Tampere
28 Mar, Thursday
10° C

Proakatemian esseepankki

Työntekijät arvostavat arvostuksen ansaitsevia yrityksiä



Kirjoittanut: Rasmus Piiroinen - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Työntekijät arvostavat arvostuksen ansaitsevia yriyksiä

 

Nykypäivänä työntekijät tuntuvat arvostavan enemmän työpaikallaan vallitsevaa kulttuuria ja yrityksen tavoitteita. Jokainen tahtoo vaikuttaa maailmaan omalla tavallaan ja yleensä sen saa tehtyä parhaiten työpaikan kautta. Luin juuri juttua, jälleen kerran Forbesista, jossa kerrottiin Googlen ja Facebookin tippuneen Glassdoorin maailman top 10 parhaan työpaikan listalta. Facebook oli itseasiassa historiansa alhaisimmillaan sijalla 23. Joka ei sekään kuulosta pahalta, mutta jotain näissä yrityksissä on tapahtunut, mikä on saanut sijoituksen laskemaan. Jason Wingard avaakin hieman mahdollisia syitä, minkä takia sijoitus on laskenut.

 

Ensimmäisenä hän listaakin kulttuurin heikkenemisen. Googlella ja Facebookilla on ollut omat hyvin erottuvat kulttuurit, mitkä ovat tehneet niistä hyviä paikkoja työskennellä. Kuitenkin, mitä isommiksi yritykset ovat kasvaneet, sitä vaikeammaksi oman kulttuurin ylläpitäminen muuttuu.  Hän sanookin, että johtajien tulisi keskittyä aina enemmän kulttuurin ylläpitämiseen. Andrew Chamberlain kertookin kulttuurin olevan yksi tärkeimmistä vaikuttajista pitkäkestoisessa työsuhteessa, eikä kulttuuri muodostu vain kalleista työsuhde-eduista. Työntekijöistä pitää aidosti välittää.

 

Toisena asiana Wingardin mukaan, onkin eriävä maailmankatsomus työntekijöiden kanssa. Facebook onkin joutunut muutaman skandaalin keskelle, yhtenä tapauksena juuri Cambridge Analyticalle myydyn datan aiheuttama kohu. Voin kuvitella, ettei vastaavan laiset tapaukset edesauta kulttuurin kehitystä. Niin kuin Wingardin artikkelissakin kerrotaan, Googlen yhteistyö Kiinan kanssa, on varmasti yksi heidän virheistään kulttuurin kannalta. Ympäri maailmaa ihmiset tahtovat osoittaa tukensa kiinan mielenosoittajille ja Googlen työntekijöistä varmasti löytyy samaa mieltä olevia henkilöitä. Google myrkyttää omaa kulttuuriaan menemällä vain raha edellä.

 

Kolmas, ja mielestäni tärkein, kohta on luottamus. Yrityksen pitää olla luotettava työntekijöiden silmissä. Jos Facebook myy käyttäjiensä dataa eteenpäin luvatta, varmasti työntekijät kyseenalaistavat omaa tekemistään. On siis tärkeää kuunnella työntekijöitä ja ansaita heidän luottonsa.

 

Pitää muistaa, että kyseessä on oikeasti maailman isoimpia tekijöitä. Ei voi olla helppoa miellyttää jokaista ja tehdä kaikkien kannalta oikeita ratkaisuja. Ehkä ”huono” rankkaus herättelee nyt näitä firmoja taas pyrkimään takaisin kymmenen parhaan joukkoon ja kehittämään tapojansa toimia.

 

 

 

Lähteet:

Wingard, J. Not the Best Place to Work: Leadership missteps that dropped Facebook and Google out of The Top 10, Forbes, 20.12.2019.

https://www.forbes.com/sites/jasonwingard/2019/12/20/not-the-best-place-to-work-leadership-missteps-that-dropped-facebook-and-google-out-of-the-top-10/#1db2a41451b0

Kommentit
  • Atte Westerberg

    Oikein mielenkiintoinen ja ajankohtainen aihe! Työntekijät vaativat entistä enemmän merkitystä työlleen. Oman elämän arvot halutaan jakaa yrityksen arvojen kanssa. Useat suuremman luokan yritykset ovat kaatuneet, silloin kuin tuloksen painaminen ja osakkeiden omistajien tyydyttäminen syrjäyttää yrityksen arvot ja olemassa olon syyn (Just Cause). Voisiko tulevaisuudessa hyvä jatko esseen aiheelle olla esimerkiksi miten hyvän yrityskulttuurin rakentaminen tehdään?

    23.1.2020
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close