”. Mietitään vaikka, että henkilö hakee lääketieteelliseen, koska lääkärin ammatti on hänen unelmansa. Hän on yrittänyt jo seitsemän kertaa. Luovutetaanko vai jatketaanko? Eli milloin kuuluu antaa periksi ilman, että on luovuttaja?

Itse koen olevani päättäväinen ja määrätietoinen. Joskus kuitenkin ehkä liiankin. On hirveän uuvuttavaa ja energiaa kuluttavaa koko ajan suorittaa jotakin. Mutta toisaalta saan myös aikaiseksi paljon. Ehkä tähänkin löytyisi jonkinlainen kultainen keskitie. Ehkä se yksinkertainen neuvo: ” Asiat tärkeys järjestyksessä”, veisi jo pitkälle.

Liian usein tulee elettyä omassa kuplassa ja hoidettua päivästä toiseen työ sekä arkirutiinit huomioimatta mitä ympärillä tapahtuu. Ihana muistutus itselleni oli: ” Ole valpas ja pidä silmät auki”. Voisi ottaa tavoitteeksi tutustua yhteen uuteen ihmiseen joka päivä esim. bussissa, bussipysäkillä, töissä, kassajonossa jne. Sellainen taito, että oppisi kaiken elämään tarvittavan vain ympäristöä tarkkailemalla olisi mukava saada. Ihmisten tulisi ehdottomasti tarkkaavaisesti kuunnella muita ja nimenomaan oppia toinen toisiltaan. Eikä pelkästään oppia ihmisistä vaan myös luonnosta.

Jäin eniten miettimään sitä, että Alkemistissa kehotetaan seuraamaan omaa elämän polkua. Eli kun seuraat sydäntäsi ja tavoittelet unelmiasi, pääset tuolle oikealle elämän polulle. Sitä kautta elämä johdattelee sinut sinne, minne kuuluukin ja löydät onnen. Tarkoittaako tällainen ajatusmalli sitä, että ne ihmiset, jotka eivät tavoittele unelmiaan, eivät ole koskaan täysin onnellisia? Tämä kuulostaa kovin yksinkertaiselta neuvolta mutta mielestäni elämä ja muutenkin valinnat eivät aina ole noin yksinkertaisia. Varsinkin, kun harva meistä aikuisiässä pystyy tekemään päätöksiä itsekkäästi omaa etuaan ajatellen. On otettava huomioon perhe ja muut asiat ympärillä. En tarkoita, etteikö perheellisillä olisi unelmia.  Tarkoitan, että esimerkiksi itse äitinä ja kumppanina, joudun omien unelmieni ”jahtaamisessa” ottamaan huomioon perheen jäsenet ja heitä kunnioittaen toteuttaa unelmiani.

Uskon, että elämän surujen ja vaikeuksien hetkellä, asiat ovat tarkoitettu menevän juuri niin kuin ne menevät. Tällainen ajatusmalli antaa minulle uskoa ja toivoa vaikeinakin hetkinä. Ehkä se on myös sitä elämän polun seuraamista, ettei anna vaikeuksien lannistaa vaan niiden kautta oppii. En usko, että kukaan pystyy estämään millään tavalla vaikeuksien tai surujen kohtaamista. Uskon, että jokainen meistä kokee jonkinlaista surua jossakin elämän vaiheessa. Mutta se mihin voi vaikuttaa, on oma suhtautuminen tällaisina hetkinä. Halusin tähän vielä toistaa lukemassani kirjassa mainitun lauseen, joka oli mielestäni hyvin kauniisti ja järkevästi ilmaistu:” Kuuntele sydäntäsi, koska siellä on aarteesi”.

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close