Tampere
19 Apr, Friday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Ulkoista elämä palveluilla



Kirjoittanut: Tuomas Aro-Heinilä - tiimistä Eventa.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Maailma täyttyy palveluista ja se on hyvä niin. Haluan palvelullistaa elämäni. Asunto olisi palvelu, auto olisi palvelu, ruoka olisi palvelu, siivous olisi palvelu, pyykkäys olisi palvelu, vaatteet olisivat palvelu, puhelin olisi palvelu, kodin elektroniikka olisi palvelu, koiran ylläpito olisi palvelu. Palveluiden avulla hoituisi kaikki. Mikä parasta, omistamisen taakka putoaisi harteilta. Auto hajoaa alle, se haetaan pois ja uusi annetaan tilalle. On halu kokeilla uusia ruokia, mutta aika ei anna myöten. Ei hätää, ruoka tulee palveluna. Joka viikko on uusia ruokia maisteltavaksi. Koti on usein kuin pommin jäljiltä ja työt painavat päälle, ei hätää, siivouspalvelu hoitaa. Palveluilla helpottaa arkea ja kykenee keskittymään olennaiseen.

Me riistämme muilta, tekemällä kaiken itse. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu, että yksin pärjätään ja asiat hoidetaan ensisijaisesti itse. Auton renkaat vaihdetaan itse (Mikko M., 2017, tekniikka&talous), pienimuotoinen saunaremontti hoituu itse (Pasi Jaakkonen, 2018, Ilta-Sanomat), pienet kodin sähkötyöt tehdään itse (Jenna Keto-Tokoi, 2017, Aamulehti). Riistämme jonkun toisen leivän päältä viemällä hänen työnsä. Jos jokainen meistä hankkisi ruoan palveluna, kuinka monta kokkia vähemmän työskentelisi surkealla palkalla ruuhkaisessa ravintolassa. Jos jokainen meistä pesettäisi pyykkinsä palveluna, kuinka monta miljoonaa pyykinpesukonetta vähemmän maa päällään kantaisi rasittamassa ympäristöä. Jos jokainen meistä pitäisi yllä kotinsa siisteydestä siivouspalvelulla, kuinka paljon parempi siivoojan työn maine olisi (Jussi Saarinen, 2017, Aamulehti). Olen itse sitä mieltä, että tavoitteellinen tila olisi ulkoistaa kaikki palvelut, jotka eivät suoraan ole omaa ydinosaamistaan (Anna H. 2016, MediaPlanet, Businessopas). Näinhän toimitaan yrityksessä. Huomataan, että kirjanpitoa ei kannata tehdä yhden omistajan toimesta. Ostetaan kirjanpito palveluna muualta. Seuraavaksi huomataan ettei tuotteiden toimitus ja palautusten käsittely ole mielekästä. Nekin ulkoistetaan. Samaa ajatusta voi ja kannattaa käyttää yksityiselämään.

Maailman on syntynyt tee-se-itse-kulttuuri, jossa yksilöt pyrkivät löytämään ratkaisut itse ongelmiinsa (??, 2012, Yleisradio). Pääasiallisena tavoitteena on rahan säästäminen ja mahdollisesti oman kädenjäljen näkeminen. En sano ettenkö itsekin haluaisi joskus tehdä täysin omalla designilla äänentoistojärjestelmää kotiin, mutta rajansa kaikella. Ennen minkään tekemistä itse, kysyn itseltäni, teenkö tätä säästääkseni rahaa vai onko tämä minulle harrastus, jota teen usein. Jos teen sitä vain säästääkseni rahaa, niin kysyn, missä oikein muka säästän. Elämässäni on monia unelmia ja haaveita. Haluanko käyttää elämästäni kolme tuntia IKEA kalusteiden kokoamiseen, minkä ajan voisin käyttää perheeni kanssa tai yritykseni kehittämiseen. Säästänkö siis rahaa vai säästänkö unelmieni toteutuksesta?

Uskon, että asiassa mennään takamus edellä puuhun. Ongelma ei ole rahan säästäminen. Ongelma on rahan tekeminen. Sama ongelma saa omistajayrittäjän painamaan pitkiä päiviä työssään hoitaen kaikkea muuta kuin ydinosaamistaan. Tällainen omistajayrittäjä hoitaa yrityksensä kirjanpidon, korjaa yrityksensä autot, johdottaa yrityksensä sähköt, rakentaa yritykselleen varastotilan, vie tuotteet postiin perjantai-iltapäivällä, luo tuotteilleen markkinointikampanjat ja käy esittelemässä tuotteitaan messuilla. Tekiessään kaiken hän rajoittaa yrityksensä potentiaalia sekä rasittaa itseään.

Mikä meitä sitten estää miettimästä mistä saisi lisää tuloja? Työ. Työtä on tehty jo pitkään kaavalla, jossa ihminen menee töihin ja palkkaan ei juurikaan voi vaikuttaa omalla työllään. Ei ihmekään, että säästäminen on ainoa keino rikastua, tai siis siinähän vain siirretään varoja tulevaisuuteen. Ei kuitenkaan enää pitkään. Työurat lyhenevät ja pirstaloituvat. Työn luonnekin muuttuu yrittäjämaiseksi (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2017). Yksilö on itse vastuussa oman korvauksensa asettamisesta.

Miten tätä kaikkea voi hyödyntää omassa elämässä? Olen laskenut, mitä erinäiset palvelut maksaisivat minulle. Sannan ruokakassin tapaisella palvelulla, jossa raaka-aineet resepteineen tuodaan kotiin, kuukauden ruoat olisivat n. 450 € aikuista kohden. Tähän on laskettu kaksi ateriaa, aamu- ja iltapalan lisäksi. Ruoka tulisi valmistaa itse, mutta kaupassa käynti vähentyisi ja ruoan monipuolisuus lisääntyisi. Auton leasing-kustannus vakuutuksineen päivineen olisi n. 700 € kuukaudessa. Vara-auto olisi aina saatavilla vahingon sattuessa eikä 4 000 € moottorikorjausta tarvitsisi murehtia. Siivouspalvelu viikottaisella siivoamisella olisi n. 400 € kuukaudessa. Uusin iPhone maksaisi n. 47 € kuukaudessa. Kannettava tietokone maksaa n. 30-77 € kuukaudessa.

Miten ajatusta voi hyödyntää Eventassa? Meillä Eventassa, kuten monessa muussakin Proakatemialla toimivassa yrityksessä, moni asia tehdään itse. Voisiko asiat olla toisin? Eventan hallinnollisia ja talouden asioita hoidetaan hyvin manuaalisesti. Näistä ollaan maksettu kuukausitasolla vuoden verran jo sievoinen summa. Sievoisen summan lisäksi tämä on rajoittanut muihin projekteihin käytettäviä tunteja joidenkin yksilöiden osalta. Voisiko samalla kuukausittaisella maksulla saada hankittua palvelua, joka helpottaisi ja osittain poistaisi tarpeen tehdä töitä niin manuaalisesti. Työvoimaa vapautuisi tekemään itse ydinosaamista, liiketoimintaa. Ajatusta voi laajentaa enemmänkin projekteihin. Voiko tuotteita myytävissä projekteissa toimitus ja palautusten käsittely ulkoistaa kokonaan.

Lähteet:
http://www.businessopas.fi/ulkoistaminen/ulkoista-muu-paitsi-ydinosaaminen
https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/autot/suomalainen-tekee-renkaanvaihdot-itse-ja-saastaa-nailla-alueilla-jopa-70-omatoimisia-6683716
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/tee-se-itse-sahkomiehet-tekevat-suomessa-jatkuvasti-omia-virityksia-hengenvaarallista-200284068
https://www.is.fi/asuminen/art-2000005703095.html
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/siivooja-noora-pietilainen-turhautui-jatkuvaan-puheeseen-paskaduunista-tienaan-riittavasti-ja-nautin-tyostani-200276850
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/10/17/itse-tekemisen-ylistysjuhlaa
https://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tulevaisuuden-tyo-on-yha-enemman-yrittajyytta-koulutuksen-yrittajyyslinjaukset-julki

Kommentoi