Tampere
29 Mar, Friday
3° C

Proakatemian esseepankki

Työelämän merkitystä etsimässä



Kirjoittanut: Ilona Mali - tiimistä Motive.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Kävin testaamassa pyörätuolikoripalloa osana fysioterapeutti-opintojani ja hämmästyin kyseisen tiimin kulttuuria. Onko tällaisia ihmisiä olemassa? Miten on mahdollista, että ennen kuin ajattelee omaa napaa, näkeekin toisen tarpeet… Ja vielä yrittämättä, aidosti. Vilpittömästi. Millainen maailma meillä voisi olla, jos tuo kulttuuri, tai edes hiven siitä, kuuluisi arkiseen kanssakäymiseemme? Muistaisimme, millaista on olla tuon toisen asemassa. Muistaisimme, miltä se tuntuu, kun saa mahdollisuuden onnistua. Se tuntuu aivan uskomattoman hienolta. Sellaista tunnetta ei korvaa mikään onnellisuuden, rakkauden tai muun helpotuksen tunne. Se tunne, kun joku välittää sinusta ja sinun tunteistasi niin paljon, että antaa omastaan. Se tunne on sanoin kuvaamaton.

Alun perin tulin treeneihin nuoren pyörätuolilla kulkevan pojan seuraksi, mutta pian minutkin pyydettiin mukaan pelaamaan. Päiväni ei ollut kulkenut siihen mennessä mitenkään kovinkaan mallikkaasti, joten mieleni teki jättäytyä kentän laidalle. Lopulta joukkuelaisten hellästi rakkaudella pakottaminen tepsi ja istuin pyörätuoliin ajatellen: ”Hittoakos tässä”. Pelaajat ottivat minut heti osaksi tiimiä, vaikka olin täysin käsi koko lajin kanssa. Koululiikuntatraumat saivat kyytiä, koska myös minulle, koko pelin kehnoimmalle pelaajalle, syötettiin palloa aivan yhtä paljon kuin muillekin. Aivoni alkoivat mennä solmuun, kun aikaisemmat skeemani joukkueurheilusta eivät olleet sisältäneet näin reilua ja kuitenkin kilpailuhenkistä tunnelmaa.

En itse osaa kuvitellakaan olevani yhtä vilpitön, kuin mitä kaikki joukkueen jäsenet olivat. Kaikki pelasivat täysillä ja tuolit kalisevat, mutta kun pelin nuorimmainen saa palloon käsiinsä, maailma pysähtyy ja kaikki ovat yhtäkkiä samaa joukkuetta, yhdessä kannustamassa nuorinta tähtäämään ja laukomaan. Kun kuka tahansa saa korin, molemmat joukkueet hurraavat. Omat pienimieliset aivonystyräni hämääntyivät tällaisesta vielä entistäkin enemmän. Onko maailmassa aidosti tällaista hyvyyttä?

Yksi suurimmista syistä, miksi olen hakeutunut terveysalalle, on se, että haluan auttaa ihmisiä heidän poluillaan kohti enemmän elämänmakuista elämää, mutta voi pojat, miten auttamishaluni on niin lapsen kengissä. Se aito ihailu, mikä minussa heräsi tuota joukkuetta kohtaan, oli minulle jotain aivan uutta. Teini-iän fanituksetkaan eivät vetäneet mitään vertoja sille tunteelle, mikä minussa heräsi, kun näin miten tulokas otettiin vastaan. Sydän suli, melkein itku tuli, Ilona sanoi pulipuli, koska ei vain saanut enää muita sanoja suustaan. Yksi pelaajista siis luovutti oman pelituolinsa lajia ensimmäistä kertaa kokeilevalle ja käytti koko treeniaikansa tulokkaan kanssa, jotta tämä tuntisi itsensä mahdollisimman tervetulleeksi. Miten. Siis. Mi-ten? Mistä ihmeestä voin oppia tuollaista pyyteetöntä rakkautta toisia ihmisiä kohtaan?

Ikävä kyllä tuollaista pyyteetöntä auttamis-elämäntapaa ei voi rahalla ostaa. Eikä sitä oikein voi yrittää tavanomaiseen tapaan opetella. Tähän kohtaan minun kuuluisi kertoa, että se saadaan toimimalla näin ja näin, mutta en kerro. Koska minulla ei ole mitään hajua. Olen tähän asti luullut, että toimin vilpittömästi ja aidosta auttamisenhalusta, mutta en näköjään ole aiemmin tiennyt MITÄÄN pyyteettömästä toiminnasta. Siksi haluankin kiittää joukkuelaisia uskomattoman lämpimästä vastaanotosta sekä siitä, että sain nähdä, mitä lähimmäisen rakkaus voi parhaimmillaan olla.

Mitäpä jos ottaisimme hipun tätä reilumpaa tapaa elää mukaan asiakastyöhön? Kun tapaamme asiakkaan, ottaisimme hänet vastaan siten, että hänen tarpeensa, toiveensa ja tunteensa olisivat tapaamisen prioriteetti ja vasta sen jälkeen miettisimme omaa asemaamme, tunteitamme tai lompakkoamme. Työnteko saisi aivan uuden merkityksen ja toisi merkityksellisyyttä työntekijän elämään muutenkin kuin numeroina palkkatositteessa. Miltä tuntuisikaan ura, jonka jokainen asiakaskohtaaminen on muuttanut asiakkaan elämää piirun verran parempaan suuntaan? Jokainen tapaamasi ihminen saisi kokea inhimillisistä tunteista suurimman; vilpittömän välittämisen.

Jokainen ansaitsee tulla kuulluksi, nähdyksi ja välitetyksi, jopa asiakkaat. Vaikka tällaisia lausahduksia heitellään usein, kauppajonoissa murahdellaan vitkastelijoille ja maailmanparantajat huutavat omaa näkemystään kovempaa, jos joku kehtaa heidän totuuttaan kyseenalaistaa. Ota siis vahva ote niskastasi ja mene rakastamaan – maailmakin saattaa vahingossa muuttua hiukan paremmaksi siinä sivussa.

Kommentit
  • Marko Mahkonen

    Tämä! Ollaan elämän tarkoituksessa. Lähetitkö tämän myös em. tiimille?

    10.12.2019
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close