Olen viime aikoina alkanut tutustumaan käsitteeseen ”neljän tunnin työviikko”. Jonne Välilä kävi viime vuonna Prosemmassa puhumassa Amazonin kautta tehtävästä dropshippauksesta ja aihe oli todella mielenkiintoinen. Mitä jos neljällä työtunnilla viikossa voisi saavuttaa saman kuin 8-16 työskentelevät? Todella houkutteleva tarjous mielestäni. Tutustuin netistä löytyneeseen artikkeliin sekä Timothy Ferrisin The 4-Hour Workweek -kirjaan aiheesta. Pohdin tässä esseessä koulua ja sitä, mitä ajatuksia minulle herää tästä kaikesta.

Tunnit vs. tehokkuus

Suorittaessamme tutkintoamme Proakatemialla, mittaamme tuntien määrää erilaisissa projekteissa ja muissa oppimistilanteissa. Kertooko 8 tuntia seminaarissa vietetty aika jotain enemmän, kuin tunnin mittainen intensiivikurssi myynnistä netissä? Mielestäni tässä on hieman ristiriitainen ja hankala dilemma. Miten pystyä todistamaan, että tehokkuus on käytettyä tuntimäärää parempi? Onko mahdollista ”suorittaa” vaadittavat tunnit lyhyemmässä ajassa? Voiko oppiminen olla tehokkaampaa? Tämä on mielestäni yksilökohtaista ja täten täysin mahdollista. Henkilökohtaisesti pohdittuna ja akatemiaelämää jo nähneenä, tuntuu yhä siltä, että jos kalenteri ei ole täynnä kaikkea, olen jäämässä muita jälkeen. Toisaalta sitten taas, miksi täyttää kalenteri kaikella pienellä ja ”turhalla”, vain sen takia, että saan tunnit täyteen? Projektitunnit on ymmärrettävä asia sinänsä, mutta jos nyt ajatellaan vaikka tätä neljän tunnin työviikkoa, joka onnistuessaan tuottaa liikevaihtoa jatkuvasti, minimaalisella työmäärällä, tunnit tuskin tulisivat tällä täyteen, mutta jatkuva liikevaihto (myös tekemisen ja oppimisen mittari) olisi taattu. Mitä jos tämä onkin se, mitä haluan tehdä? Olenko epäonnistunut, saanko tutkinnon ja kertyvätkö projektituntini, jos en joudu työskentelemään enempää kuin neljä tuntia viikossa? Kyseessä on kuitenkin koulu, joten oppimistakin tulee tapahtua. Käyttäessäni neljä tuntia viikossa projektiin, voin muun ajan opiskella. Tai kokeilla muita projekteja. Tai tehdä melkein mitä haluan. Opetussuunnitelma vaikuttaa tietysti tähän olennaisesti.

Pareton periaate

80-20 sääntö. 1800-luvun loppupuolella Italialainen taloustieteilijä Vilfredo Pareto huomasi, että 20% herneenpalkoista tuotti 80% koko sadosta. Hän huomasin myös, että 20% koko maan ihmisistä omisti 80% koko maa-alasta. Tämän voi kääntää työhön siten, että noin 80% työsi tuotoksesta on vain 20% työstäsi. Tämä on piilotettu normaaliin kahdeksan tunnin työpäivään. Suurimman osan työntekijöistä on työskenneltävä kahdeksan tuntia päivässä ja siksi tuottavuuteen keskittymisen sijaan he korostavat aktiivisuuttaan. He penkovat sähköpostejaan, he ovat tärkeinä puhelimellaan, sinkoilevat palaverista toiseen ja kiireisimmän näköinen henkilö saa usein ylennyksen tai koulun tapauksessa ihailua tai arvostusta, koska useimmissa yrityksissä työssä vietetty aika on tärkein mittapuu. Noin 80% tästä kaikesta aktiivisuudesta on turhaa. Parkinsonin laki kertoo, että mitä enemmän sinulla on aikaa, sitä kauemmin sinulla menee tehdä työsi. Jos aika on rajoitettu yhteen tuntiin, todennäköisesti teet työsi niin hyvin kuin pystyt tämän tunnin aikana. Jos taas aikarajaksi on asetettu 4 tuntia, sinulla kestää 4 tuntia tehdä samainen tehtävä. ”Työ täyttää sille varatun ajan”.

Olisi mukavaa, jos voisi lomailla juuri silloin kun itse huvittaa. Viikko siellä, kaksi täällä, jopa kuukausi tuolla. Uusrikkaus on termi, joka mahdollistaa tällaisen vapauden. Haluan olla taloudellisesti riippumaton. Haluan kokeilla erilaisia asioita, harrastaa ja olla miettimättä kaupassa, voinko ostaa näin kallista juustoa. Haluan auttaa ja mahdollistaa läheisilleni asioita ja elämyksiä. Verkkokauppa ja dropshippaus ovat yksi mahdollisuus tällaiseen elämään. Ferris mainitsee, että tällainen liiketoiminta ei tee sinusta yrittäjää, sillä et käytä aikaasi strategiatapaamisiin, johtamiseen, hallinnollisin asioihin tai työntekijöiden mielipiteiden pohtimiseen. Tehdäksesi tällaista liiketoimintaa, on sinulla tietysti oltava tuote mitä myydä. Voit toimia joko uudelleenvälittäjänä tai kehitellä ihka oman tuotteesi. Luodaan skenaario; Haluan oppia dropshippauksesta, aloittaa sen ja tehdä sillä itselleni rahaa minimaalisella työmäärällä. Onnistun luomaan itselleni konseptin, jolla teen itselleni passiivisesti sen verran rahaa, että voin jättäytyä päivätöistä pois kokonaan. Rahaa tulee, työt vievät maksimissaan neljä tuntia viikossa. Kalenterin sisältöön kuuluvat pajat, palaverit, projektorit ja proakatemiapäivät. Näistä tavalliseen viikkoon vain pajat ja palaverit. Mitä jos olen tyytyväinen siihen, mitä olen dropshippauksella saanut aikaan? Leikitään, että opparin aiheenikin on dropshippaus, joten sekin on jo selvitetty. Mihin muualle käytän aikani? Harrastuksiin, hyvinvointiin, asioihin, joista yksinkertaisesti nautin. Tutkinnon suorittamisen näkökulmasta tämä tuskin toimisi, sillä edelleen, ne tunnit on tehtävä ja oppia on saatava. Onko tämä koulu jo antanut minulle avaimia menestyäkseni itsekseni? Toisinaan tällainen ajatus hiipii mieleeni, mutta onhan tuo naiivia ajatella noin. Opittavaa on rajattomasti, mutta minne kaikkialle haluan energiani käyttää? Koen olevani sellainen persoona, joka innostuessaan tekee kaikkensa, selvittääkseen asian kaikki perimmäisetkin syyt. Vastapainona taas se, että jos aihe ei sytytä, tuskin myöskään selvitän sitä pintaa syvempää. Esimerkkinä, kun loin kaveriporukalleni verkkosivut esportsin maailmaan. Paloin halusta tehdä kaiken ylimääräisen aikani vain verkkosivuja. Palaverien aikana pyörittelin ajatuksia ja ideoita, mitä kaikkea sivuille voisi laittaa, miten asettelu tulee olemaan ja millaista tekstiä sinne olisi hauska laittaa. Koin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan sellaisen ”tulipallo” efektin. Olin ilmiliekeissä. Mikäli kokisin tällaista tunnetta jotain tiettyä alaa, aihetta tai osaamista kohti, en pohtisi tällaisia asioita. Se tässä koulussa onkin hassua, tämä on uhka ja mahdollisuus.

Päivätöissä koulun ohella olen tajunnut, että olen todella tehokas, ahkera ja hyvä siinä mitä teen. Vaikka työ ei ole sellaista, että voisin kuvitella tekeväni sitä loppuelämäni, teen sen silti edellä mainituilla tavoilla. Tarvitsen vain speksit, mitä tehdä ja mihin mennessä. Olen kokenut itseohjautuvuuden olleen todella haastavaa, sillä kaipaisin jonkinlaista johtamista, ehkä jopa käskyttämistä, että pääsen alkuun. Enkä ole ajatusteni kanssa yksin. Kun saan tehtävän ja aikataulun, keksin kyllä keinot saada työni tehtyä tehokkaasti ja laadukkaasti. En tarvitsisi tätä koulua ollakseni dropshippaaja lopun elämääni. Haluan oppia laajasti yrittäjyydestä, liiketoiminnasta, bisneksestä, ihmisistä, tulomalleista, myynnistä, kaikesta. Haluan kokea palavaa motivaatiota ja saada tulipallo -efektin taas. Luotetaan jälleen prosessiin, kyllä se siitä.

LÄHTEET:
https://www.salehoo.com/blog/benefits-of-free-amazon-shipping-for-dropshippers
Ferris, T. 2013. The 4-Hour Workweek. Viisas Elämä.