Tampere
29 Mar, Friday
4° C

Proakatemian esseepankki

IA tuutorointi



Kirjoittanut: Jeena Kantosalo - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
-
-
Esseen arvioitu lukuaika on 7 minuuttia.

Soluessee 3ep,

Jeena Kantosalo

Micaela Erola

 

Johdanto

Saimme aivan mahtavan tilaisuuden yhdessä tiimimme Kipinän kanssa lähteä tuutoroimaan aivan uutta Influencers Academy tutkinto-ohjelmaa, joka aloitti Proakatemialla 2022 maaliskuussa. Koko tiimimme ei tuutorointiin mukaan lähtenyt, vaan kasasimme kiinnostuneista pienemmän tuutorointiryhmän, johon kuuluu tiimistämme: Katja, Anni, Santeri, Elina, Jeena ja Micaela. Influencer academyyn on tullut opiskelemaan jo nykyisiä ja tulevia kansainvälisiä vaikuttajia, jotka aloittivat opintonsa TAMKin Proakatemialla Edunationin täysin uudessa Influencers Academy -ohjelmassa. Tämä kyseinen tutkinto on siis räätälöity yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tutkinto-ohjelma, jossa voi opiskella samalla kun jatkaa oman vaikuttaja uransa etenemistä. Maalimassa ei ole ennen vastaavanlaista korkeakoulututkintoa ollut. (Tuni 2021) Olimme todella innoissamme, että saimme tämän mahdollisuuden lähteä tuutoroimaan täysin uutta tutkinto-ohjelmaa, ja matka onkin ollut todella antoisa ja jännittävä. Avaamme tässä esseessä mitä kaikkea tuutorointi on pitänyt sisällään ja mitä olemme siitä oppinut.

 

 

Erot aikaisempiin tuutori kokemuksiin

 

Olemme molemmat olleet syksyllä 2021 tuutoroimassa silloin aloittaneita opiskelijoita eli tuttavallisemmin ”pinkkuja” ja eroja tähän Influencers Academyn tuutorointiin on ollut useita. Syksyn tuutorointia varten olimme käyneet pidempään kestäneen TAMKO:n järjestämän tuutorointikoulutuksen, joka oli todella hyödyllinen meille uusille tuleville tuutoreille. Opimme siellä paljon käytännön asioita tuutorointiin liittyen, sekä saimme kysyä mahdollisia kysymyksiä, jota aihe meissä herätti. IA tuutorointia varten emme mitään koulutusta käynyt, mutta jo käydystä koulutuksesta oli meille varmasti paljon hyötyä. Kolme meidän IA tuutoreista oli tosiaan jo 2021 syksynä ollut tuutoreina, joten meillä oli hyvät eväät lähteä tähän haasteeseen. Järjestimme Influencers Academy porukalle orientoivat päivät, mutta ne olivat hieman erityyliset, kun syksyllä pinkuille järjestetyt päivät. Syksyn tuutoroinnissa orientoivat päivät olivat hyvin paljon intensiivisemmät, ja sisälsivät huomattavasti enemmän myös iltaohjelmaa. Iltaohjelmaa eli uusille opiskelijoille järjestettyjä opsikelijabileitä oli nimittäin meidän tuutoreiden, TAMKO:n ja TTO:n järjestämänä, joten niitä oli paljon. Koska influencerit aloittivat alkuvuodesta eri aikaan, kun normaalisti Proakatemialla aloitetaan, ei heille tarkoitettuja aloittavien opiskelijoiden juhlia ollut tarjolla. Ehkä he voivat juhlia sitten syksyllä uusien aloittavien Proakatemialaisten kanssa.

 

IA tuutoroinnissa on ollut myös isona erona se, että suurin osa opiskelijoista on tullut Suomeen ulkomailta. Todella moni ryhmästä on muuttanut Suomeen Indonesiasta. Opiskelijoita on tullut myös mm. Thaimaasta ja Intiasta. Aikaisemmassa tuutoroinnissa ulkomailta Suomeen muuttaneita oli myös jonkun verran englannin kielisessä ohjelmassa, mutta nyt käytännössä kaikki oli muualta. Tämä tietysti vaikutti siihen, että heitä kiinnosti tietää todella paljon kulttuuriin liittyvistä asioista niin kuin myös meitä tuutoreita. Olemme keskustelleet todella paljon eri maiden eroavaisuuksista ja eri tavoista miten eri maissa toimitaan. Olemme myös luonnollisesti saaneet enemmän kysymyksiä käytännön asioihin liittyen kuin syksyn tuutoroinnin aikana. Tällaisia asioita on esimerkiksi julkisten käyttö, kirjastoihin liittyvät käytänteet, pankkiasiat jne… Myös olemme auttaneet influencereita Digi- ja väestötietovirasto asioihin liittyen. Tuutoritiimistämme Katja on käynyt heidän kanssansa ihan paikan päällä hoitamassa näitä asioita ja muut olemme auttaneet lomakkeiden täyttämisessä ja tulostamisessa.

 

Yksi suurimmista eroista tietysti oli se, että koko tuutorointi tehtiin kokonaan englanniksi. Tämä oli erona Micaelalle ja Annille, koska Jeena tuutoroi englanninkielistä ohjelmaa syksyllä. Tämä onkin ollut meille kaikille taas mahtava tilaisuus opetella ja muistutella mieleen englannin kieltä. Koko Proakatemia on kokoaika siirtymässä enemmän ja enemmän kaksikieliseksi yhteisöksi, joten tämä on meille kaikille mahtava tilaisuus lähteä ihan käytännössä omaa kaksikielisyyttä lisäämään akatemialla. On hienoa, että saadaan jatkuvasti lisää ihmisiä eri kulttuureista ja vahvistettua kaksikielistä toimintaamme akatemialla. Voimme oppia toisiltamme niin paljon, kun jaamme kokemuksiamme ja oppeja eri kulttuureista. Englanti on tulevaisuuden työelämässä kaikille meille tärkeä taito, joten sen lisääminen ja oppiminen jokapäiväisessä tekemisessä on meille todellakin rikkaus.

 

Tuutorointi tiivistettynä tähän asti

Olemme olleet influencerien mukana toiminnassa kaikista eniten heidän ensimmäisellä kouluviikollaan. Tällöin ohjeisimme kulkemaan TAMK:n tiloissa ja esittelimme yleisimmät paikat kuten kirjaston, infopisteet, ruokala, ja SportUnin. Olimme mukana myös hakemassa opiskelijakortteja ja kulkulupia, sekä selvittelemässä paperihommia. Ensimmäisen viikon aikana pidimme myös kaksi iltaohjelmaa. Valitettavasti toiseen näistä ei saapunut ketään, tämä meni uusien opiskelijoiden uuden tiedon tulvan ja väsymyksen piikkiin. Toiselle kerralle saapui jo hyvin porukkaa. Kävimme kaupunkikierroksen ja menimme sen jälkeen Rainaan pelaamaan lautapelejä.

 

Olemme pitäneet palavereja ja motorolia suhteellisen usein, melkein kerran kahteen viikkoon tai viikkoon. Ne ovat olleet hyödyllisiä siksi, koska reflektoidessa oppii, mutta myös siksi, koska Katja tekee tuutoroinnista projektijohtamisen kurssin. Olemme myös reflektoinnin lisäksi suunnitelleet palavereissa tulevia tapahtumia. Haluamme myös kehittää konseptia helpommaksi tuleville influencer tuutoreille. Meillä on ollut muutamia hankaluuksia ja yllätyksiä matkan varrella, mistä toki on selvitty, mutta ne kaipaisivat enemmän apua ja panostusta TAMK:n ja Edunationin puolelta.

 

Osa meistä tuutoreista on ollut myös influencerien ensimmäisissä pajoissa mukana. Tarkoituksemme on ollut näyttää mallia ja olla apuna, jos kysymyksiä tulee, sekä kertoa omista pajakulttuureistamme.

 

Olemme pitäneet kaupunkikierroksen lisäksi lautapeli-illan ja retken Pyynikin Munkkikahvilaan ja Pyynikin näkötornille. Osallistumisprosentti on ollut pienempi mitä olemme toivoneet ja kartoittaneet halukkuutta ja innostusta, mutta aina on kuitenkin joitain innokkaita tullut paikalle. Tuutorien lisäksi myös influencerien innokkuus ja osallistuminen vaikuttaa tutustumiseen. On muutamia, ketkä ovat osallistuneet jokaiseen tapahtumaan ja siksi heitä tunteekin jo hieman paremmin.

 

Meidän olisi vielä tänä kevät lukukautena tarkoitus mennä ainakin piknikille! Lisäksi osa tuutoreista menee vastaamaan Q&A tyyppiseen tapahtumaan. Osa on myös toivonut aktiviteetteja kuten keilausta ja ravintolassa käyntiä. Myös Suomalaisen ruoan päivää on toivottu. Osan näistä toiveista voimme toteuttaa jo kesälomalla ja osan sitten syyslukukaudella, kun jatkamme tuutorointia. Ajatuksena siis olisi myös kesällä pitää ainakin hieman yhteyttä, sillä kaikki ovat muuttaneet uuteen maahan, ja osalla heistä ei ole laisinkaan kavereita täällä tai sitten vain muutama uusi tuttavuus.

 

 

Loppu tuutoroinnin tavoitteet

 

Tuutorointimme jatkuu vielä ensi syksynä ja tietysti olemme heidän tavoitettavissaan aina ihan siihen asti kuin Proakatemialla olemme. Autamme kyllä aina kun on tarve! Kuitenkin halusimme asettaa tavoitteita vielä loppu tuutorointi ajalle. Yksi iso tavoite on oppia tuntemaan tuutoroitavat vielä entistäkin paremmin. Olemme jo tutustuneet todella moniin uusiin Influencers Academy opiskelijoihin, mutta tahtoisimme oppia tuntemaan monet vielä paljon paremmin. Haluamme myös, että heille tulee meistä helposti lähestyttävä olo, ja että meille on helppoa ja turvallista tulla juttelemaan. Näihin asioihin ratkaisunamme on se, että tulemme viettämään jatkossakin vapaa-aikaa heidän kanssaan. Pyrimme järjestämään erilaisia yhteisiä ajanviettoja ja pyrimme saamaan osallistujaprosenttia korkeammaksi mitä se on nyt ollut. Tässä siis myös yksi tavoitteistamme, nostaa yhteisten ajanviettojen osallistuja prosenttia.

 

Olemme jo hieman pohtineet sitä, miten saisimme porukan innostumaan ja osallistumaan yhteiseen tekemiseen. Olemme yrittäneet miettiä tekemisiä, johon ei mene ainakaan hirveästi rahaa, jotta kaikilla olisi mahdollisuus tulla paikanpäälle. Yritämme vielä jatkossa innostaa ja motivoida kaikkia tulemaan mukaan, kun näemme heitä esimerkiksi Proakatemialla. Ymmärrämme toki myös täysin sen, että kaikilla ei ole aikaa/mahdollisuutta/kiinnostusta osallistua, mutta haluamme silti panostaa siihen, että teemme osallistumisen kaikille mahdollisimman helpoksi. Tämä ei vain edesauta sitä, että me tutustumme heihin paremmin, vaan toki he myös tiimiytyvät ja oppivat tuntemaan toisiaan entistä enemmän.

 

Varmasti yksi tärkeimmistä ja isoimmista tavoitteistamme on saada influencerit tuntemaan itsensä osaksi yhteisöä, jota ovat, ja auttaa heitä mahdollisuuksiemme mukaan kaikessa missä he apua tarvitsevat. Tahdomme todella, että influencerit pääsevät tutustumaan Kipinän lisäksi myös muihin tiimeihin, ja se onkin jo lähtenyt käyntiin hienosti. Tähän meillä on ratkaisuna esimerkiksi järjestää influencereiden kanssa yhteisiä ristipölytys pajoja, johon myös muut tiimit osallistuvat. Olemme myös pyytäneet influencereita mukaan Proakatemian kansainvälisyystiimin järjestämiin lautapeli-iltoihin, jotta he siellä pääsevät tutustumaan muihin akatemialaisiin.  Tulemme varmasti myös jatkossa järjestämään illanviettoja, joihin kutsumme influencereiden lisäksi myös koko muun yhteisön mukaan.

 

 

Tuutorointi johtamisen näkökulmasta

Olemme oppineet paljon johtamisesta. Ihmisten johtamisen tavoitteena on saada tarvittavat asiat tapahtumaan ja ihmiset toimimaan halutulla tavalla organisaation näkökulmasta. Tulokset saadaan nimenomaan aikaan työntekijöiden avulla ja heidän kanssaan. (Työturvallisuuskeskus, n.d.) Johtamistyylejä on monia erilaisia ja olemme Kipinässä pitäneet pajankin näistä. Kerromme lyhyesti kuudesta eri johtamistyylistä ja reflektoimme mitä niistä olemme tuutoroinnissa käyttäneet ja mitä niistä olemme oppineet.

 

Määrätietoinen johtaja asettaa työntekijöilleen ja itselleen korkeat tavoitteet. Lyhyellä aikavälillä tämä on tehokas johtamistapa saada tuloksia, pidemmällä aikavälillä tämä voi olla liian uuvuttavaa työntekijöille ja luoda liikaa paineita. (Koulutus.fi, n.d.)

 

Empaattinen johtaja pyrkii luomaan työntekijöihin vahvan suhteen ja huomioimaan heidät kaikki, johtaja on myös usein todella empaattinen. Tämän johtamistyylin heikkoutena voi olla työryhmän alentunut tehokkuus. (Koulutus.fi, n.d.)

 

Visionäärijohtaja haluaa työntekijöiden luovan tiimille yhteiset tavoitteet. Johtaja kertoo millaista lopputulosta odottaa, mutta antaa työntekijöiden kehitellä reittinsä sinne itse. Tällä johtamistyylillä pystyy inspiroimaan työryhmää, mutta tyyli ei toimi silloin, kun työntekijät tarvitsevat selkeitä suuntaviivoja työntekoonsa. (Koulutus.fi, n.d.)

 

Valmentava johtaja keskittyy työntekijöidensä kehitykseen. Tähän tyyliin kuuluu työntekijöiden mentorointi ja vahvuuksista ja kehityskohdista puhuminen ja niiden löytäminen. Johtamistyyli sopii parhaiten motivoituneeseen työympäristöön, mutta se ei toimi silloin, jos intoa ja oma-aloitteisuutta ei löydy työntekijöistä tarpeeksi. (Koulutus.fi, n.d.)

 

Käskevä johtaja toimii erityisesti tilanteissa, joissa tarvitaan selväsanaista johtajuutta. Johtamistyyliä ei pidä kuitenkaan vakiinnuttaa käyttöönsä, sillä se vahingoittaa helposti innovatiivisuutta ja ilmapiiriä työpaikalla. (Koulutus.fi, n.d.)

 

Demokraattinen johtaja haluaa kaikkien osallistuvan, tulevan toimeen ja olevan tyytyväisiä. Tämä johtamistyyli sopii tilanteisiin, joissa koko tiimin tulisi ymmärtää ja hyväksyä yhteiset tavoitteet. Kuitenkin demokraattinen johtamistyylikään ei sovi kaikkiin tilanteisiin, vaan joskus johtajalla saattaa olla työtekijöitä enemmän oleellista tietoa, jolloin ei ole aika neuvotella kyseisestä asiasta. (Koulutus.fi, n.d.)

 

Käytimme tuutoroinnissa varmasti kaikkia johtamistyylejä enemmän tai vähemmän, mutta eniten etenimme empaattisella johtamistyylillä, valmentavalla johtamistyylillä ja demokraattisella johtamistyylillä. Pyrimme luomaan kaikkiin influencereihin vahvan suhteen ja huomioimaan kaikki tasavertaisesti. Olemme kutsuneet aina kaikki mukaan tapahtumiin, kun sellaisia olemme järjestäneet, ja pyytäneet influencerien kysymään askarruttavat kysymykset koko ryhmän keskustelussa, jotta muutkin kuulevat vastauksen, jos sama kysymys on askarruttanut heitä. Olemme myös olleet jonkunlaisen apuvalmentajan roolissa. Hauskinta oli, että osa influencereista ei tajunnut meidän olevat myös opiskelijoita, vaan luuli meitä valmentajiksi. Reflektoimme myös paljon Kipinässä tapahtuvia asioita ja koitimme sitä kautta perehdyttää heitä Proakatemialle. Olimme myös aina käytettävissä ja teimme selväksi, että meitä saa tulla nykimään hihasta, milloin vain. Halusimme myös, että kaikki saavat äänensä kuuluviin ja kyselimme kaikilta, millaista iltaohjelmaa tai ohjelmaa ylipäätään he haluaisivat, että järjestämme. Kirjasimme jokaisen saadun ehdotuksen ylös ja pyrimme toteuttamaan ne parhaalla mahdollisella tavalla.

 

 

Pohdinta

 

Jaoimme koko tuutoroinnin aikana hyvin vastuuta. Meitä oli yhteensä kuusi tuutoria ja kaikki eivät voi aina päästä aikataulujensa puolesta kaikkialle. Saimme kuitenkin aina vähintään kaksi tai kolme tuutoria tapahtumiin, ja suunnitellessa tapahtumia influencereille jaoimme tehtävänantoja. Koin, että meillä oli muutenkin hyvä tuutoriryhmä, sillä viestintä toimi moitteetta ja kukaan ei ollut perässä vedettävänä. Katja, joka toimi projektipäällikkönä, oli ottanut hyvin TAMK:n ja Edunationin suunnalta muistiinpanoja ja aikataulua, ja teki meidän työstämme paljon helpompaa. Oikeastaan aina, jos oli kysyttävää, kysyimme Katjalta ja joko hän tiesi vastauksen, tai tiesi mistä selvittää sitä.

 

Tuutorointi antoi taas paljon. Uusia tuttavuuksia, muutaman kaveruuden alun ja mahtavan tilaisuuden harjoittaa englantia. Se antoi myös tilaisuuden harjoitella johtamista. Ja koulussahan olemme juuri oppimassa. Johtamisen lisäksi tuutoroinnissa kehittyy vuorovaikutus- ja viestintätaidot. Aika oleellisia asioita myös yrittäjälle. Lisäksi opimme neuvotteluista ja tarjousten tekemisistä. Teimme Eduntioinille ennen tuutorointia tarjouksen palveluistamme ja hinnoittelimme itsemme. Takaisin tuli aika tiukka viesti, että he odottavat tuutoroinnin tapahtuvan meiltä ilmaiseksi. Lopulta suostuimme tähän, mutta koko tätä vaihe oli silti opettavainen. Mielestämme korvaus olisi ollut silti kohtuullinen, sillä meille on annettu paljon vastuuta, myös sellaista, joka on tullut meille yllätyksenä. Olemme kaikki panostaneet tähän paljon, osa jopa enemmän mitä ajatteli, kun tuutorointiin lähti.

 

Meillä on syksyllä mahdollisuus jatkaa influencer ryhmän tuutoreina ja uskon, että osa meistä kuudesta aikoo kyllä jatkaa. Ainakin me kaksi olemme siihen todellakin vapaaehtoisia!

 

 

 

 

Lähteet:

Koulutus.fi. 2020. 6 johtamistyyliä – ja miten niitä tulisi käyttää. Luettu 30.4.2022. https://www.koulutus.fi/artikkelit/6-johtamistyylia-18078

 

Tuni. 5.7.2021. Uusi Influencers Academy tuo kansainväliset vaikuttajat TAMKin Proakatemialle. Luettu 1.5.2022.

https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/uusi-influencers-academy-tuo-kansainvaliset-vaikuttajat-tamkin-proakatemialle

 

Työturvallisuuskeskus. n.d. Johtaminen ja esimiestyö. Luettu 1.5.2022. https://ttk.fi/tyoturvallisuus_ja_tyosuojelu/tyoturvallisuuden_perusteet/johtaminen_ja_esimiestyo

 

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close