Julkaistu LinkedInissä: https://www.linkedin.com/pulse/ty%25C3%25B6hyvinvointimessukokemuksia-mahdollisimman-paljon-mutta-nea-syst%25C3%25A4/?published=t&trackingId=G%2BhBw4K%2BN1YmiBLpH0Tg%2Fw%3D%3D

Kävinpä kurkkaamassa missä työhyvinvoinnissa mennään tällä hetkellä, millaisia uusia tuotteita ja palvelulta markkinoilla on ja millaisia uusia ideoita voi itse jatkojalostaa tulevaan bisnekseen.

Huomioni kiinnittyi erityisesti vuorovaikutustilanteisiin ja kohtaamisiin, vaikkakin todella mielenkiintoisia yrityksiä ja palveluita oli tarjolla joka lähtöön. Olen toki pohtinut vuorovaikutuksen ja kohtaamisten merkitystä paljon ja varsinkin viimeaikoina, sillä näin introverttinä kohtaamiset ja keskustelut eivät välttämättä aina ole helppoja tilanteita uusien ihmisten kanssa uusissa ympäristöissä. Olen toki melko analyyttinen vuorovaikutustilanteissa 😀 Kohtaamisten laatu voi kuitenkin vaikuttaa suuresti siihen, millaisen jäljen se jättää meihin pienesti tai isosti. Päätinkin pohtia tätä tekstin muodossa ja tyyliini sopien ehkä hieman provosoivasti 😉

Karkeasti voisin jakaa kohtaamiset kolmee kategoriaan, jotka joko sytyttävät jäätävän palon ja innostuksen sekä huokuvat molemmin puolista arvostusta, toiset kohtaamiset taas saattavat jäädä vähän mauottomaksi ”semi ok” kohtaamisiksi ja viimeinen eli se ehkä pahin vaihtoehto on jotkin kohtaamiset, jotka jättävät happaman maun suuhun sekä mieleen.

Messuympäristö saattaa olla hektinen ja näytteilleasettelijat tekevät satoja ellei tuhansia kohtaamisia messuilla, jotta esimerkiksi tunnettuutta tai myyntiä saataisiin edistettyä.

Mutta juuri tuo myynnin edistäminen on ehkä se asia, mikä korostuu liikaa? Messut eivät välttämättä ole paras konteksti aidoille kohtaamiset ja kunnioittavalle vuorovaikutustilanteelle, mutta miksi ei? Eikö se myynti synny juuri niistä lähtökohdista?

Huomasin tietyn kaavan toistuvan muutamissa kohtaamisissa:

Omalla pisteellä halutaan huomioida mahdollisimman moni lähestyvä ihminen, se on tärkeää. Monesti sitä tervehtimistä korostetaan jopa liiallisuuksiin asti, mutta onko se keskustelun loppupuoli eli “kiitti” “moikka” unohdettu? Omasta mielestäni kohtaamisten ja vuorovaikutustilanteiden päättämisessä olisi hieman parannettavaa. Miksi?

Muutamissa tilanteissa, joissa keskustelu oli käynnissä, keskustelu päättettiin, kuin olisi jäänyt nallina kalliolle seisomaan. Mielessä pyöri, että ”oliko tämä tässä, olisiko keskustelua tarpeen jatkaa…?” Jos mietitään hieman syvemmältä tällaista tilannetta, se saattaa osalle ihmisistä näyttäytyä epämiellyttävänä tilanteena ja osalle ihmisistä jopa hylkäämiskokemuksena. Tämä toki ääriesimerkki kyseisen tilanteen vaikutuksista, mutta silti mielestäni oiva esimerkki siitä, miten jokainen kohtaaminen voi vaikuttaa erilaisiin ihmisiin eri tavoin ja millaisen mielikuvan mahdollisesti jätät yrityksestäsi, jota olet edustamassa.

Käytännössä aiemmin mainitsemani kaava yksinkertaisuudessaan oli siis se, että vuorovaikutustilannetta ei päätetty vaan siirryttiin seuraavaan potentiaaliseen asiakkaaseen.

Tässä on mielestäni ensimmäisenä mieleeni nousseet ajatukset, joita hektisten kohtaamisissa olisi hyvä miettiä:

1. Kohtaatko ja kuuntelet yrityksestäsi kiinnostuneen ihmisen avoimesti ja ennakkoluulottomasti? – Kuka tahansa voi olla potentiaalinen asiakkaasi tai yhteistyökumppanisi?
2. Päätätkö vuorovaikutustilanteet arvostavasti ja esimerkiksi lyhyesti kiittäen vai hyppäätkö mahdollisimmman nopeasti seuraavaan kohtaamiseen myynnin toivossa ja unohdat jo, että olit keskustelemassa jo jonkin henkilön kanssa?
3. Jätätkö omat ennakkoluulot pois kohtaamisista vai arvioitko jopa tiedostamattasi ostopotentiaalin mahdollisesti tittelin, ulkonäön tai vaikkapa persoonallisuustyypin mukaan?
4. Tyrkytätkö omaa palveluasi tai tuotettasi vai käytkö avointa keskustelua potentiaalisesta tarpeesta?

Parhaimmillaan messuilla päästään aloittamaan keskusteluita, joista syntyy pitkäaikaisia yhteistöitä tai asiakkuuksia, mutta taas toisaalta pienillä jutuilla voi oikeasti olla merkitystä yrityksesi mielikuvien luonnissa.

Millaisia messukohtaamisia sulla on ollut, haluaisitko jakaa parhaimmat ja pahimmat kohtaamiset ja mikä sai aikaan tuon tunteen?

Ps. Ja kyllä, vuorovaikutustilanteissa on yleensä 2 tai enemmän ihmistä, joilla molemmilla on vastuu onnistuneesta ja kunnioittavasta kohtaamisesta, joten ei sysätä vastuuta vain toisten henkilöiden harteille 😉