Tampere
29 Mar, Friday
4° C

Proakatemian esseepankki

Työtila kotona?



Kirjoittanut: Helena Tahlo - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
KonMari: Siivouksen elämänmullistava taika
Minimalismi
Marie Kondo
Teemu Kunto
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Näin korona aikaan moni meistä tekee kokopäiväisesti tai välillä töitä kotoa käsin. Myös meidän opiskelijoiden arkeen monesti kuuluu päiviä, jolloin töitä tulee tehtyä kotoa käsin. Monilla on ollut vaikeaa erottaa työelämä vapaa-ajasta, kun nämä tapahtuvat samassa tilassa.

 

Blogikirjoituksessa ”Työtila kotona – mitä ottaa huomioon?” antaa vinkkejä, kotona työskentelijöille työtilaan liittyen.

 

Blogissa puhutaan työtilan sijoittamisesta ja siitä, kuinka on hyvä pystyä erottamaan vapaa-ajan tila työtilasta. Näihin keinoja on muun muassa hyödyntää jo olemassa olevaa pientä vapaana olevaa tilaa kotonasi. Esimerkiksi portaikon alla tai nurkassa olevaa tyhjää tilaa. Näin pystyt hyödyntämään kaiken potentiaalin kotonasi. Parhain mahdollinen tapaus olisi sellainen, missä henkilöllä olisi erillinen tila kodistaan esimerkiksi huvimaja tai varastotila, jonka pystyisi uudistamaan työtilaksi.

 

Jos kuitenkaan tällaisia tiloja ei kotoasi löydy on hyvä sijoittaa työtila paikkaan, josta pystyt työpäivän lopuksi helposti siirtämään tarvittavat huonekalut sivuun. Tällöin on myös hyvä investoida huonekaluihin, esimerkiksi pöytiin ja tuoliin, jotka ovat kevyitä, minimalistisia ja helposti siirreltäviä. Nyt on myös noussut pinnalle huonekaluja, jotka on tarkoituksella suunniteltu kotityö käyttöön. Esimerkiksi Ikealta löytyy tietokone pöytä joka, on tarkoitettu sohvalla työskentelyyn. Se on siro ja kevyt ja näin helposti siirreltävä. Myöskin kokoontaitettavat ja rullalliset pöydät ja tuolit ovat oivallinen valinta. Kuntopyörät ja juoksumatot, jotka sisällyttävät tietokoneelle paikan on nerokas tapa yhdistää työskentely ja liikunta.

 

On myös hyvä ottaa huomioon työtilan sijoittamisessa, mahdollinen käytössä oleva luonnon valo tai avattava ikkuna, joka lisää raikasta ilmaa tilassa. Jos näitä ei ole kuitenkaan saatavilla on hyvä järjestää kunnollinen valaistus ja ilmanvaihto. Esimerkiksi, ilmanpuhdistimen tai -kostuttimen hankkimalla ja kasveja lisäämällä tilaan pystyy ilmanvaihtoon vaikuttamaan. Moni suomalainen sijoittaa pöytänsä seinää vasten niin, että katseen noustessa koneesta vastaan tuijottaa valkoinen seinä. Suosittelen istumispaikan siirtämistä, niin että edessäsi aukeaa näkymä ikkunaan tai vaikkapa kauniiseen tauluun, tämä virkistää huomattavasti mieltä.

 

Kaikkein A ja O työtilassa on viihtyminen sen taika. Työtilassa kannattaa panostaa sisustukseen, tämä on asia, joka monilta jää tekemättä. Lisäämällä värejä ja tekstuuria saadaan tilaan luotua piristävä tunnelma, joka edistää jaksamista päivän aikana. On myös hyvä muistaa, että vaikkapa sininen väri tutkitusti lisää ihmisessä rauhallisuuden tunnetta. Myös liiallinen tavaran määrä huonontaa keskittymistä ja se herpaannuttaa ajatukset tärkeistä asioista ja lisää tungun tuntua. On siis tärkeää saada työvälineet kaappiin piiloon silloin kun ne eivät ole käytössä. Poissa silmistä, poissa mielestä.

 

Jotta ihminen pystyy sataprosenttisesti keskittymään tekimiseensä, on myös tärkeää, että muukin kuin vain työtila on järjestyksessä. Itse ainakin huomaan ajatukseni kuljeksivan sotkuiseen sekalaatikkoon, jonka tiedän sijaitsevan eteisen piironkikaapissa. Niin kuin Marie Kondo toteaa kirjassaan KonMari – siivouksen elämänmullistava taika: Jotta ihminen kokisi helpoksi pitää kotinsa siistinä, tarvitsee se ensin olla järjestyksessä.

 

Blogi: https://blogi.urakkamaailma.fi/tyotila-kotona-mita-ottaa-huomioon/26/05/2021/

Kirja: Marie Kondo: KonMari – siivouksen elämänmullistava taika.

Kirja: Teemu kunto: Minimalismi

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close