Tampere
05 Mar, Friday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Unelmahommissa



Kirjoittanut: Johanna Rita - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Unelmahommissa
Satu Rämö
Hanne Valtari
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

”Mielekäs työ on minulle tärkeää. Haluan suunnitella työni oman elämäni ja omien kiinnostuksenkohteideni ympärille, en toisinpäin.” (Rämö & Valtari 2017, 28). Kyseinen lause kiteyttää Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa-kirjan ytimen enkä voisi olla enempää samaa mieltä. Varsinkin kirjailija-matkailuyrittäjä Satu Rämön tarinaa lukiessa tuntui, että joka ikinen lause voisi olla minun suustani tullut. Hänen työnsä matkaoppaana, hevosvaellusten vetäjänä, kirjailijana, bloggaajana ja design-putiikin omistajana inspiroi minua enemmän kuin yksikään miljoonia pyörittelevän ison yrityksen toimitusjohtajan tarina.

Minäkin haluan isona tehdä unelmatyötäni, mutta en vain vielä tiedä, mikä se olisi, sillä olen kiinnostunut hyvin monesta eri asiasta, enkä varmasti jaksaisi tehdä vain yhtä tiettyä työtä koko elämääni. Onneksi Rämö ilmoittaa olevansa samanlainen. Miksi tyytyä yhteen unelmatyöhön, kun voit yhdistää useamman? Rämö antaa toivoa meille, joilla ei ole vain yhtä tiettyä intohimoa, eikä hän suosittele sitä väkisin etsimäänkään. Jos sinulla on useampi unelmatyö, kukaan ei estä toteuttamasta niitä kaikkia. En ollut koskaan ennen tullut ajatelleeksi tätä, ja ajatus on suunnattoman huojentava. Se, että minua kiinnostaa yhtä lailla kirjoittaminen, matkailuala, ihmisten kanssa oleminen ja tapahtumatuotanto, ei olekaan ehkä niin huono asia, kuin voisi kuvitella. Olen unelmahommissani silloin, kun vuokraan lumilautoja Ylläksellä ja olen unelmahommissa silloin, kun ideoin uutta bisnesideaa kahdelta yöllä, enkä saa innostukseltani nukuttua. Tykkään fyysisestä työstä samoin kuin ajatustyöstä, tarvitsen molempia sopivassa suhteessa.

Se, että pidän noista kaikista edellä luettelemistani asioista ei kuitenkaan tarkoita sitä, että en tekisi projekteja, jotka liittyvät johonkin aivan muuhun. En pidä myymisestä, mutta olen silti mukana 24H-tapahtuman järjestäjätiimissä, jossa myyminen vie suurimman osan ajastamme. Proakatemialla kuulee lukuvuoden aikana sanaa ”unelmaprojekti” niin paljon, että toukokuuhun mennessä korvissa soi. Kukaan ei halua tehdä paskaprojekteja, kaikki haluavat tehdä unelmaprojekteja. Fakta on kuitenkin se, että unelmien eteen täytyy tehdä myös niitä tylsiä hommia ja Rämön tarina on erittäin hyvä esimerkki siitä, miten ei-niin-mukavista projekteista on lopulta hyötyä jatkossa. Kirjailijan uran kannalta oli oikein hyödyllistä oikolukea työkseen puisevia asiantuntijatekstejä ja huonosti maksetuista pr-hommista syntyi verkostoja, jotka osoittautuivat myöhemmin kullanarvoisiksi. Kansantaloustiedettä ja bisnesviestintää opiskellessaan Rämö lähti vaihto-oppilaaksi Islantiin opiskelemaan kaikkea muuta, paitsi kansantaloustiedettä ja bisnesviestintää – vuosia myöhemmin hän pystyi hyödyntämään tätä kokemusta toimiessaan Islannissa matkaoppaana. Varsinkin akatemiapolkunsa alussa olevien opiskelijoiden olisi hyvä muistaa, että paskaduunia ei ole olemassakaan – jokaisesta työstä oppii aina jotain. Jos ei tee paskanlapiointikeikkoja, ei välttämättä saa niin hyviä eväitä unelmaprojekteihinkaan.

Kun niitä nakkihommia on sitten tarpeeksi tehty, niin parhaimmassa tapauksessa unelmaprojekti lähtee lentoon ja sillä voi oikeasti tienata rahaa. Menestys ja työssään kehittyminen ei kuitenkaan tarkoita Rämölle korkeaa esimiesasemaa tai muhkeaa tilipussia – kuten ei minullekaan. Kummallekin meistä se tarkoittaa itsenäisyyttä. Itsenäisyyttä tehdä töitä missä, miten ja milloin haluaa, ilman, että joku muu soittaa pilliä, jonka mukaan tanssia. Minä en tarvitse kallista autoa, merkkivaatteita tai hulppeaa loma-asuntoa, minä tarvitsen vain vapauden. Se on minulle suurinta menestystä, mitä voin työstäni saada.

Kuinka sitten saavuttaa tällainen menestys? Rämöllä on kaksi yritystä, kaksi lasta ja mies, joka on työnsä takia paljon pois kotoa. Yksi tärkeimmistä opeista kirjassa olikin, että yrittäjyys ei vaadi yli-ihmisen voimia – vain suunnitelmallisuutta ja ahkeruutta. Tajusin kirjaa lukiessani olevani itsekin aika lailla unelmahommissa tänä syksynä. Pääsin Proakatemian mavi-tiimiin, kesällä ideoitu matkailualan projekti alkaa vihdoin nytkähtelemään eteenpäin ja ihmisten kanssa olemista olen toden totta päässyt harjoittelemaan Revenan BL:nä ja esipinkkujen tuutorina. Tykkään kaikista näistä asioista aivan valtavasti ja vaikka viimeistään BL-pestin saatuani tajusin, että syksy tulee olemaan todella tiukka, en ollut valmis jättämään mitään noista asioista pois. Sen sijaan otin kalenterin käteen ja aloin aikatauluttamaan. Voi tulla yllätyksenä, mutta kyllä, päivistä saa paljon tehokkaampia, kun työajan käyttää ihan oikeasti töiden tekemiseen. Olen istunut jumalattoman monissa paskanjauhantapalavereissa ja tapaamisissa, joissa homma junnaa paikoillaan ihan vain siksi, että puheenaiheet lähtevät sivuraiteille tämän tästä. Kahden tunnin homman saisi tehtyä tunnissa, jos turhan lätinän jättäisi pois. Akatemialla valitetaan usein kamalaa kiirettä ja uskallan väittää, että monessa tapauksessa se kiire on täysin itseaiheutettua. Kun oman ajankäyttönsä priorisoi, saa aikaan yllättävän paljon. Kirjassa on paljon tehtäviä, joiden avulla löytää oma unelmatyönsä ja yksi näistä tehtävistä on pitää omasta ajankäytöstään kirjaa. Suosittelen tätä jokaiselle, joka ajattelee olevansa kiireinen.

Rämölle, kuten minullekin, täysin toimettomana oleminen on uskomattoman vaikeaa. Yleinen säntäily on minulla verissä ja valitettavasti se ei ole aina vain hyvä asia. Haluan kokeilla ja oppia kaikkea ja mielellään nyt heti eikä huomenna. Siinä, missä isäni lähtee kahdeksalta illalla jo lämmittelemään saunaa, minä ja äitini painumme vielä ulkotöihin – onhan tässä vielä ilta aikaa tehdä vaikka mitä hommia. Vaikka uhoankin selviäväni kiireisestä syksystä aikatauluttamisen avulla, pelkään silti haalivani liikaa hommia, sillä mielenkiintoisia projekteja tulvii ovista ja ikkunoista. Näin kävi myös kirjan toiselle tekijälle, Hanne Valtarille. Oli unelmatyö mikä tahansa, siihenkin voi väsyä, jos aikaa ei jää enää millekään muulle – siksi on tärkeää opetella myös sanomaan ei. Kun minua ehdotettiin syksyn myyntipäivien projektitiimiin, ensimmäinen ajatus oli, että tietenkin lähden mukaan! Haluan haalia kaiken mahdollisen opin ihmisten johtamisesta ja isojen myyntipäivien organisointi kuulostaa minun korviini aivan mahtavalta tilaisuudelta. Onneksi maltoin (vastoin tapojani) miettiä kuitenkin vielä viikonlopun yli ja tajusin, että minun on sanottava ei, niin vaikeaa kuin se olikin. Kaikkea kivaa ei tarvitse mahduttaa yhteen lukukauteen, minulla on kyllä loppuelämä aikaa siihen.

Oman unelmaduunin – tai duunien – keksiminen, toteuttaminen ja aikatauluttaminen ei siis todellakaan ole sieltä helpoimmasta päästä. Se on kuitenkin jotain, mitä ehdottomasti kannattaa tavoitella. Minusta on aivan käsittämättömän hienoa, että jo puolen vuoden akatemialla olon jälkeen tiimissämme on hämmentävän monta tyyppiä, jotka ovat löytäneet jotain omaa, jota kohti lähteä kurkottelemaan. Se ei silti tarkoita sitä, että tällä hetkellä parhaalta tuntuva unelmaprojekti olisi sitä vielä vuoden tai kahden päästä. Ihmiset muuttuvat ja kasvavat kaiken aikaa, joten mikseivät unelmatkin? Jos homma alkaa jossain kohtaa tuntua päivästä toiseen pakkopullalta, on syytä miettiä, onko unelmaprojektista tippunut unelma pois. Olen minäkin joskus rakastanut leipurin työtä, kunnes muutaman vuoden jälkeen huomasin, etten enää rakastakaan. Tällä hetkellä haluan kirjoittaa ja tehdä töitä matkailualalla, mutta en välttämättä halua tehdä noita asioita enää viiden vuoden päästä. Sitten vain mietitään unelmat uusiksi, sillä ei ole mitään järkeä jäädä junnaamaan puisevaan työhön vain siksi, että se on joskus ollut ihanaa. Kuten Warrior Coffeen perustaja Riku Uski kirjan haastattelussa totesi: ”jos minun innostukseni kahviin joskus lakkaa, lopetan tämän työn ja alan tehdä jotain muuta. Omaa aikaa ei kannata hukata jatkuviin kompromisseihin. Elämässä pitää tehdä jotain, mikä kipinöi”. (Rämö & Valtari 2017, 205)

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close